Uutiset hakusanalla Provinssirock
27.05.2010
Provinssi valmis - mukaan mm. Gallows, HellYeah perui
Provinssin ohjelmistoon on tehty pari viilausta ja nyt se on valmis. Norjalaisen jazzmetallibändin Shiningin soittoaika siirtyy lauantai-iltapäivästä illan viimeiseksi (aloitus Saarilavalla klo 1:00). HellYeah joutui matka-aikatauluista johtuen valitettavasti perumaan sunnuntain esiintymisensä. Tilalle saapuu Ismo Alanko & Teho-osasto, jossa Ismo & Teho -kaksikon lisäksi soittavat Ismo Alanko Säätiö -ajoilta tutut Timo Kämäräinen (kitara, laulu) sekä Jape Karjalainen (basso, laulu). Uutena jäsenenä mukaan astuu lyömäsoitinvirtuoosi Zarkus Poussa (rummut, laulu). Alanko on lavoilla bändin kera nyt ensi kertaa neljään vuoteen ja viettää samalla uransa 30. festivaalikesää. Teho-osasto on villiin rytmiikkaan pohjautuva rock-yhtye, jossa on runsaasti lauluvoimaa. Luvassa on materiaalia tuoreimmalta "Onnellisuus"-albumilta sekä otteita uran varrelta.

Uutena ulkomaisena kiinnityksenä Saarilavan iltapäivässä nähdään jo runsaasti meriittejä kahminut, brittiläinen Bad Religionin Brett Gurewitzin löytö Gallows. Punkrokkarit ovat perustamisensa (2005) jälkeen esiintyneet useilla mittavilla festivaaleilla, pokanneet Kerrang!-awardseissa tulokaspystin, kiirinyt singlellään sinkkulistan TOP40-listalle ja saanut biisinsä soimaan paitsi Guitar Hero III -peliin myös Yes Men -leffaan. Gallows esiintyy lisäksi Iron Maiden -tribuuttialbumilla. Ryhmän piti soittaa Floridan Disneylandissä, mutta keikka peruttiin järjestäjien taholta, kun he kuuntelivat tarkemmin bändin debyyttialbumin sanoituksia. Sitä vastoin portit Provinssiin ovat auki ja brittipunkkijyrä soittaa kollegat suohon Saarilavalla lauantaina klo 17:15!

Viimeinen ulkomainen kiinnitys tämän vuoden Provinssiin on yhdeksän hengen acappella lauluryhmä Zambian Vocal Collection, joka avaan Rumbalavan sunnuntain ohjelman. Kuoron repertuaari koostuu perinteisillä heimokielillä esitetystä musiikista sekä modernista englanninkielisestä kevyestä musiikista. Kuoron jäsenet ovat kasvaneet Lusakan slummialueilla ja toteuttavat nykyisin samoilla alueilla kehityshankkeita.

Alue-esiintyjinä nähdään Circus Ruska, tuliryhmä Flamma ja Jaakko & Jay -duo, joka esiintyy myös Rumbalavalla sunnuntaina. Kaksi viimeksi mainittua esiintyvät myös Camp Provinssissa.

Provinssirock 2010 esiintyjät kokonaisuudessaan ovat siis seuraavat: Rammstein (GER), Bullet for My Valentine (UK), 30 Seconds to Mars (US), Paloma Faith (UK), A Day to Remember (US), Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine (US), Wolfmother (AUS), Between the Buried and Me (US), Shining (NO), Pendulum (UK), Cypress Hill (US), Jenny Wilson & Tensta Gospel (SWE), Mew (DEN), Crystal Castles (CAN), Gallows (UK), Zambian Vocal Collection (ZMB), Kari Tapio, Eläkeläiset, Viikate, PMMP, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Jenni Vartiainen, Sonata Arctica, Herra Ylppö & Ihmiset, Chisu, Ismo Alanko & Teho-osasto, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta 20 v. ALLSTARS feat. Sami Saari, Jätkäjätkät, Lapko, Disco Ensemble, Stam1na, Petri Nygård, Oranssi Pazuzu, Carnalation, Mokoma, Irina, Reckless Love, Ville Leinonen & Majakan Soittokunta, Villa Nah, Meadow Island, Jaakko & Jay, Rytmihäiriö ja Manna

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 27.05.2010 16:50:45

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Circus Ruska, Festarit, Flamma, Gallows, HellYeah, Ismo Alanko & Teho-osasto, Jaakko & Jay, Provinssirock, Shining, Zambian Vocal Collection
6 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

04.05.2010
HellYeah, Crystal Castles ja kotimaisia Provinssiin
18.-20.6. juhlittavan Provinssirockin ohjelmistoon on tullut lisäyksiä. Tuoreimpana tulokkaana listassa on hevimetallia soittava HellYeah, jota pidetään genrensä super-ryhmänä. Se koostuu Panteran, Damageplanin, Mudvaynen sekä Nothingface -yhtyeiden entisistä jäsenistä. Tämä amerikkalainen kokoonpano esittelee musiikissaan entisten bändiensä parhaimmat puolet - vahvan laulun, mielettömät kitarasoundit, sykkivät bassot ja maata järisyttävät rumpurytmit. Musiikkia tehdään suurella hevimetallisydämellä. HellYeah on ollut kasassa vuodesta 2006, debyyttialbumi ilmestyi vuotta myöhemmin ja uusi julkaisu on tulossa vielä tänä vuonna.

