Valonkantajat: Tuomittu Elämään – Suomipaatoksen uusi aalto

(Violent Journey Records 2012)

Valonkantajat taituroi tyylikkäästi uuden aallon metallisen raskasta, suomenkielistä rockia ja täräyttää nyt tiskiin debyyttipitkäsoittonsa, minkä nimi on alunpitäen Varauksen, myöhemmin hard core-legenda Riistettyjen tunnetummaksi tekemän kappaleen kanssa saman niminen.

Valonkantajat on kerennyt herättää mielenkiintoa medioissa ympäri maata etenkin tuoreita, jopa kansainvälisiäkin elementtejä sisältävällä biisinrakennustaidollaan. Yhtyeen musiikki sisältää mielenkiintoisia rytmityksiä sekä tarttuvia, puhtaasti laulettuja ja soitettuja kaihomelodioita. Se soittaa modernia rockia, josta löytyy soitannollisia kulmia ja haastavuutta.

Yhtyeen musiikillisesti vahvan, slaavilaisen klangin omaava, nu-metal-vaikutteinen hevirock on hyvinkin radioystävällistä, ja pelkästään hyvällä tavalla. Äkkiseltään voisi kuvitella, että Valonkantajien edustama tyylisuunta voisi löytää valtakunnallisestikin reilusti kuulijakuntaa Kotiteollisuuden, Trio Niskalaukauksen tai Stam1nan kuluttajien leiristä, mutta yhtä hyvin esim. Kolmas Nainen -Yö – Puolikuu -osaston iskelmärock-diggareista.

Albumin meiningistä ja tunnelmasta välittyy bändin estoton ja tiukka yhteen hiileen puhaltaminen. Etenkin Valonkantajien todella valmiilta kuulostavasta yhteissoitosta jää hyvällä otteella tehdyn pohjatyön tuntuma. Myös kitarasooloilut ovat yhtyeen leirissä erittäin näppärissä sormissa. Suurin kiitos asian toimivuudesta mennee asiansa osaaville laulaja-kitaristi Jarkko Nikkilälle sekä kitaristi Ville Salorannalle.

Albumin avaava nimikkobiisi ei sinällään tarjoile mitään uutta saati ihmeellistä tämän taivaan alla, mutta sen kertosäe kieltämättä läväyttää haavin auki komeudellaan. Surunmurtama jatkaa erinomaisen tarttuvien kertosäkeiden linjalla ja vetää vertoja nykypäivän ykkösrivin iskelmämetallibändeille. Myös Raskas päivä päättyy vetää sävellyksensä puolesta ihon helpostikin kananlihalle. Kelpo kappaleita albumilla ovat lisäksi mm. Ihmisen Laulu ja Hiljainen Mies.

Mutta Valonkantajilta löytyy myös omat ärsyttävyytensä. Yleensä ottaen Nikkilän kirjoittamien tekstien julkiasu tai ilmaisutyyli ei ole mitenkään saarnaava, mikä on sinällään hyvä asia jättäen kuulijalle tulkinnanvaraa. Kuitenkaan Nikkilän sanoitukset eivät ole yhtyeen debyyttilevyn annin perusteella kovinkaan toimivia, mikä sinällään on yhtyeen ilmaisun kannalta laadullisena tekijänä iso miinus.

Harmittaa vietävästi, että Valonkantajien musiikillisesti väkevän debyytin lyyrinen anti sisältää kohtuuttoman paljon latteuksia, suomalaiskansallisten negaatiofraasien ja -metaforien pyörittelyä ilman selkeää ja purevaa fokusta- Kysyttäväksi jääkin lähinnä: mikä mättää, missä ja miksi pitää ylipäätään alleviivaten surkutella tällä tavalla? Etenkin harmittaa se, kun komeaa ja todella jylhää, runttariffipohjaista melodiavyörytystä kuunnellessa paatokselliset, kivuliaan suomi-iskelmämäiset, summittaiset kuvaukset elämässä epäonnistumisesta, maajussin henkisestä luhistumisesta ja jostain epätoivojeesustelusta valtaavat tajunnan.

Kuollut mies ei vastuutaan kaipaa / Kuollut mies vie totuuden hautaan” tai “Ruudin katku sotien sua aina seuraa…” tai “Hukkasinko nuoruuden kulkemalla tietä väärää / ei sateenkaaren päässä mitään ollutkaan“. Vaikka rock onkin lähestulkoon rajaton ilmaisun laji, kielikuvien käytössä tällaisenaan ei vaan yksinkertaisesti toimi. Kyse on siitä, miten asiat ilmaistaan. Vaikka yhtye sanoutuukin irti hengellisestä rockista, tiettyjä sanoituksellisia samankaltaisuuksia ja piirteitä Nikkilän lyyrisestä ilmaisusta voi silti löytää sen  kanssa.

Valonkantajat soittaa yhteen todella tiukasti, tosin albumin äänimaisema on kautta linjan hyvinkin kliinistä Pro Tools -kuriin alistettua rockia eikä se onnistu tarjoilemaan juurikaan rockiin olennaisena osana kuuluvaa vaaran tuntua.

Eipä silti – Valonkantajia kuuntelee mielellään, jos vaan voi sivuuttaa usein symboliikan suonsilmiin uppoavan lyyrisen annin ja sisäsiisteyden. Heikkouksineenkin bändi on kuitenkin erittäin tervetullut, asiansa osaava ja omanlaisensa soundin löytänyt tapaus maamme raskaan rockin yhtyeiden joukossa. Uskon että bändin parhaat tuotokset ovat vielä edessä päin.

3/5