Vuonna 1994 Brittein saarilla satoi harvinaisen paljon. Jo debyytillään mainetta niittänyt bristolilainen Massive Attack julkaisi mainion Protection-pitkäsoiton ja muuan Radiohead itki itsensä radioaalloille Creep-hitin myötä. Lähihistorian melankolisin musiikkivuosi kruunautui Portisheadin Dummy-debyytillä, jonka myötä ”Bristol sound” vakiinnutti paikkansa käsitteenä ja laadun takeena.
Trip-hopiksikin joskus haukuttuja bristolilaisbändejä ei yhdistä niinkään hiphop-rytmit, turntablismi tai jazz-vaikutteet, kuin samansuuntaiset tunnelmat. Massive Attackin, Trickyn ja varsinkin Portisheadin kautta Bristol piirtyy synkkänä, hedonismiin kietoutuneena melankolian mekkana, jossa rakkaus löytyy lompakon kautta. Jos Portishead olisi elokuvaa, se olisi synkintä mahdollista film noiria.
[youtube yF-GvT8Clnk]
Sinkkuraita Glory Boxin musiikkivideo ei ole kappaleensa veroinen mestariteos
Dummyn harvinaisen onnistunut ja vahva tunnelma ei ole silkka sattumus. Ruosteiset rumpusamplet, vinyylin rahina ja sähkökitaran terävät sävelet, Portishead oli jo debyytillään tarkka äänimaailmansa suhteen. Itse äänien kietoutuessa erinomaisiin hiphop-vaikutteisiin rumpukomppeihin ja suorastaan ihon alle pyrkiviin bassolinjoihin, ei tarvetta pop-kaavojen rikkomiseen synny. Näin Dummyn kappaleet eivät lähde leikittelemään metatasolla ja ovat sitäkin mieleenpainuvampia ja iskevämpiä. Yhtyeen paletti on sittemmin laajentunut, joka kuuluu hyvin taiteellisinakin irtiottoina varsinkin uusimmalla Third-levytyksellä. Perusresepti on kuitenkin pysynyt varsin ehjänä: kärsivällisyyttä, tunnelmaa ja tilaa.
Beth Gibbonsin erikoinen, naiselle epätyypillisen matalalla käyvä ääni, on kuin luotu Portisheadia varten. Ainutlaatuisen Gibbonsista tekee hänen äänenvärinsä ja eläytymisensä tekstiin: Dummyllä kuullaan epätoivoa, himoa ja hiipuvaa toivoa kappaleen tunnelmaan uskollisesti sovitettuna. Jotain Gibbonsin ainutlaatuisuudesta kertoo covervetojen, varsinkin levytettyjen, puute, vaikka yhtye on inspiroinut saarivaltakunnan suurimpia akteja.
Dummy oli julkaisuvuonnaan suosittu. Miljoonamyynteihin albumin siivitti Mercury Music Prizen voitto 1995, peitoten tuolloin muun muassa Oasisksen Definitely Mayben. Vastinparina Oasis oli erityisen mehevä – Portisheadin Dummy oli optimistista ja perinteisiin ripustautuvaa rockia soittavan Oasiksen täydellinen vastakohta. Liekö ollut vielä liian aikaista Gallaghereille, mutta kusipäisiä kommentteja voittajaan suhteen ei tullut edes heidän taholtaan.
[youtube ifOEFbyYZ5k]
Vuonna 1998 julkaistu erinomainen Roseland NYC Live -DVD ja Dummyn ehdoton kohokohta Roads