Sarjakuvahahmo He-Manin siskon She-Ran kodin mukaan nimetty duo Crystal Castles soittaa kokeellista elektomusaa. Yhtye on tunnettu kaoottisista live-esiintymisistään ja keikkaillut tiiviisti ympäri maailmaa. Kotimaansa Kanadan yhtye on sivuuttanut täysin, eivätkä he ole keikkailleet siellä laisinkaan. Bändin debyyttialbumi sijoittui NME-musiikkilehdessä vuosikymmenen 50 parhaimman levyn joukkoon.

Ehdotonta kotimaisen metallin kärkeä edustava Mokoma saapuu Provinssirockin lauteille perjantaina. Bändin kolme viimeisintä albumia ovat kaikki myyneet kultaa. Asteen kiltimpää menoa esittelee tämän kevään uusi glamrock tulokas, kuopiolainen Reckless Love. Lisäksi Törnävänsaarella jo nähtävien vahvojen naisartistien joukkoon liittyy Irina.

Provinssin artistikattaukseen on kiinnitetty myös kotimaisen popin tämän hetkinen kuningatar Jenni Vartiainen. Vartiaisen huhtikuussa julkaistu toinen sooloalbumi "Seili" on myynyt jo yli tuplaplatinaa, 45 000 kappaletta. Laulaja-lauluntekijä Ville Leinonen & Majakan Soittokunnan kuljettavat perjantaina festarikansaa tunnelmallisilla melodioillaan aina mansikkapelloilta hylätyille avaruusasemille. Niinikään laulaja-lauluntekijäkaartia täydentää helsinkiläinen Manna. Punkia ja metallia samassa sopassa tarjoilee Rytmihäiriö.

Provinssirockiin on kiinnitetty myös kolme kotimaista duoa. Helsinkiläinen Villa Nah on lapsuudenystävien muodostama parivaljakko, joka tarjoilee tarttuvia melodioita ja loppuunhiottua elektronista äänimaailmaa. Yhtyeen "Origin" -debyyttilevyä on ollut tuottamassa Jori Hulkkonen. Tuotos on otettu innokkaasti vastaan. Yhtyeessä on potentiaalia myös kansainvälisille markkinoille. Meadow Island on Sara-yhtyeen keulahahmon Joa Korhosen uusi projekti. Miehen tummiin ja melankolisiin balladeihin yhdistyy nyt heleä, mutta vahvaääninen Jenni Niemi. Kolmas duo-kiinnitys on Provinssikansan jo aiemminkin villinnyt tamperelainen Jaakko & Jay. Kaksikko luottaa musiikissaan pelkistettyyn soitinarsenaaliin - akustinen kitara ja riisuttu rumpusetti riittää luomaan loistavan tunnelman. Yhtye on kiertänyt festivaaleja ulkomaita myöden ja poikkeaa mielellään keikalle vaikka olohuoneen nurkkaan.

Provinssin liput ovat myynnissä. Lippujen hinnat ennakosta ja portilta:
3 päivää (pe-su) 110€ / 115€
2 päivää (pe-la) 85€ / 88€
2 päivää (la-su) 88€ / 90€
1 päivä (pe tai la) 65€ / 69€
1 päivä (su) 70€ / 75€

