Vielä kerran: Kvelertak!

Maanantaina 14.11. Tavastiaa hyökytti mielenkiintoinen kattaus uudempaa, riippumattomien levy-yhtiöiden metallimusiikkia. Painotus vaihteli sopivasti grind/crustista (The Secret) ja rokkaavasta hardcoresta (Doomriders) likaiseen thrashiin (Toxic Holocaust) ja niin illan kuopuksen kuin pääesiintyjän titteliä kantaneen Kvelertakin omaleimaiseen sekoitukseen rockia, punkia ja black metalia. Komeettamaisesti kohti kansainvälistä menestystä kiitävä norjalaisyhtye kiertää edelleen viime vuoden kesällä ilmestyneen debyyttinsä tiimoilta. Tämä oli jo sekstetille viides Suomen vierailu tänä vuonna. Trap Themin paikkaajaksi saatu italialainen The Secret oli tyylillisesti nappiosuma, mutta kuten elokuussa Kuudennella Linjalla ilmeni, yhtyeeltä puuttuu se viimeinen, meiningin oksat pois -tasolle nostava pykälä vaihdelaatikosta. Ulosantinsa tasaista pötkömäisyyttä piristäisi esimeriksi napakampi virvelisoundi ja pari sykkivää verisuonta lisää vokalistin ohimoon.  Nelikon grindcorepaahdoista puuttui raivoa ja päällekäyvyyttä, mutta hitaammat osiot, varsinkin kituliaan doomahtava Crossbuilder-johdanto, toimivat hyvin kontrastina kaahaukseen ja synkempänä lisäsävytteenä. Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut, Converge-basisti Nate Newtonin johtama Doomriderskiinnosti paikalle saapuneita huomattavasti italoja enemmän, vaikkei Tavastia mitenkään tyhjillään ollut silloinkaan kun The Secret aloitti puoli kahdeksalta. Doomridersin Suomen debyyttiä oli fyysisen aktiivisuuden ja mukana laulamisen perusteella selkeästi odotettu muutamissa kodeissa hartaasti. Itselleni oli pintapuolisen kuuntelun seurauksena

Doomriders

Doomriders

jäänyt mielikuva Disfearin sukulaisyhtyeestä, jossa on vähemmän Dischargea mutta enemmän Motörheadia. No eihän tässä ollut takkamakkaraa alkuunkaan, vaan melko suoraa rokkipoljentoa plus hardcorevokaalit. Meininki toimi yllätyksekseni todella hyvin ja Newton kitarassa ja laulussa osoittautui hyväksi keulahahmoksi. Lisäplussaa tuomionratsastajille siitä että, kun tuo rokimpi meininki rupesi toistamaan itseään, iskivät he setin loppua kohden hitaamman ja stonerimman vaihteen silmään. Universaalinen kannustus-anthem Lions-kappale oli erityisen loistava livenä. 80-luvun räkäisemmän laidan thrashistä ammentava Toxic Holocaust soitti melko peruskeikan hieman innottomalle yleisölle. Mitä nyt muutama juniori kävi tanssahtelemassa pitissä. Materiaali vaikutti suhteellisen rautaiselle, mutta kitaristilaulaja Joel Grindin johtama trio esiintyi jotenkin jähmeän oloisesti eikä mitään kunnon hurmosta päässyt syntymään. Vaikka monipuo Siitä ei kuitenkaan ollut epäilystä, ketä pääosa yleisöstä oli tullut katsomaan. Varttia yli kymmenen lavalle saapunutta Kvelertakia tervehti yläkertaa lukuun ottamatta täysi salillinen ihmisiä. Hienoa, Kvelertak on kyllä menestyksensä ansainnut, mutta toivottavasti eivät tee “mastodoneja” aivan heti ja jatkavat Suomessa käyntiä muutenkin kuin Iron Maidenin tai Metallican lämppärinä areenoilla.

Kuva: Nelly Tatti

Kuva: Nelly Tatti

Mitä voi vielä Kvelertakista sanoa mitä ei ole jo sanottu? Piinkova debyyttilevy, väsymätön keikkailija ja livenä etenkin tällaisessa intiimimmässä tilassa melkoinen eläin. Kolmesta näkemästäni keikasta tämä oli ehdottomasti paras. Erlend Hjelvik kävi useampaan otteeseen yleisössä tai sen päällä laulamassa ja porukka oli maanantai-illasta huolimatta kiitettävän innokkaalla tuulella. Kappaleet  alkavat tässä vaiheessa olla enemmän kuin tuttuja, tosin taisi siellä jokunen uusikin olla seassa, ja varmaan ihan pakkokin kun keikka kesti tunnin ja levytettyä materiaalia on runsaat kolme varttia. Saavat kyllä tahkoa Ulvetidia, Mjødiä, Blodtørstiä, Offernattia ja muita hittejään melkoisella tehosyötöllä vielä ennen kuin meikäläinen niihin kyllästyy. Varsinkin livenä yhtyeen “black n’ roll” pääsee toden teolla oikeuksiinsa. Edelleen pitää kuitenkin ihmetellä miten kitaraansa ilman plektraa soittava Bjarte Lund Rollandilla ei ole jatkuvasti sormet verillä. Taitaa olla jotain vuonojen mystiikkaa.

Kuva: Nelly Tatti

Kuva: Nelly Tatti

Mahdollisesti jotain samankaltaista