Wonder Festivalilla ohjelmamuutos, Sanderin korvaa Danny

 

wonder2013Sander Kleinenberg on joutunut peruuttamaan esiintymisensä Wonder- festivaalilla studiokiireiden vuoksi. Hänen piti esiintyä tapahtumassa lauantaina, 9.3. Kleinenbergin sijasta festivaalilla esiintyy brittiläinen house-legenda Danny Howells.

1980-luvulla esiintymisen aloittanut Howells on aurinkoisen rantatunnelman mestari, sillä hän on yksi kaikkien aikojen eniten Ibizan superklubeilla esiintyneistä DJ:stä. Poikkeuksellisesta yhteydestä yleisöönsä tunnettu Howells muistetaan myös yhden kaikkien aikojen brittiklubin, Bedrockin, resident-DJ:nä John Digweedin kanssa. Hän on julkaissut useita moderneiksi klassikoiksi muodostuneita miksauslevyjä, muun muassa Nocturnal Frequencies ja Global Underground- sarjoissa. Nykyisin hän johtaa arvostettua Dig Deeper -levy-yhtiötä.

Howellsin lisäksi festivaalin lauantai-illalle on kiinnitetty toinen brittihousen kärkinimi, Dave Seaman. Audio Therapy -levy-yhtiön perustajana ja Mixmag-lehden päätoimittajanakin ansioitunut Seaman tunnetaan DJ-uransa lisäksi parhaiten Steve Andersonin kanssa muodostamastaan Brothers in Rhythm -tuottajakaksikosta. Omien kappaleidensa lisäksi Brothers in Rhythm on tuottanut useita Pet Shop Boysin ja Kylie Minoguen superhiteistä, ja työskennellyt muun muassa Michael Jacksonin, Garbagen, Alanis Morrissetten ja U2:n kanssa. Seaman on myös tehnyt yli 25 erinomaisesti menestynyttä DJ-miksausta maailman tunnetuimmille miksauksia julkaiseville brändeille kuten Renaissance, Radio 1 Essential Mix ja Global Underground, ja esiintynyt yli 70 maassa.

Wonder-festivaali järjestetään vesipuisto Serenassa, Espoon Korpilammella 8.-9.3.

Mahdollisesti jotain samankaltaista