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 04.05.2010 15:07:46

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Crystal Castles, Festarit, HellYeah, Irina, Jaakko & Jay, Jenni Vartiainen, Manna, Meadow Island, Mokoma, Provinssirock, Reckless Love, Rytmihäiriö, Villa Nah, Ville Leinonen
2 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Hellyeah - Hellyeah (2007)
- Jaakko & Jay - War Is Noise (2009)
- Jenni Vartiainen - Ihmisten Edessä (2007)
- Manna - Songs of Hope and Desire (2009)
- Mokoma - Sydänjuuret (2010)
- Mokoma - Luihin Ja Ytimiin (2007)
- Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat (2006)
- Mokoma - Viides Vuodenaika (2006)
- Mokoma - Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi (2004)
- Mokoma - Mäntit Tien Päällä (2004)
- Mokoma - Kurimus (2003)
- Mokoma - Punainen Kukko (2003)
- Reckless Love - Reckless Love (2010)
- Rytmihäiriö - Surmantuoja (2010)
- Rytmihäiriö - Sarvet, Sorkat, Salatieteet (2008)
- Rytmihäiriö - Seitsemän Surman Siunausliitto (2006)
- Rytmihäiriö - Saatana On Herra (2005)
- Ville Leinonen - Hei! (2007)
- Ville Leinonen - Suudelmitar (2004)
- Ville Leinonen - Suudelmitar (2004)
Blogissa
- Reckless Love ja Baseballs yllättivät: Ankkarockin sunnuntai (19.08.2010)
- Ruisrockin perjantai tarjosi raskasta poljentoa ja ilmielävän legendan (15.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Muse - must see (22.07.2010)
- Ruisrockin lauantai oli suomalaisten juhlaa (15.07.2010)
- Mark Lanegan - "no easy action" (17.05.2010)
- Onko Spotify reilu vaihtoehto piratismille? (19.11.2009)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
- Ilosaarirock 2010 sunnuntai: mm. Faith No More, DJ Shadow, Rytmihäiriö (06.08.2010)
- Kun Kavosen Antti Tuskassa kävi (10.07.2010)
- Tuska Murskaamon mieleen! (08.07.2010)
- West Coast Holocaust juhlii viikonloppuna (26.08.2009)
- Tuska-tunnelmia perjantailta (27.06.2009)
- Älä unohda näitä levyjä - osa 1 (01.02.2010)
- Taiteiden yö '09 -tärpit (20.08.2009)
08.04.2010
mm. Cypress Hill vahvistaa Provinssirockia
Provinssirockin laaja artistikirjo on värittynyt jälleen useilla ulkomaisilla ja kotimaisilla nimillä. Esiintymisensä ovat varmistaneet yhdysvaltalainen, historian yksi menestyneimmistä hiphop-ryhmistä Cypress Hill, ruotsalainen Jenny Wilson yhdessä Tensta Gospel -kuoron kanssa, tanskalainen Mew sekä kotimainen legenda Kari Tapio. Kotimainen osasto yhä kasvaa, kun esiintymisensä ovat varmistaneet: Jätkäjätkät, Lapko, Disco Ensemble, Stam1na, Petri Nygård, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta 20 v. ALLSTARS feat. Sami Saari, Oranssi Pazuzu ja Carnalation.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 08.04.2010 09:30:28

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Carnalation, Cypress Hill, Disco Ensemble, Festarit, Jenny Wilson, Jätkäjätkät, Kari Tapio, Lapko, Mew, Oranssi Pazuzu, Petri Nygård, Provinssirock, Puolustusvoimien Varusmiessoitto, Sami Saari, Stam1na
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Cypress Hill - Till Death Do Us Part (2004)
- Cypress Hill - Stoned Raiders (2001)
- Disco Ensemble - The Island of Disco Ensemble (2010)
- Disco Ensemble - Back to the MF Street (2009)
- Disco Ensemble - Video Vortex (2008)
- Disco Ensemble - Magic Recoveries (2008)
- Disco Ensemble - Black Euro (2005)
- Disco Ensemble - First Aid Kit (2005)
- Disco Ensemble - We Might Fall Apart (2005)
- Disco Ensemble - Videotapes (2004)
- Disco Ensemble - Viper Ethics (2003)
- Disco Ensemble - Transatlantic (2003)
- Disco Ensemble - Turpentine (2002)
- Disco Ensemble - Ghosttown Effect (2001)
- Jenny Wilson - Love And Youth (2006)
- Lapko - A New Bohemia (2010)
- Lapko - Young Desire (2007)
- Lapko - Scandal (2006)
- Lapko - All the Best Girls (2005)
- Lapko - Stacy (2004)
- Lapko - The Arms (2004)
- Lapko - Your Special K.O. (2003)
- Mew - No More Stories (2009)
- Oranssi Pazuzu - Muukalainen puhuu (2009)
- Sami Saari - Neljäs (2005)
- Stam1na - Viimeinen Atlantis (2010)
- Stam1na - K13V (2009)
- Stam1na - Raja (2008)
- Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä (2006)
- Stam1na - Kadonneet Kolme Sanaa (2005)
- Stam1na - Stam1na (2005)
- Stam1na - Arkkitehti (2004)
- Stam1na - Liha (2004)
- Stam1na - Väkivaltakunta (2003)
Blogissa
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Reckless Love ja Baseballs yllättivät: Ankkarockin sunnuntai (19.08.2010)
- Älä unohda näitä levyjä - osa 1 (01.02.2010)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Mew häikäisi, kirjaimellisesti! (26.11.2009)
- Eeppinen Mono valloitti Nosturin (30.03.2010)
- Rabbit Fest Wäiskissä tänään ja huomenna (08.01.2010)
- Petri on bäkkiin! (17.10.2009)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
12.03.2010
30 Seconds to Mars, Shining ja Pendulum Provinssirockiin
Tänään loppuunmyydylle Helsingin jäähallille soittava 30 Seconds to Mars palaa noin kolmen kuukauden päästä takaisin Suomeen, sillä se on vahvistanut esiintymisensä Seinäjoen Provinssirockissa ja astuu festivaalin päälavalle perjantaina 18.6. Jared Leton johtama joukko julkaisi viime vuonna viimeisimmän albuminsa "This is War", joka on myynyt maailmalla multiplatinaa. Levyltä irrotettu single "Kings and Queens" soi taajaan Suomenkin radioaalloilla.

