Ylämäki, alamäki ja yksi liikaa – Ismo Alanko viihdytti Turussa

Kenellä on hullun paperit?

Kenellä on hullun paperit?

Turun Klubi 28.10.2010

”Tää on ihan perseestä, joten haistakaa vittu kaikki”, tuskailee Ismo Alanko, kun tarkkaan harkittu herkkä lopetus on pilalla. Mikä Alankoa vaivaa?

Klubille oli saapunut reilu joukko ihmisiä, joiden ikähaitari oli hieman tavallista laveampi; pian viisikymmentä täyttävä lauluntekijä on ennättänyt koskettaa lauluillaan jo useampaa sukupolvea. Työssäkäyviä hellien keikka alkoi jo ennen kymmentä, mutta pohjien puute ei tunnelmaa latistanut.

Alanko on monessa yhteydessä todennut, että lavalle noustessaan hän on ensisijaisesti viihdyttäjä. Tämä tarkoittaa sitä, että setit ovat tarkkaan harkittuja kokonaisuuksia, joissa on huomioitu sekä draaman kaari että kuulijakunta. Turussa keikka venyi lopulta pariin tuntiin, ja materiaali koostui kattavasti uudesta Onnellisuus-albumista aina ammoisiin Hassisen koneen päiviin saakka.

Alku sujui hillitysti. Tuoreimman kokopitkän ironinen Laulajan paras ystävä käynnisti keikan, ja jatkoa seurasi dadan puolelle sisällöllään kurkottavan Nuorena syntyneen myötä. Ensimmäinen askel räyhän puolelle otettiin Hullun paperit -kappaleen aikana. Ja mikäs on takoessa, kun lyömäpuolta hoitelevat Zarkus Poussan ja Teho Majamäen kaltaiset virtuoosit.

Biiseissä alkaa olla jo muistettavaa.

Biiseissä alkaa olla jo muistettavaa.

Lukuisista kokoonpanoista tunnettu Alanko on koonnut tällä kertaa ympärilleen yhtyeen, joka loistaa erityisesti rosoisemmassa materiaalissa. Siinä missä Majamäen kanssa duona vedetyt keikat suorastaan hirvittivät intensiivisyydellään, tarjoaa bändiympäristö Alangolle astetta rennomman muodon ilmaista itseään.

Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä taemmas ajassa ajauduttiin. Soolotuotannon alkupään edustajat, muun muassa Pornografiaa ja hurjalla tempolla heitetty Rakas, rämä elämä saivat seurakseen Sielun veljet -klassikot On mulla unelma ja Peltirumpu.

Encore oli pyhitetty herkällä kamalle. Tuore Hengitä jäi tavanomaiseksi tarinoinniksi, vaikka saikin pelkistettynä sovituksena Klubin hetkeksi hiljaiseksi. Tätä seurasi Hassisen koneen Tällä tiellä, ja kun Timo Kämäräinen oli jo laskemassa kitaraansa, päätti Alanko soittaa vielä yhden numeron. Se alkoi akustisella kitaralla ja paljastui Siekkari-helmeksi, nimeltään Rakkaudesta.

Tietoisia nousuja ja laskuja sisältänyt setti oli huipentua herkkään päätökseen, mutta se ei klubilaisille kelvannut. Aplodit jatkuivat niin kauan, kunnes Alanko Teho-osastoineen kapusi vielä kerran lavalle. Vaikka draaman kaari räsähti päreiksi, tuskin Alankoa oikeasti pänni esittää vielä ei niin tunnelmaan sopiva Vittu kun vituttaa.

Kuvat: Anna Gradistanac