Viis + viis (vk43): Manfred Mannin kovereita ja Oozing Woundin yhteiskuntakriittistä rässiä

Manfred Mann
Lone Arranger
TAGS: oldies, pop

Eipä olisi tälläkään viikolla ensimmäiseksi tullut mieleen, että kovin levy on yli 70-vuotiaan miehen tuotos. Manfred Mannin ensimmäinen levy 10 vuoteen on hämmentävä kokonaisuus. Levy on periaatteessa koverilevy. Mukana on klassikoita, joita on sotkettu lähes tunnistamattomaan muotoon. Samalla Mann uudelleenkierrättää biisejä, jotka ovat kierrättäneet hänen biisejään.


Oozing Wound
Earth Suck
TAGS: noisecore, thrash

Chicagossa on onnistuttu pistämään kasaan tiukka paketti rässihenkistä mellakointia. Tarinoita ihmismaailman typeryyksistä ja jatkuvasta idiotismista. Parhaimmillaan nerokkuutta.


Scott Walker and Sunn 0)))
Soused
TAGS: avantgarde, experimental

Jo pelkkä ajatus tästä yhteistyöstä hämmentää. Kummatkin ovat omilla poluillaan tallanneet sellaisia marginaalipolkuja, että harva on niistä edes kuullut. Kun nämä päät lyödään yhteen niin omituisuuskerroin on ainakin kohdallaan. Toki tässä mennään selkeästi Scott Walker edellä, mutta Sunn 0))) -faneillekin tämä on varmasti karkkia.


United Nations
The Next Four Years
TAGS: grindcore, screamo

Tämä bändi on onnistunut herättämään niin nimellään kuin levyn kansillaankin huomiota (useinmiten negatiivista). YK on mm. ottanut yhteyttä heihin United Nations -nimen käytöstä ja debyyttialbumia ei kaupat suostuneet ottamaan myyntiin, kun siinä on palavia beatlejä. Ongelma yhteydenotoissa on tosin se, ettei kukaan oikein tiedä ketkä bändin jäsenet ovat – tai oikeastaan jäsenet vaihtuvat koko ajan. Ainut julkisesti esiintynyt jäsen on post-hardcore-yhtyy Thursdayn vokalisti Geoff Rickly, joka ilmeisesti on mukana muutenkin aina, kun bändissä jotain tapahtuu.


Primus
Primus & The Chocolate Factory With The Fungi Ensemble
TAGS: progressive, funk

Primus sotkemassa käsiään Willie Wonkaan ei edes paperilla kuulosta aivan terveimmältä lopputulokselta. Näin bändi on tällä uudella levyllään kuitenkin tehnyt. Primus & The Chocolate Factory With The Fungi Ensemble on jonkinlainen uudelleentulkinta vuoden 1971 Willy Wonka & the Chocolate Factory -soundtrackistä.


Ja ne toiset viisi


Mark Lanegan Band
Phantom Radio
TAGS: alternative blues, singer-songwriter


Heikki Kuula
Heijastuksia täydelliseltä rundilta
TAGS: hip hop, punk


Slipknot
.5: The Gray Chapter
TAGS: metal, alternative


Merzbow and Boris
Sun Baked Snow Cave
TAGS: noise, drone


…And You Will Know Us By The Trail Of Dead
IX
TAGS: alternative, progressive