Yksi mielenkiintoisimmista nimistä Provinssissa tulee olemaan norjalainen, rockiin ja metalliin jazzia sekoittava Shining. Tämän musiikillisen Frankensteinin albumi otettiin jumaloiden vastaan kriitikoiden keskuudessa ja sitä luonnehdittiin mm. New York Timesissa radioaktiiviseksi jazzin ja black metallin yhdistelmäksi: "Yhtyeen keulakuva Jorgen Munkeby johtaa ryhmäänsä röyhkeän itsevarmasti ja muut jäsenet seuraavat uskomattomalla vimmalla."

Brittilehti Organ meni lähes sanattomaksi: "Meillä on vaikeus löytää sanoja, miten kertoa teille kuinka hyvä tämä albumi on - se on nerokas!" Yhtyeen live-esiintymistä on kuvailtu mielettömäksi, läsnäoloa sellaiseksi, että monet yhtyeet kalpenevat rinnalla. Munkebyn ainutlaatuiset kitarariffit ja repivä saksofoni on yhdistelmä, joka tyydyttää jokaisen kaverin yleisömeressä. Tämä jos joku show on nähtävä!

Australian kautta Britteihin kotiutunut, elektronista musiikkia soittava Pendulum saapuu Provinssiin. Mantereen vaihdoksen jälkeen kokoonpano on ollut tien päällä ja se on nähty jokaisen varteenotettavan tanssifestivaalin esiintyjäkaartissa. Yhtye on erityisen tunnettu energisistä ja visuaalisista esiintymisistään ja sen musiikissa raskaaseen ja rytmikkääseen biittiin yhdistyvät matalalla surisevat bassolinjat, jotka kuorrutetaan syntikkasooloilla. Gareth McGrillen on kertonut yhtyeen käyttäneen esiintyessään yhtäaikaisesti jopa 13 tietokonetta. Pendulumin tuleva albumi julkaistaan toukokuussa. Yhtyeelle on myös leimallista remix-kappaleet, joista tunnetuin lienee The Prodigyn "Woodoo People" ja oman tuotantonsa lisäksi se on miksannut uuteen uskoon Led Zeppeliniä, Coldplayta ja Metallicaa.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 12.03.2010 12:58:57

Jaa
Linkkejä
www.myspace.com/officialpendulum
www.myspace.com/shiningofficial
www.myspace.com/thirtysecondstomars
www.provinssirock.fi
Avainsanat
30 Seconds to Mars, Festarit, Pendulum, Provinssirock, Shining
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- 30 Seconds To Mars - 30 Seconds To Mars (2002)
- Pendulum - In Silico (2008)
- Shining - Blackjazz (2010)
- Shining - V/Halmstad (2007)
- Shining - IV - The Eerie Cold (2005)
- Shining - III: Angst - Självdestruktivitetens Emissarie (2002)
Blogissa
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
01.03.2010
Paloma Faith Provinssirockiin
Provinssirockin artistikatraaseen liittyy espanjalaiset sukujuuret omaava brittiläinen Paloma Faith. Kyseinen naisartisti nousi kaikkien tietoisuuteen vuonna 2009 debyyttialbumillaan "Do You Want The Truth Or Something Beautiful?", ja siltä irrotetulta sinkkulohkaisulla "Stone Cold Sober", joka soi brittiradioissa taukoamatta. Uusi tähti oli syntynyt. Varsin tunteellisena esiintyjänä Paloma pystyy laulullaan koskettamaan kuulijoidensa kaikkia aisteja. Häntä on usein verrattu Duffyyn ja Amy Winehouseen. Palomaa pyydettiin aikoinaan liittymään myös Winehousen bändiin, mutta kieltäytyi siitä ja alkoi tekemään omia biisejään. Paloma Faith nousee Provinssin lavalle perjantaina 18.6.

Provinssin kotimainen kirjo saa etelä-pohjalaista väriä, kun lauteille astuu perjantaina 18.6. Suomen kovin live-ryhmä Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Liki kotikonnuillaan musisoiva komppania laittaa Törnävän kentän jälleen koetukselle, kun kymmentuhatpäinen yleisömassa lähtee hyppimään ja osallistuu kaikin aistein ja liikkein kyseiseen herätyskokoukseen.

Kotimaista osastoa edustaa niin ikään Herra Ylppö & Ihmiset. Maj Karman solistin sooloura sinkosi menestykseen jo debyytillään "Sata vuotta" vuonna 2008 ja menestystä jatkaa tuorein "Pojat ei tanssi" -albumi, joka julkaistiin tämän vuoden tammikuussa. Kotimaista indierockia 70-luvun groovella maustettuna tarjoileva yhtye on nimennyt musiikkinsa termiksi 'reality rock'. Tätä kuullaan koko laidallinen Provinssin perjantaina 18.6.

Melodisen metallin aukon täyttää kemiläinen Sonata Arctica, joka on päässyt nauttimaan menestyksestä myös suuren maailman lavoilla. Yhtye on julkaissut kuusi pitkäsoittoa, jotka kaikki ovat myyneet kotimaassa kultaa. Viimeisin albumi "The Days of Grays" julkaistiin 2009. Tilutus käynnistyy lauantaina 19.6.

