Käännytin 90-luvulla useamman ystäväni CMX:n epäilijästä sen ystäväksi. Itse asiassa itsellänikin tähän ehkä 90-luvun merkittävimpään suomalaiseen rockyhtyeeseen tutustuminen tapahtui saman kaavan kautta. Koulussa katselin vähän kieroon tyyppejä, joiden repuissa oli tussattuna kirjainyhdistelmiä CMX ja YUP. Täytyy olla jotain todella hämärää kamaa, ajattelin. Jossain vaiheessa kuitenkin tulin kuunnelleeksi kaverini minulle yllättäen lainaaman c-kasetin, jolle oli äänitetty CMX:n silloin tuorein levy Aura (1994). Ja sitä levyä en minäkään halunnut vastustaa.
Seuraava levy Rautakantele (1995) tuli hankittua heti julkaisun jälkeen. Vuoteen 1996 ja Discopolikseen mennessä CMX-diggailuni oli kuitenkin jo tilapäisesti hiipunut. Levy tuli alkuun vain todettua läpi kasettikopiolta. Seuraavana kesänä silloinen tyttöystäväni koki edellä mainitun kaltaisen CMX-kääntymyksen ja itsekin otin yhtyeen taas tehokuunteluun. Discopoliskin osoittautui kelpo levyksi. Sen kappaleet tulivat hyvin tutuiksi myös monilla keikoilla ennen CMX:n vetäytymistä keikkailusta kesällä 1999.
Discopolis on yksi CMX:n uran käännekohdista. Siihen saakka yhtye oli jokaisella levyllään hakenut uusia suuntia musiikilleen. Discopolis oli rohkea askel tässä jatkumossa. Seuraava julkaisu CMX:ltä olikin yhtyeen alkuajat Discopolikseen asti summannut kokoelma Cloaca Maxima ja seuraavalla studiolevyllään Vainajalalla CMX otti jo tavallaan askeleen taaksepäin tai ainakin sivulle ja keskittyi vain luomaan levyllisen kappaleita hyödyntäen jo aiemmin omaksumiaan toteutustapoja. Tämä on ollut CMX:n sarkana myös myöhemmin progekokeiluja lukuun ottamatta. Discopolis oli myös viimeinen levy, jolla alkuperäinen rumpali Pekka Kanniainen soitti.
Yhtyeen tarkoituksena oli tehdä Suomen ensimmäinen Pro Tools -rocklevy. Kappaleet koottiin siis pienistä soitto-osuuksista ja ohjelmoiduista paloista tietokoneella. Levystä puhuttiin jopa CMX:n “teknolevynä”. Ehkä levyn nimi johdatteli tähän suuntaan, mutta teknosta tai tuohon aikaan niin suositusta eurodancesta levyllä ei ole jälkeäkään. Musiikki ja soundikin ovat selvää rockia. Yhtyeen aiempaan tuotantoon verrattuna levy on vain modernisointua CMX:ää. Paljon akustisia sävyjä sisältäneen Rautakanteleen jälkeen Discopolis jyräsi päälle raskaampana ja hyökkäävämpänä. Tuotanto toi levyyn tiukkaa konemaisuutta. Siitä pidin silloin ja pidän vieläkin.
[youtube PQe0dRBS_pQ]
Discopolis toi taruista ja menneistä ajoista ammentaneet A.W. Yrjänän sanoitukset meidän aikaamme. Levyllä viitataan televisioon, mainoksiin, saasteisiin, ihmisten heikkoon henkiseen tilaan, esikaupunkien rumuuteen ja mainitaan jopa niin epäyrjänämäinen sana kuin tanssibiisi. Toki mukana on vanhojakin sanoitusteemoja ja uutta sanastoakin on puettu myyttisen kielen viittaan. Tällä nykyajan kuvauksella on hyvin vähän tekemistä Kotiteollisuus-henkisen arkirealismin kanssa, tiedättehän, autot ja asuntolainat, ostos-TV ja tekstari chattiin.
Levyn avaavan Discoinfernon tapporiffi hyödyntää kaikkia kitarasankareita halventavalla tavalla kromaattista asteikkoa kokonaisen oktaavin verran ylös ja alas. Antroposentrifugi jatkaa tykitystä virittäen seksuaalisen jännitteen Yrjänän transsinomaiseksi samplatun hokeman ”Katselen sinua” ja naisäänen välille. ”Haluan suurelta pedolta voimaa” laulaa Ann Bell Fell, joka tunnettiin samannimisen eurodance-yhtyeen solistina. Tämä lienee levyn ainoa yhteys kyseiseen genreen.
Tarttuvaan riffiin perustuva Nimetön on todellinen nappiosuma. Ytimekäs rykäisy rokkaa tehokkaasti, ja sanoituksen itseltään kadonnut kertoja pyörii keskellä krapulaista painajaista. ”Leikkaa unesi pois – ole nimetön.”
