Virossa järjestetään Punklaulujuhlat 2000 laulajan voimin

Perinteiset laulujuhlat ovat olleet osa Viron sielua jo vuodesta 1869 lähtien, mutta ajan kuluessa niiden rinnalle on syntynyt myös erilaisia sisartapahtumia. Yksi näistä on Punklaulujuhla, joka järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa.

Tapahtuma järjestetään 22. elokuuta Rakveren Vallimäellä muinaisen Rakveren linnan välittömässä läheisyydessä. Laulujuhlat kokoaa yhteen punkin ja raskaamman musiikin ystävien lisäksi myös muita uteliaita vierailijoita, jotka haluavat kokea jotain hieman erilaista. Lähes 2 000 laulajaa valloittaa pienen Rakveren, tarjoten hieman erilaisen elämyksen lähes 8 000 kuulijalle.

Tapahtumassa lauletaan lauluja, jotka eroavat tavanomaisista kuorolauluista, mutta jotka ovat kuitenkin monille tunnistettavissa. Vironkielisen musiikin lisäksi kuorolaisten laulamana kuullaan myös englannin-, venäjän- ja suomenkielisiä punk-klassikoita, joten kaikki voivat liittyä mukaan lauluun.

Tässä vähän osviittaa vuoden 2011 settilistasta poimittuna minkälaisia viisuja tapahtumassa vedellään.

„Anarchy In The UK” – The Sex Pistols
„Punk on lahe“ – PunkT
„New Rose“ – The Damned
„Punkfu“ – Hardi Volmer
„London Calling“ – The Clash
„Tallinn põleb” – Velikije Luki
„No more Heroes“ – The Stranglers
„Disku lugu” – Generaator M
„God save the Queen“ – The Sex Pistols
„Kun Suomi putos puusta“ – Ismo Alanko
„Die Woche” – Propeller
„I don’t like Mondays“ – The Boomtown Rats
„Mama Anarchya“ – Kino
„Freddy, löö esimesena“ – Psühhoterror
„King Kong” – Onu Bella & Öörahu
„Moottoritie on kuuma“ – Pelle Miljoona
„Should I stay or Should I Go“ – The Clash
„Dougy Giro“ – The Toy Dolls
„You need Hands“ – Malcolm MacLaren / Sex Pistols
„Elab veel Beria” – JMKE
„I Belive in Anarchy“ – The Exploited
„Love will tear us Apart“ – Joy Division
„Insener Garini hüperboloid” – Vennaskond

Lippuja saa näköjään ainakin tuolta. Ei maksa kuin jotain kympin.