Various: Melkein neljäkymmentä vuotta – Kumarrus Mummi Kutoo -yhtyeelle

(Ei-No Records, 2012)

Mummi Kutoo oli 1970-luvulla toiminut kotimainen folkrock-bändi, jonka ainakin toistaiseksi ainoaksi jäänyt pitkäsoitto julkaistiin vuonna 1975. Yhtyeeltä oli tarkoitus ilmestyä toinenkin pitkäsoitto vuonna 1977, mutta aikeet jäivät pelkiksi aikeiksi levy-yhtiön kaaduttua alta.

Tarina olisikin voinut päättyä näin, mutta vuonna 2004 Jussi Lehtisalon Ektro Records julkaisi tuon ainokaisen albumin bonusraidoilla varustettuna ja idea tribuuttilevystä lähti kytemään. Kahdeksan vuotta se lopulta otti, mutta nyt kunnianosoitus on viimein tosiasia.

Harmillisen usein tribuuttilevyt ovat vain parin mainion idean varassa vedettyjä kokoelmia, joissa eri artistit ja yhtyeet pitävät kieli poskessa hauskaa. Onneksi tämä helmi ei lukeudu tuohon joukkoon, sillä vaikka levyä tehdessä on taatusti ollut hauskaa, on projektin punaista lankaa ole päästetty karkaamaan. Tällä pitkäsoitoilla Mummi Kutoo –yhtyeelle kumartava muusikkokatras onkin näyttävä ja kappaleista on kaivettu esiin kiitettävällä innolla eri puolia sekä näkemyksiä. Tribuuttilevyn neljätoista raitaa levittäytyvätkin tyylillisesti erittäin laajalle alueelle, vaikka iso osa versiosta sijoittuu alkuperäisten näkemysten folkahtavaan tyyliin.

Esimerkiksi Mikko-Ilari Ojala, Pinnin Pojat ja Sami Kukka tulkitsevat kappaleensa akustisina, vähäeleisinä piirtoina, jotka kuulostavat lähes autenttisilta 70-luvun tallenteilta. Upeinta modernia folkia levyllä edustaa kuitenkin Antero Lindgrenin Toijala mielessään, jonka soundit sijoittavat kappaleen ongelmitta myyttisen Amerikan aavoille aroille. Samaa rohkeasti kaiutettua linjaa edustaa Mikko Joensuun Opettaja, joka kaikessa jylhyydessään on iso mutta toimiva numero. Topi Sahan avarasti tulkitsema Meikkileikki osoittaa puolestaan kuinka Mummi Kutoo oli jo siirtymässä 80-luvun moderniin ahdistukseen, joten ei voi kuin arvella mitä kaikkea se julkaisematon toinen pitkäsoitto olisikaan voinut saada aikaiseksi…

Folkahtavien versioiden lisäksi kiekolla kuulaan myös rohkeampia näkemyksiä, joista onnistuneimpia on Zebra & Snaken säksättävä Melkein kymmenen vuotta, joka pulputuksellaan saa sanoitusten muovikukat todella kukkimaan. Erikoiseksi mutta onnistuneeksi on myös laskettava yli kymmenminuuttinen blues-jyräys, jossa Tiernapoika–biisistä kaivetaan esiin yhtä jos toistakin.

Aivan jokainen raita ei jää ehkä aikakirjoihin, mutta albumi päättyy hienosti, kun itse Mummi Kutoo pääsee viimein ääneen. Taimelassa kolme vuotta sitten esitetty Mummi Kutoo takaisin kiteyttääkin kaiken olennaisen:

Ei lopu laulu, vaikka loppuis laulajat
ei sammu soitto, vaikka sammuis soittajat
tää kaikki jatkuu vaikka huomiseen, sillä mummi kutoo vielä lastenlapsilleen

4/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista