Virolainen Trad.Attack! saapuu Tampereelle, Helsinkiin ja Ouluun

Virosta maailmanmaineeseen ponnahtanut Trad.Attack! saapuu kiertueelle Suomeen ja konsertoi to 14.3. Tullikamarin Klubilla Tampereella, pe 15.3. Elmun Baarissa Helsingissä ja la 16.3. Oulussa.

Trad.Attack! on kääntänyt Viron musiikkikentän päälaelleen tuomalla folkin isoille lavoille ja valtamedian otsikoihin. Heidän esimerkkinsä on inspiroinut pop- ja rock-artisteja kääntymään arkistomateriaalien ja vanhojen ääninauhojen puoleen ennennäkemättömällä tavalla ja innostanut tuhansia nuoria faneja tutkimaan virolaista musiikkiperinnettä ja pohtimaan kulttuurisia juuriaan.

Viidessä vuodessa yhtye on pokannut 21 musiikkipalkintoa, kiertänyt 37 maassa Chilestä Australiaan ja esiintynyt arvostetuimmilla festivaaleilla, muun muassa Eurosonicissa, WOMEXissa ja WOMADissa. Virolaisen tradition Trad.Attack! päivittää tälle vuosituhannelle moderneilla äänimaisemilla ja sykkivillä rytmeillä. Liveshow’ta siivittää uskomaton draivi ja karisma. Yhtyeen toinen levy Kullakarva – Shimmer Gold ilmestyi keväällä 2017.

Tullikamarin Klubilla Tampereella ja Nosturilla Helsingissä illan avaa suomalainen elektrofolkbändi Okra Playground. Vahvat lauluharmoniat, iso soundi, traditionaaliset instrumentit, ikiaikaiset sanoitukset, modernit elektroniset äänimaisemat, hypnoottiset biitit ja mystinen energia kuljettavat kuulijan sekä kaukomatkalle että takaisin kotiin. Vuonna 2018 Okra Playground kiersi kotimaan lisäksi Belgiassa, Saksassa, Ruotsissa ja Norjassa. Parhaiten Okra Playgroundista tunnetaan vokalisti ja kantelisti Maija Kauhanen, jonka sooloura on nostanut hänet viimeisen parin vuoden aikana suomalaisten muusikoiden kansainväliseen kärkeen.