Jokaisella bändillä on oma kulta-aikansa ja saksalaisella Kraftwerkillä uran lakipiste osui kiistatta vuosien 1974-1978 väliselle ajalle. Tuolloin düsseldorfilaisilta ilmestyi neljä uraa uurtavaa albumia, jotka muokkasivat elektronista musiikkia peruuttamattomalla tavalla. Yhtyeen vaikutus mm. tanssimusiikin, elektron, syna-popin sekä industrial rockin suuntauksille jatkuu edelleen, ja ehkä merkittävin ryhmän albumeista on juuri Trans-Europe Express.
Tämä kehitys otti tosin aikansa, sillä Ralf Hütterin ja Florian Schneiderin vuonna 1970 perustama yhtye oli aloittanut taipaleensa puhtaana krautrock-bändinä. Vuosien saatossa elektroniset elementit kuitenkin lisääntyivät, kunnes musiikkia saattoi jo luonnehtia syna-popin esimuodoksi.
Olisi kovin hienoa kertoa kuinka löysin bändin omin avuin, mutta tarina ei kulkenut niin. Ei sinne päinkään.
[youtube PMGuxjspgrQ]
Kraftwerk ilmestyi maailmaani joskus 80-luvun lopulla, kun sain sedältäni kassillisen vanhoja C-kasetteja. Lahjahevosen suuhunhan ei sopisi liikoja tiirailla, mutta totta puhuen suurin osa yllättävästä “saaliistani” oli auttamattomasti vanhentunutta kamaa. David Bowien ja Kim Wilden kaltaiset tähdet nyt vielä menivät, mutta kesti pitkään ennen kuin kuuntelin jokaisen nauhan läpi. Aivan viimeisten joukossa tuosta outoja nimiä ja menneitä aikoja tihkuneesta röykkiöstä löytyi myös kaksi Kraftwerkin kasettia. Toinen näistä oli Autobahn ja toinen puolestaan Trans-Europe Express.
[youtube ZVtT8xsiXBQ]
Autobahnista ei käteen jäänyt aluksi kuin a-puolen kokonaan täyttänyt nimibiisi, mutta helpommin lähestyttävä Trans-Europe Express olikin sitten jotain aivan muuta. Täytyy muistaa että albumilla oli jo tässä vaiheessa ikää mittarissa noin kymmenen vuotta, mutta sen soundillinen tuoreus ja täysin erityyppinen lähestymistapa lumosivat jo ensi kuulemalla. “Tehdäänkö tällaista musaa oikeasti, ja keitä nämä tyypit oikein ovat?” mietin, kun uppouduin verkalleen täysin uuteen ja aiempaa huomattavasti koneellisempaan maailmaan. Miltei kymmenminuuttiseksi venyvän avausraita Europe Endlessin myötä nousin Kraftwerkin junaan, jonka kyydissä olenkin sitten matkustanut aina tähän päivään saakka.
Historiallisesta näkökulmasta katsottuna Trans-Europe Express sijoittuu mielenkiintoisesti yhtyeen kahden eri aikakauden rajalle. Alkuvuosien äärimmäinen kokeellisuus ja biisien rakenteiden pirstotuneisuus olivat jäämässä jo taakse, kun ryhmän sävellykset hiljalleen muuttuivat aidoiksi pop-kappaleiksi joiden merkittävin voima lepäsi nerokkaan yksinkertaisissa melodioissa. Kuunnelkaapa vaikka Show Room Dummiesin simppeliä kulkua – biisi puskee päälle kuusi minuuttia periaatteessa samalla raiteella, mutta rakenteet kestävät sen ongelmitta sillä sävellyksen ydin on täyttä 24 karaatin kultaa.
[youtube EaWDtP6dWD4]
Albumin teemat ja tunnelma ovat pääosin positiivisia ja yli rajojen ylittävää eurooppalaisuutta ylistäviä, ja etenkin juuri Europe Endless on kuin huoletun lentoretki rajattoman Euroopan yllä auringon paistaessa kaikille ja kaikkialle. Ainoan poikkeuksen tähän rintamaan muodostavat em. Show Room Dummies -raidan ohella The Hall of Mirrors, joka tekee yhtyeestä ensi kertaa mallinukkeja – teema jonka pariin ryhmä tulisi palaamaan vielä monta kertaa. Musiikillisesti Kraftwerk pinnisti minimalistisen toistonsa äärimmilleen, mistä selkein esimerkki on kappalekaksikko Trans-Europe Express – Metal on Metal, joka puksuttaa harvojen teemojensa voimalla eteenpäin kolmentoista ja puolen minuutin ajan. Voin vain arvailla miten biisi on sähköistänyt tanssilattia kuumalla 70-luvulla.
Kolmekymmentäviisi vuotta on suunnattoman pitkä aika musiikissa, mutta Kraftwerkin musiikissa aika virtaa jähmeämmin minkä ansiosta Trans-Europe Express kuulostaa edelleen raikkaalta ja erilaiselta. Itse myöhästyin vuosikymmenen verran, mutta albumin kelkkaan voi ja kannattaa hypätä edelleen, sillä tämä Euroopan halki puksuttava elektrojuna ei taida pysähtyä koskaan.