Vahva kappalemateriaali karismattomien bittimetallistien valtti

Metallimusiikki ja Commodore 64:n sekä matolaatikko-Nintendon 80-lukulaiset pelit ovat monen kolmekymppisen sydäntä lähellä oleva yhdistelmä, joten ei ihme, että Nosturin perjantai-illassa nähtiin kukaties enemmän koodareita ja roolipeliporukkaa kuin kuunaan. “Pelimetallin” kenties tunnetuin nimi Machinae Supremacy on monessa mielessä hiilikopio faneistaan: rockbändiksi orkesteri on lavalla suorastaan hämmentävän karismaton. Esimerkiksi vokalisti Robert Stjärnström näyttää energisestä kohkauksestaan huolimatta liikaa sipsejä ja colaa nauttineelta sohvaperunalta, joka on ikään kuin sattumalta päätynyt metallibändin keulakuvaksi. Vaimonhakkaajapaidassa hauiksiaan esitellyt kitaristi Jonas Rörling on orkesterin ainoa edes etäisesti rokkaria muistuttava hahmo.

Olisi kuitenkin suotavaa, ettei bändi jäisi imagonsa vuoksi vain rajallisen fanilauman etuoikeudeksi. Vähemmän vetävä habitus ei nimittäin onnistu kätkemään sitä tosiseikkaa, että bändin vahva materiaali kuulostaa niin levyllä kuin lavallakin erinomaisen hyvältä. Edellisen albumin tunnelmalliset Overworld ja Dark City soivat komeasti, mutta omimmillaan bändi oli esitellessään tuoreen A View from the End of the World -pitkäsoiton materiaalia. Melodinen metalli ja kasibittisoundi paiskaavat kättä tehokkaasti Force Feedbackin, Nova Prospektin ja levyn nimikappaleen kaltaisissa vedoissa. Dramaattinen voimaballadi Remnant (The March of the Undead) toimii niin ikään osoituksena yhtyeen erinomaisesta melodiavainusta. Kaiken keskiössä hääräsi narisevalla äänellään pömppömahainen
Stjärnström, joka lauloi sangen virheettömästi ja puuskutti välillä sympaattisesti mikrofoniin hengästyksissään.

Suvantokohtia ei juuri kuultu toinen toistaan räiskyvämpää hittiä pursuneella keikalla, jonka huipentuma oli kenties hankalasti nimetty Indiscriminate Murder Is Counter-Productive. Raita osoittaa hätkähdyttävällä tavalla miten pilke silmäkulmassa etenevän hilipatihippaa-renkutuksen, Nintendo-soundin ja metalliset melodiat on mahdollista yhdistää. Illan päätti Through the Looking Glass, jonka väliosan melodiailotulitus tiivistää hyvin sen, mistä koko yhtyeessä on kyse: pieteetillä kokoon puristettua laadukasta metallia, joka kuulostaisi liki yhtä hyvältä myös ilman pelimaailman mausteita.