Vuonna 2008 Chisu julkaisi "Sooloilua" -elokuvan tunnusbiisiksi säveltämänsä kappaleen "Mun koti ei oo täällä" ja loppu on historiaa. Helsinkiläinen nainen löysi menestyskappleen myötä kotinsa musiikkibisneksestä niin laulajana, säveltäjänä kuin tuottajanakin. Chisun musiikki on täynnä kekseliäitä sanoituksia ja upeita melodioita. Kaksi albumia (Alkovi, 2008 ja Vapaa ja Yksin, 2009) julkaissut laulaja-lauluntekijä on parin vuoden sisällä ollut ehdolla monen Emma-palkinnon saajaksi ja kotiin niitä on kannettu neljä kappaletta. Chisu on myös ensimmäinen nainen joka on palkittu Vuoden Tuottaja-Emmalla. Tunteikasta tulkintaa on luvassa lauantaina 19.6., kun lavan valtaa nainen, joka ei jätä viileäksi kylmistä väreistä huolimatta.

Provinssirock, Ilosaarirock ja Qstock ovat valinneet paikkakunniltaan yhden bändin, joka pääsee esiintymään kaikille kolmelle festivaalille. Tänä vuonna nämä ns. vaihtobändit ovat Streak and The Raven (Seinäjoki), Eläin (Joensuu) ja G-ODD (Oulu).

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 01.03.2010 13:03:46

Jaa
Linkkejä
www.myspace.com/palomafaith
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Chisu, Eläin, Festarit, G-ODD, Herra Ylppö & Ihmiset, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Paloma Faith, Provinssirock, Sonata Arctica, Streak and The Raven
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Eläin - Eläin (2010)
- G-Odd - Into the Year 2010 (2009)
- Herra Ylppö & Ihmiset - Pojat ei tanssi (2010)
- Herra Ylppö & Ihmiset - Sata Vuotta (2008)
- Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Tuhannen Riemua (2007)
- Sonata Arctica - Unia (2007)
- Sonata Arctica - The Collection (2006)
- Sonata Arctica - Don´t Say A Word (2004)
- Sonata Arctica - Reckoning Night (2004)
- Sonata Arctica - Winterheart's Guild (2003)
- Sonata Arctica - Broken (2003)
- Streak and the Raven - Crossing Tonesker (2010)
- Streak and the Raven - Ilya´s Song (2009)
Blogissa
- Nokian Comes with Music rantautuu Suomeen (01.10.2009)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
18.02.2010
Bullet for My Valentina ja A Day to Remember Provinssiin
Tällainenkin uutinen mennyt silmien ohi. Jo viime viikolla Provinssirockin ulkomaisten esiintyjien lista täydentyi brittiläisellä metalcore-yhtyeellä Bullet for My Valentine ja amerikkalaisella hardcore-ryhmällä A Day to Remember. Aiemmin julkaistuja kansainvälisiä nimiä ovat Rammstein, Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine, Wolfmother ja Between the Buried and Me.

Provinssirockin kotimainen osasto saa vahvistuksen Suomen tykeimmästä tyttöduosta PMMP.

Liput ovat tulleet myös myyntiin Provinssin nettikaupassa, Lippupalvelussa ja Tiketissä.

Lippujen hinnat:
Päivälippu (Pe tai la) 65e
Päivälippu (Su) 70e
Kahden päivän lippu (pe-la) 85e
Kahden päivän lippu (la-su) 88e
Kolmen päivän lippu 110e

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 18.02.2010 15:26:21

Jaa
Linkkejä
www.bulletformyvalentine1.com
www.myspace.com/adaytoremember
www.pmmp.fi
www.provinssirock.fi
Avainsanat
A Day to Remember, Bullet for My Valentine, Festarit, PMMP, Provinssirock
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Bullet for My Valentine - Fever (2010)
- Bullet For My Valentine - Scream Aim Fire (2008)
- Bullet For My Valentine - Hand Of Blood (2005)
- Bullet For My Valentine - The Poison (2005)
- PMMP - Veden varaan (2009)
- PMMP - Kuulkaas Live! (2008)
- PMMP - Puuhevonen (2007)
- PMMP - Leskiäidin Tyttäret (2006)
- PMMP - Kovemmat Kädet (2005)
Blogissa
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Ruisrockin lauantai oli suomalaisten juhlaa (15.07.2010)
- Noisen vuoden levyt 2009, kotimaiset osa 1/2 (28.12.2009)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
01.02.2010
Wolfmother ja Between the Buried and Me Provinssirockiin
Provinssirock on kiinnittänyt ohjelmaansa australialaisen Wolfmotherin, yhdysvaltalaisen Between the Buried and Me -yhtyeen, humpparock-kokoonpanon Eläkeläiset sekä rautalankametallityhtye Viikatteen.

