Zola Jesus ei ryve euforiassa

Zola Jesus on yhtä kuin piakkoin 23 vuotta täyttävä Nika Roza Danilova. Venäläistaustaisen amerikkalaisneidon tummiin sävyihin kietoutunut, vahvasti syntetisaattorivetoinen indiepop on saanut kiitosta, niin kriitikoilta kuin hyvää vauhtia kasvavalta fanijoukolta. Evästyksenä Zola Jesuksen Suomen ensiesiintymiselle ensi sunnuntaina, pieni haastattelu, olkaa hyvät!

Kasvuympäristösi oli melko erikoinen. Perheesi asui Wisconsinin metsäisillä syrjäseuduilla, eikä teillä ollut televisiota tai internetiä. Isäsi oli metsästäjä ja söitte usein mitä riistaa hän saikaan pyydystettyä. Millä tavoin luulet lapsuutesi ympäristön vaikuttaneen musiikkiisi?

– En ole aivan varma. Lapsuuteni oli sellainen kuin oli, enkä muusta tiennyt. Luulen kuitenkin, että maaseudulla varttuminen antoi minulle vapauden tutkiskella ja tehdä musiikkia nuorella iällä.

Stridulum (a.k.a. The Visitor, 1979)

Stridulum (suom. Vierailija) on varsin obskyyri vuonna 1979 valmistunut kauhu/sci-fi-elokuva. Poimit siitä nimen vuonna 2010 ilmestyneelle EP:lle ja sitä seuranneelle Stridulum II -pitkäsoitolle. Mikä siinä innoitti sinua?

– Tein sen lähinnä siksi, että halusin lisätä tietoisuutta elokuvasta, joka on mielestäni täysin aliarvostettu. Elokuvan käsittelemät dualistiset valo vs. pimeä, hyvä vs. paha -tyyliset teemat kylläkin kiehtovat minua.

Olet sanonut, ettet soita Stridulumia vanhempia kappaleita, koska ne edustavat täysin erilaista “sinua”. Millä tavoin?

– Ennen Stridulumia tehdyt laulut ovat melkein kuin jostain aikaisemmasta elämästä. The Spoils -levyn sävellysprosessi oli tapa käsitellä ja selvitä emotionaalisesti hyvin intensiivisistä kokemuksista elämässäni.

Varhainen materiaalisi on hieman meluisampaa, ja oletkin aikoinaan namedropannut erinäisiä power electronics/harsh noise -artisteja, joiden joukossa on myös suomalainen Mikko Aspa (Grunt). Vieläkö kuuntelet noisea?

– Kyllä.

Olen saanut käsityksen, ettet hirveästi välitä tulla assosioiduksi goottigenreen?

– Teen mieluummin musiikkia joka on lähempänä kamppailua tai haastetta, eikä vain ryve euforiassa. Viimeksi mainittu ei ole hedelmällistä. Arvostan musiikkia joka pyrkii haastamaan kuulijansa, vaikka kyse olisi vain sanomasta tai kunnianhimosta. Sillä ei ole mitään tekemistä vakiintuneiden musiikkityylien tai viitekohtien kanssa.

Minulle on vaikea poimia yksittäisiä kappaleita albumeiltasi, vaan ne tuntuvat osalta tietyssä tunnelmassa viihtyvää kokonaisuutta. Kuinka paljon mietit itse kappale versus kokonaisuus -tyylisiä kuvioita?

– Minulle on erittäin vaikeaa säveltää kokopitkää fokusoimalla vain yhteen kappaleeseen kerralla. Albumimuoto on minulle aina ollut narratiivi -tapa kertoa tarina tai täydentää visio. Pitkäsoittoa työstäessä on vaikeaa ajatella yksittäisiä lauluja esimerkiksi mahdollisina singleinä.

Conatus, joka on viime syksynä ilmestyneen uusimman albumisi nimi, on filosofinen termi joka viittaa jonkun asian luontaiseen taipumukseen jatkaa olemassaoloa ja kehittää itseään. Kuinka keskeisesti tämä käsite liittyy albumin sanoituksellisiin teemoihin?

– Conatus edustaa kaikkea mitä kävin läpi tehdessäni levyä. Halusin toden teolla puskea itseäni, kokeilla rajojani ja nähdä mitä pystyn tämän prosessin myötä luomaan.

Miten päädyit opiskelemaan filosofiaa?

– Rupesin opiskelemaan filosofiaa koska halusin altistaa itseni uusille tavoille ajatella maailmaa ja mitä meidän sisällämme tapahtuu.

Kuka soittaa liveyhtyeessäsi tällä hetkellä? Huomasin että bändissäsi on aikaisemmin ollut esimerkiksi Jex Thothin jäseniä.

– Kierrän tällä hetkellä perkussionistin, syntikansoittajan ja viulistin kanssa. Rumpalini (Nick Johnson), joka myös soittaa Jex Thothissa työstää heidän kanssaan uutta albumia, joten hän ei ole pääsyt soittamaan kanssamme viime aikoina.

Zola Jesus sunnuntaina 1.4. Tavastialla. Lämmittelijänä Bendagram.

Mahdollisesti jotain samankaltaista