Yhdysvaltalaisyhtye Excepter pääsiäisenä Korjaamolle

Newyorkilainen kokeellisen musiikin yhtye Excepter sapuu huhtikuussa Helsinkiin, ja esiintyy Kulttuuritehdas Korjaamolla pääsiäissunnuntaina 20.4.

Vuosituhannen alussa perustettu brooklynilaiskokoonpano yhdistelee vaikuttavasti vokaalien, syntetisaattorien ja sähkökitaran luomaa kaaosta, muodostaen pala palalta pop-musiikkia muistuttavan kokonaisuuden. Alun perin No-Neck Blues Bandissa soittaneen John Fell Ryanin perustama Excepter ponnistaa samoista ympyröistä Gang Gang Dance, Animal Collective, Black Dice ja Wolf Eyes -yhtyeiden kanssa.

Improvisoiduista esiintymisistään tunnettu Excepter on kymmenen vuoden aikana ehtinyt julkaista eri kokoonpanoilla yli 30 erilaista julkaisua, jotka on noteerattu positiivisin arvioin eri musiikkimedioissa. Yhtye julkaisee piakkoin uuden Familiar -nimisen pitkäsoiton sekä The Stand EPn.

Ennen yhdysvaltalaisnelikkoa Korjaamolla nähdään helsinkiläinen Olimpia Splendid, jonka kokeilunhaluinen, suomalaisesta punk ja underground -musiikista vaikutteita ottava ilmaisu luo oman, kiehtovan hypnoottisen lähestymistapansa musiikkiin. Yhtye palasi juuri Keski-Euroopan kiertueelta, jolla trio vieraili mm. maineikkailla Kraak-festivaaleilla Belgiassa.

Excepter ja Olimpia Splendid Kulttuuritehdas Korjaamon vintillä (Töölönkatu 51) sunnuntaina 20.4.2014. Liput ennakkoon alk. 13,50 € Tiketistä ja Korjaamolta. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 12.3.