Hard rock -yhtye Wolfmother nousi kotimaassaan Australiassa debyytillään albumilistan sijalle kolme ja myi nelinkertaista platinaa. Valloitus ei jäänyt ainoastaan kyseisen maan rajojen sisäpuolelle vaan yhtye kimposi listoille myös Briteissä (#25) ja Yhdysvalloissa (#22). Kaksi albumia julkaissut nelikko laittoi ulos viimeisimmän albumituotoksen syksyllä 2009. Ja "kaikkihan" muistavat mitä mieltä Mike Patton on kyseisestä orkesterista.

Yhdysvaltalaisen Between the Buried and Me -joukkueen musiikillinen tuotos on sekoitus progea, death metallia ja vaikka jazzia, näin lyhyesti listattuna. Karusellimetalliksikin tituleerattu bändin musiikkityyli liikkuu countryn kautta kevyeen kitarointiin ja siitä metallihyökkäyksen kautta tilutteluun. Omaperäistä metallia suoltava viisihenkinen Between the Buried and Me -kokoonpano on julkaissut kuusi levyä, joista viimeisin teos "The Great Misdirect" julkaistiin vuonna 2009. Bändi on myynyt tähän mennessä yli 250 000 albumia.

Suomen euroviisukarsinnoissa edustanut Eläkeläiset saapuu Oslon sijaan valloittamaan Seinäjoen. Lukuisia kertoja Provinssissa tunnelmaa luonut ryhmä on hankkinut kannuksia ulkomaita myöden kiertueilla saksankielisessä Euroopassa. Eläkeläiset koukuttaa kansan koko show'n ajaksi - 15 vuoden kokemuksella. Humppaviihdettä koko rahalla!

Toinen festivaalin kotimainen kiinnitys on Viikate, joka punoo yhteen rautalankametallimelodiat ja raskaat kitarariffit. Bändin tuorein "Kuu kaakon yllä" albumi sisältää "Viina, terva & hauta" radio- ja keikkahitin.

Provinssirock järjestetään 18.-20. kesäkuuta.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 01.02.2010 12:47:10

Jaa
Linkkejä
www.betweentheburiedandme.com
www.provinssirock.fi
www.wolfmother.com
Avainsanat
Between the Buried and Me, Eläkeläiset, Festarit, Provinssirock, Viikate, Wolfmother
1 kommentti, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Between the Buried And Me - The Great Misdirect (2009)
- Between the Buried And Me - Colors (2007)
- Between The Buried And Me - The Anatomy Of (2006)
- Between The Buried And Me - Alaska (2005)
- Eläkeläiset - Ukki, mitä oli jenkka? (2009)
- Eläkeläiset - Humppa United (2008)
- Eläkeläiset - Humppakonsertto (2007)
- Eläkeläiset - Jukolan Humppa (2006)
- Eläkeläiset - Das Humppawerk (2006)
- Eläkeläiset - Humppaelämää (2003)
- Viikate - Kesävainaja (2009)
- Viikate - V-DVD 1 - Viikate videogaala (2008)
- Viikate - Marraskuun Singlet (2008)
- Viikate - Marraskuun Lauluja II (2007)
- Viikate - Marraskuun Lauluja I (2007)
- Viikate - Ranka EP:T 2000-2004 (2006)
- Viikate - Unholan urut (2005)
- Viikate - Kuutamourakat 1998-2003 (2004)
- Viikate - Kuolleen Miehen Kupletti (2004)
- Viikate - Leimu (2004)
- Viikate - Surut Pois Ja Kukka Rintaan (2003)
- Viikate - Kaajärven Rannat (2002)
- Viikate - Vuoden Synkin Juhla (2001)
Blogissa
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
- Ruisrockin lauantai oli suomalaisten juhlaa (15.07.2010)
- Rokumentissa pornoa, päihteitä ja rokkenrollia (09.11.2009)
17.12.2009
Dead Kennedys -legenda Jello Biafra Provinssirockiin
Dead Kennedys -legenda Jello Biafra perusti uuden yhtyeen Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine ja julkaisi lokakuussa debyyttialbumin "The Audacity of Hype". Idea oman yhtyeen perustamiseen syntyi Iggy Popin 60-vuotiskeikalla San Franciscossa.

Guantanamo School of Medicine on viisikymppisen punk-vaarin Biafran ensimmäinen varsinainen yhtye Dead Kennedysin jälkeen. Biafra on tunnettu mies kantaaottavista lyriikoistaan ja asenteestaan, joka ei tunne myönnytyksiä. Suomalaisilla on nyt ensi kertaa mahdollisuus nähdä tämä elämänsä kunnossa oleva livekoneisto ilmielävänä Seinäjoen Provinssirockissa. Kokoonpanossa hääri aiemmin myös Faith No More'sta tuttu Billy Gould.

Provinssirockin lipunmyynti on alkanut! Myynnissä on rajoitettu erä kolmen päivän lippuja sekä sunnuntain päivälippuja, jotka ovat myynnissä jouluun saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Lippujen hinnat: 105 euroa / 3 päivää, 65 euroa / sunnuntai. Lipunmyyntipaikat: Provinssin nettikauppa, Selmun toimisto (Koulukatu 14, Seinäjoki), Lippupalvelu ja Tiketti. Rajoitetun erän jälkeen lipunmyynti alkaa jälleen ensi vuoden puolella.

