Viides ILMIÖ järjestetään heinäkuussa, tarjolla mm. setätrio M.A Numminen, Pedro Hietanen & Severi Pyysalo

Viime syksynä kahdesti palkittu ILMIÖ-festivaali järjestetään lauantaina 20. heinäkuuta. Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympärille levittäytyvällä alueella juhlitaan tänä vuonna viidettä kertaa. Yli 50 artistiin kasvanut ohjelmisto laajenee seitsemälle eri lavalle, ja festivaalihumuun lyövät liekkejä muun muassa äärimmäisen harvoin keikkaileva, viimeisellä pitkäsoitollaan esoteerisen pop-oopperan parissa trippaillut Pepe Deluxé sekä suomalaisen vaihtoehtomusiikin setätrio M.A Numminen, Pedro Hietanen & Severi Pyysalo.

Juhlavuoden orkesteriröykkiötä täydentävät niin ikään kevään kuumin, suomalaista jazzkenttää ahkerasti tuulettanut sekstetti Dalindèo, porilaiseen hämyrokkiin jo 90-luvun alussa muurattu järkäle Circle, omintakeisen synkällä lavakarismallaan liikuttava Joose Keskitalo, jousin ja harpuin aseistautunut suuryhtye Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet sekä reggaesta folkin pariin loikannut Puppa J kvartetteineen.

Juhlaparaatin ulkomaisina vahvistuksina kuullaan esimerkiksi kauhuelokuvien soundtrackeilta vaikutteita ammentava VED (SWE), DJ-dekkien sijaan muinaiselektroniikalla kikkaileva Henry Homesweet (UK), universaaliksi jääfunkiksi musiikkiaan kuvaileva Kodek (LAT) ja psykerokkia Velvet Undergroundin hengessä tuuttaava Vibravoid (GER). Lisää artisteja sekä tähän mennessä varmistunut ohjelmisto on julkaistu kokonaisuudessaan osoitteessa: .

ILMIÖ myytiin viime kesänä toista kertaa peräkkäin loppuun, kävijöitä kertyi yli 2000 ja festivaalia oli rakentamassa toista sataa vapaaehtoista työntekijää. Syksyllä festivaali palkittiin sekä Suomen Arvostelijain liiton kritiikin punnuksella että taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n tuotantopalkinnolla. Tuttuun tapaan festivaalilla järjestetään myös tänä vuonna erilaisia työpajoja ja performansseja, joihin yleisö voi osallistua. Liput (35€ + toimituskulut) ovat myynnissä Tiketissä.

Mahdollisesti jotain samankaltaista