[youtube yOmA26mEF7Y]
Kolmen kappaleen mittaisen alkutykityksen jälkeen on levyn ainoan täysin rauhallisen kappaleen vuoro. Tunnelmaltaan levollisella Aamutähdellä Yrjänä asettelee sanansa matalille nuoteille puhallinorkesterin muodostaessa komeasti pääasiallisen säestyksen. Sen, missä seuraava kappale, mystinen Jerusalem jää ehkä sävellyksenä jälkeen edeltäjistään, jylhät särökitarat ja kuorosovitus korvaavat.
Vallat ja väet kommentoi surumielisen kauniisti modernia maailmaa: ”tehtaat puskee usvaa, koneet tuottaa onnea, teräsrunkojen seassa uinuu ihmisromua”. Ja modernista edetään postmoderniin. Yrjänä runollistaa taidokkaasti muun muassa joukkoviestinnän teoriaa (”uutiset rukousmyllyjä jotta huominen tulisi”) tai sosiaalista konstruktivismia (”maailma on uniluoma, yhteinen satu, tarina”). Melodisuuden rikkoo vain väleihin nuijittu räminäriffi – kuin muistutuksena siitä, mistä yhtye on tullut. Vallat ja väet oli muuten ensimmäinen CMX:n kappale, jonka yhtyettä muuten tuntemattomatkin tutut osasivat mainita: ”CMX, niillähän on se biisi Vallat ja väet.” Ruoste tai Pelasta maailma eivät olleet vielä onnistuneet samalla tavalla lävistämään syviä kansankerroksia.
[youtube QUWgP62viDE]
Valtojen ja väkien jälkeen Discopoliksen kaari kuitenkin katkeaa. Loungejazzahtava Paha on tyylikokeilu, joka ei toimi levyllä millään tasolla. Se pakotti käyttämään skip-nappulaa ennen ja sama vaikutus tulee nyt. Pahan paikka olisi ollut enintään jonkin cd-singlen b-osaston bonusraitana.
Siinä missä Paha kuulostaa pelkältä vitsiltä, sitä seuraavan Suljetun astian pelkän laulun voimin alkavasta avauksesta ”ota, juo tästä sanoin ja löin auki ranteeni” ovat vitsit kaukana. Tämä synkkyydestä voimansa ammentava popkappale on Discopoliksen viimeinen todellinen helmi. Sen kaikessa tummuudessa on kauneutta ja sen ahdistavuudessa jotakin voimaa antavaa, minkä erityisesti seuraava säkeistö osoittaa.
mustimpina hetkinä
kun meillä on vain toisemme
puhut julmia totuuksia
ja haluan sinut kuristaa
silti, kaiken tämän keskellä
kuinka olet kaunis tänään
vaikka taivas on jäteöljyä
ja raiskaajat omistaa maailman
Kuten sanottu, Suljettu astia jää levyn viimeiseksi todelliseksi ässäbiisiksi. Kolmen viimeisen kappaleen aikana kokonaisuuden punainen lanka ei ehkä katkea kokonaan, mutta ohenee. Sanoituksissakin on havaittavissa veltostumista. Epäonnisten liikemiesten helvetti olisi sekä nimensä että musiikillisen ilmenemismuotonsa perusteella voinut olla jonkin CMX:n singlen bonusraita. Melodinen Arcana polveilee hiljaisen ja päällekäyvän välillä lapsuutta ja lähiöitä muistellen. Eeposmaisessa päätösraidassa Silmien ummistamisesta Nansenin galvanointiin on kuultavissa kaikuja CMX:n Soundgarden-diggailusta tai miksei Led Zeppelinistäkin. Yrjänä pääsee esittelemään äänensä ylärekisteriä.
Discopolis on mielenkiintoinen levytys CMX:n diskografiassa. Se oli rohkea konsepti asemaansa Ruosteen ja Pelasta maailman kaltaisilla akustishenkisillä hiteillä vahvistaneelle ja hc-juuristaan jo kauas etääntyneelle yhtyeelle. Tuloksena oli tuore musiikillinen ote, jossa säilyivät kuitenkin vahvasti CMX:n ominaispiirteet. Varsinaista klassikkoasemaa tavoitellakseen Discopoliksen olisi kuitenkin pitänyt olla vielä vahvempi kokonaisuutena. Pakostakin ajautuu pohtimaan, että jos levy olisi säilyttänyt alkupuoliskonsa intensiteetin loppuun saakka, puhuttaisiin todella tiukasta, koneen lailla päälle käyvästä rocklevystä. Sellainen olisi voinut olla vakava haastaja lähes täydelliselle kokonaisteokselle Aurallekin.
Joka tapauksessa tätä juttua varten levyä kuunnellessani innostuin ostamaan monen vuoden jälkeen lipun CMX:n keikalle. Toivelistalla Nimetön, Suljettu astia ja Antroposentrifugi.
Mikä on sinun suosikkikappaleesi levyltä? Kommentoi alle.
[spotify uri=”spotify:album:6OwfHwHkcga23hKEyfpcFj”]