Provinssirock järjestetään 18.-20. kesäkuuta.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 17.12.2009 16:10:16

Jaa
Linkkejä
www.myspace.com/jellobiafraandthegsm
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Dead Kennedys, Festarit, Jello Biafra, Jello Biafra and the Guantanamo , Provinssirock
9 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Blogissa
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
03.12.2009
Rammstein Provinssirockin ensimmäinen kiinnitys
Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein saapuu tulevana suvena käskyttämään Seinäjoen Provinssirockin yleisöä. Kuusikko on koko rock-kansanjuhlan pääesiintyjä ja heittää keikan sunnuntai-iltana 20.6.2010. Itäsaksalaisjoukkue on vieraillut maassamme aiemmin neljästi, mm. Provinssirockissa vuonna 2002. Bändi tekee vielä kertaalleen paluun Suomeen ennen tulevaa Provinssin show'ta kavuten helmikuussa Helsingin Hartwall Areenan lavalle. Kokoonpanon areenakeikka myytiin loppuun kuudessa minuutissa.

Mahtipontinen Rammstein-show tulee olemaan täynnä väkeviä kappaleita lieskoilla ja ilotulitteilla maustettuna. Bändi on panostanut näyttävään visuaaliseen antiin, mikä antaa kylläisen olon metallinälkäisille juhlijoille.

Yhtye julkaisi juuri kuudennen, platinaa myyneen pitkäsoittonsa "Liebe Ist für Alle Da". Levyltä irrotettu avaussingle "Pussy" herätti kohua paitsi sanoituksillaan myös videolla, joka sai ensiesityksensä aikuisviihdesivustolla. Rammstein onkin tunnettu rajoja rikkovana yhtyeenä, joka sarkastisen provosoivilla sanoituksillaan ottaa kaiken irti saksan kielen foneettisesta aggressiivisuudesta. Bändin käskevää poljentoa olevat menestysbiisit ovat "Du Hast", "Du riecht so gut", Sehnsucht", "Mein teil" ja "Ich will".

Lipunmyynti

Provinssirockin lipunmyynti alkaa perjantaina 4.12. klo 9.00. Aluksi myyntiin tulee rajoitettu erä kolmen päivän lippuja sekä sunnuntain päivälippuja, jotka ovat myynnissä jouluun saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Lippujen hinnat: 105 euroa / 3 päivää, 65 euroa / sunnuntai. Lipunmyyntipaikat: Provinssin nettikauppa, Selmun toimisto (Koulukatu 14, Seinäjoki), Lippupalvelu ja Tiketti.

Camp Provinssi ja muut majoitustiedustelut Festivaalialueen lähin leirintäalue Camp Povinssi tulee myyntiin Provinssin nettikaupassa perjantaina 4.12. Muut majoitustiedustelut: Etelä-Pohjanmaan Matkailu www.epmatkailu.fi, p. 06-420 9090. Toimisto on avoinna arkisin klo 9-16.

VIP-paketit

Provinssirockin VIP-paketilla voi ottaa enemmän irti festarista - VIP-ravintolan palvelut käytössä! Lisätietoa tapahtuman nettisivuilta. Myynti alkaa perjantaina 4.12.

Provinssirock järjestetään Seinäjoella 18.-20.6.2010.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 03.12.2009 12:35:50

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
www.rammstein.de
Avainsanat
Festarit, Provinssirock, Rammstein
2 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Rammstein - Liebe Ist für Alle Da (2009)
- Rammstein - Völkerball (2006)
- Rammstein - Rosenrot (2005)
- Rammstein - Reise, Reise (2004)
- Rammstein - Mutter (2001)
- Rammstein - Live Aus Berlin (1999)
- Rammstein - Sehnsucht (1997)
Blogissa
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
- Ääntä, valoa ja tulta - Rammstein Jaffa-majalla (24.02.2010)
- Kun pornokaan ei kiinnosta (21.09.2009)
04.05.2009
Provinssirock varmisti Manowarin tulon
Manowar saapuu Provinssirockiin, kuten tuossa eilen ehdimmekin jo uutisoida. Nyt Provinssirock on myös vahvistanut bändin saapumisen.

Törnävän taistelutanteretta vavisuttaa lauantaina kaikkien metallisoturiyhtyeiden mammuttimainen isä ja esikuva. Vuonna 1980 perustettu tukkajumala-joukkueista legendaarisin vahvistaa myyttejä keskiajan ritarikulttuurista, antiikin tarustoista ja tietysti viikingeistä. Luvassa on kiihkeä yhdistelmä energiaa, aggressiivisuutta ja luolamiestyyliä; nahkalla, oluella ja naisilla höystettynä. Manowar paiskaa ilmoille elämää suuremman show'n, todellisen spektaakkelin, jollaista tuskin kukaan on osannut edes villeimmissä päiväunissaan unelmoida. Tätä on odotettu, sillä joukkueen edellisestä Suomen vierailusta on ehtinyt kulumaan jo seitsemän vuotta aikaa!

