18 vuotta sitten – Machine Head loi asennemetalliklassikon

Oaklandin itsepintaisen metallijyrän, Machine Headin ajaton, ylistetty ja nuorena kossina puhki luukuttamani Burn My Eyes näki päivänvalon 9.8.1994. Metalliäänivelho Colin Richardsonin luoman, ääriraskaan, tanakan ja uniikin äänimaiseman avittamana c-luokan thrash-yhtyeen, Vio-Lencen tuhkista nousi ylväs ja itsetietoinen, ääribrutaali, nyanssitajuinen, hc-metalliin, pomppuhevin ja groovaavan jyräämisen tajunnan räjäyttävällä tavalla sekoittanut nelikko. Machine Headin debyyttialbumi Burn My Eyes viitoitti tietä mm. Chimairan, American Head Chargen, Slipknotin, Kornin ja Triviumin raskastulelle, kuin myös lukemattomille muille 90-luvun lopulla  HC:n ja äärimetallin elementtejä yhdistäneille bändeille.

[youtube _mWPPBW4DU8]

Albumi vetää kappaleantinsa puolesta kevyesti vertoja vielä tänä päivänäkin uudempien tulokkaiden jyräämiselle. Jykevän avausraidan, Davidianin intron rumpufilli ja huiluäänillä koristeltu moukaririffi määritteli raskasmetallin vuonna 1994 aivan  uudelle levelille. ” Mässäreiden väkevää, massiivista ja tasapainoista jyräsoundia ei voinut c-kasetiltakaan kuunnella hiljaisella volyymilla. Todella laadukkaista palasista kasattu albumikokonaisuus vyöryy edelleenkin päälle panssarivaunun lailla, ja nyanssitajuinen riffimyrsky toimii hienosti hetkeksikään otteestaan päästämättä.

[youtube YWGaASV5N4s]

Burn My Eyes -levyn kokoonpanossa ehkä juuri sen vakuuttavimman panoksen levyn rullaavuudelle antoi levyn promokiertueen jälkeen yhtyeestä syrjään siirtynyt rumpali Chris Kontos (mm. Attitude Adjustment, Crowbar, Konkhra), jonka maagisen raskas rytmityö leväytti aikanaan 15-vuotiaan hevikärpäsen puraiseman finninaaman haavin auki kertapotkulla. Paluuta entiseen ei enää ollut.

[youtube JGdCKLMcAAQ]

Yhtyeessä toisena jäljellä olevana alkuperäisjäsenenä edelleen mukana olevan Adam Ducen basso lanaa albumilla Kontosin loistokkaan dynaamisen rumputyön mukana tehokkaasti. Sittemmin diivamaiseksi staraksi osoittautuneen kitaristin Logan Maderin (myöhemmin mm. Soulfly) ja ärsytettynä verikoirana räksyttävän, upeaäänisen vokalisti-kitaristi Rob Flynnin keskinäinen riffityö oli hallittua, ylvästä, likaista ja koukuttavaa murhaamista. Old, The Rage to Overcome, Death Church, Blood For Blood, Real Eyes Realize Real Lies, Block ovat upeaa myllytystä, ja eurooppalaisella, rajoitetulla digipackpainoksella tylyn suoraviivaisesti ruhjova Poison Idea -cover, Alan`s On Fire on kastissaan onnistunut, yhtyeen punkimpaa puolta korostava kappalevalinta.

[youtube iXxL1i-v6BQ]

Sittemmin muutaman muutoksen kokoonpanossaan kokenut ja kuusi pitkäsoittoa työstänyt asennemetallipioneeri on siirtynyt hienostelevampaan soundiin ja monimutkaisemman biisimateriaalin pariin. Debyyttilevyllään yhtye soi myös tiukasti, mutta myös aidon väkivaltaisesti ja repivästi, mitä ominaisuutta yhtyeen myöhemmiltä, tuotannollisesti kliinisemmiltä albumeilta oli alati vaikeampaa löytää.

Elokuussa 2012 albumia kuunnellessa upeasta albumikokonaisuudesta henkii edelleen “coolius”, maanläheisyys ja uskottava rujous: Burn My Eyes on jäänyt hevin historiaan oleellisena suuntaviittana modernin metallin kehitykselle. Lisäksi se on 1990-luvun hienoimpia, että myös tärkeimpiä raskasmetallilevyjä, eikä se edelleenkään anna tuumaakaan periksi.

LET FREEDOM RING WITH THE SHOT GUN BLAST!

[youtube TtjOBxokgPs]


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.