WKND Festivalikin lähtee ulkomaille

Suomalaiset festarit ovat näköjään keksineen samaan aikaan kansainvälistymisideansa. Juuri viime viikolla ilmoitti Flow laajenevansa Sloveniaan ja neyt perään WKND kertoo hyppäävänsä lahden toiselle puolelle Viron Pärnuun. WKNDin loikka on tosin hieman erilainen, kun se järjestetään samaan aikaan Helsingin “viikonlopun” kanssa, joten nähtäväksi jää miten tapahtumat syövät toisiaan. Toisaalta ensi kesä on Suomessa jo pikkuhiljaa loppuunmyyty, niin ainakaan tänä vuonna ei näytä riskiä olevan sen suhteen, että Pärnu vähentäisi Helsingin lipunmyyntiä.

6.-8. elokuuta järjestettävän Pärnu WKNDin liput tulevat myyntiin 7. huhtikuuta. Ensimmäiset kiinnitykset julkistetaan ensi viikon maanantaina.

Jäämme odottamaan kuka on seuraava rajan yli loikkija, Tuskako?