Valtakunnallista keikkapäivää vietetään tänään ensimmäistä kertaa ympäri Suomea

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäivä on kerännyt valtavan määrän bändejä esiintymään kotimaan merkittävimmillä keikka-areenoilla. Kaikki keikat ovat ilmaisia. Näyttääkin siltä, että luvassa on Suomen historian vilkkain ja äänekkäin tiistai-ilta.

– Meillä on klubien kanssa tavoite, että ystävänpäivänä Suomi kuuluu avaruuteen! Bändejä on tulossa sellainen liuta, ettei ainakaan paljon jäädä vajaaks. Klubeja on mukana Joensuusta Seinäjoelle ja Turusta Poriin ja esiintyjiä kokeneista hiihtäjistä ihan junnubändeihin. Pääsylippuja ei peritä missään, klubit ja bändit on messissä vaan sen takia, et musa on niin pirun siistii, hehkuttaa Eeka Mäkynen Helsingin Nosturista.

Alkuvuonna 2010 perustettu Suomen rock-klubien liitto on itsenäisten ja säännöllistä elävän musiikin toimintaa järjestävien klubien yhteenliittymä, joka tuo esiin keikkajärjestäjien näkökulmaa musiikkibisnekseen ja edistää elävän musiikin arvostusta. Tällä hetkellä liittoon kuuluu yli 20 klubia ympäri Suomen. Rock-klubien liitto syntyi musiikkialan mullistusten saattelemana, tarpeesta jakaa kokemuksia rock-klubien välillä. Artisteilla ja esimerkiksi festivaaleilla on omat edunvalvontajärjestönsä ja rock-klubien liiton myötä myös säännöllisiä tapahtumia järjestävien tahojen ääni nousee kuuluville. Valtakunnallinen keikkapäivä on liiton ensimmäinen julkinen ponnistus.

VARMISTUNEET TAPAHTUMAT:

HELSINKI
-Nosturi: Lord Est, Kuningasidea, Ras Henry & Finjam Reggae Band
-Bar Loose: Walkalone, Kari Peitsamo, Hey Heather, Leo Stillman
-Korjaamo: Noora Tommila & Ilona Jokinen, The Hearing + Dj Harvest
-Tavastia: Sydän, sydän, Big Wave Riders, Sporthorses
-On the Rocks: Tumppi Varonen & Rane Raitsikka Duo
-Bar Cafe Luna: Elias Hämäläinen

JYVÄSKYLÄ
-Lutakko: Soulfallen, Code for Silence, Hayley’s Royal Whores sekä “Loputon Gehennan liekki” – elokuva alkuillasta

SEINÄJOKI:
-Rytmikorjaamo: Aste, Zamius

HÄMEENLINNA:
-Suisto-klubi: Bändimaraton – Wedding Crashers, PASA, F.A.L.L., The Promethean, Procella Ignis, Guerre Stellari ja koulubändejä (Ikärajaton klo 14-18, K-18 klo18- )

TAMPERE:
-Klubi: Picnic with Lulu, Jukka Ässä
-Telakka: ES MOUSTACHES soittaa DJANGO REINHARDTin musiikkia

JOENSUU:
-Kerubi: Luotain, 2songs, Citylight Ceremony, K-5, Restless Mind, MikeOne & Tuma + Edu, Little Jack, Human Ruins sekä Timanttiklubin DJ:t

TURKU:
-Klubi: The Reactor, Audrey’s Missing, 5th of April, Shades of Nowhere

PORI:
-Bar Kino: Rust´n´Rage, Roadside Story & Le Dommage

VAASA:
-Doo-Bop Club: Bon Jouni, Meadow Island

Valtakunnallinen keikkapäivä ystävänpäivänä 14.helmikuuta ympäri Suomen. Kaikki tilaisuudet ovat maksuttomia.

Mahdollisesti jotain samankaltaista