USA:n New Yorkista saapuvalta heavy metalin jättiläiseltä on ilmestynyt lähes 30-vuotisen uran aikana 10 studioalbumia, useita live- ja kokoelmalevyjä, sekä DVD- ja erikoispainoksia. Viimeisin julkaisu "Gods of War" ilmestyi vuonna 2007, 25 vuotta debyyttialbumia "Battle Hymnsia" myöhemmin. Tällä hetkellä komppania työstää "Asgard Saga" -jättiprojektia yhdessä maailmankuulun fantasiakirjailijan Wolfgang Hohlbeinin kanssa. Heinäkuussa kantaesityksensä saavasta teoksesta tulee telluksen joka kolkka kuulemaan!

Manowarin mukana Seinäjoelle saapuu sen suojattiyhtye amerikkalainen Holy Hell. Kylmät väreet raapivat selkäpiitä, kun laulajatar Mario Breonin dramaattinen, voimakas ja taipuisa ääni kajauttaa ilmoille sinfonisen powermetalli-ilotulituksen!

Kotimaista osastoa täydentää vuoden 2008 Idolsissa toiseksi sijoittunut Anna Puu, post-metal-yhtye Callisto, elektronista popmusiikkia soittava Regina sekä kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu rap-artisti Asa & JätkätJätkät.

Englantilainen Does It Offend You, Yeah on puolestaan joutunut peruuttamaan Provinssivisiittinsä.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 04.05.2009 12:50:58

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Anna Puu, Asa & Jätkätjätkät, Callisto, Does It Offend You, Yeah, Festarit, Hole Hell, Manowar, Provinssirock, Regina
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Anna Puu - Sahara (2010)
- Anna Puu - Anna Puu (2009)
- Callisto - Providence (2009)
- Callisto - Noir (2006)
- Callisto - True Nature Unfolds (2004)
- Callisto - Ordeal Of The Century (2002)
- Manowar - Gods Of War (2007)
- Manowar - Gods Of War - Live (2007)
- Manowar - Hell On Earth IV (2005)
- Regina - Oi Miten Suuria Voimia! (2007)
- Regina - Katso Maisemaa (2005)
Blogissa
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
03.05.2009
Manowar Provinssin pääesiintyjäksi
Manowar tiedottaa, että se on kiinnitetty tämän kesän Provinssirockin pääesiintyjäksi (tai siis headlineriksi). Bändin lähettämässä tiedotteessa kerrotaan seuraavaa: "MANOWAR has found promoters with the balls to bring us to the country of FINLAND! Their names are Esa Koivio and Juha Koivisto. They are TRUE allies that have joined forces to bring MANOWAR to Finland to headline Provinssirock 2009 in Seinäjoki on June 13th, 2009, with special guests, HOLYHELL."

Holyhell on amerikkalainen melko tuore metallipumppu, jonka tuottajana häärii Manowarin Joey DeMaio. Bändi on kiertänyt muutenkin Manowarin kanssa.

Provinssirock ei vielä ole itse vahvistanut kiinnitystä, mutta se lienee tulossa lähiaikoina jahka Vapusta on selvitty.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 03.05.2009 13:25:26

Jaa
Linkkejä
www.manowar.com
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Festarit, Holyhell, Manowar, Provinssirock
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

27.04.2009
Ting Tings ja Hjaltalín vahvistavat Provinssia
Provinssirock on vahvistanut jälleen lisää kiinnityksiä kesä festarille. Tarjolla on pari uutta ulkomaalaisnimeä britti Ting Tings ja islantilainen Hjaltalín. Lisäksi kotimaisista Törnävällä nähdään mm. Don Johnson Big Band, Sunrise Avenue, Soul Captain Band ja Sara

Brittiläisen popduo Ting Tingsin musiikki on hauskaa indie-elektroa, johon jää välittömästi koukkuun. Yhtye tuli tunnetuksi vuonna 2008, kun "That's Not My Name" -single ja "We Started Nothing" -albumi nousivat kumpikin julkaisunsa jälkeen brittilistan ykköseksi syrjäyttäen mm Madonnan. Kun yhtyeen debyyttilevy oli vasta valmistumassa, NME-lehti nimesi yhtyeen kiinnostavimmaksi tulokkaaksi. Kokoonpanon on voinut Suomessa bongata keikalta Tavastialla Vappupäivänä 2008.

Eurosonic-tapahtumassa Groningenissa yleisöltä leuat auki oksauttanut islantilainen Hjaltalín on parhaillaan breikkaamassa Briteissä. Nyt tämä uudeksi Sigur Rosiksi nimetty Euroopan kuuma nimi saapuu Seinäjoelle ja jokainen voi itse kokea Hjaltalín-hurmoksen livenä. Yhtyeen debyytti kantaa nimeä "Sleepdrunk Seasons".

Provinssin kaikki liput ovat myynnissä. Kolmen päivän lisäksi saataville on tullut myös kahden ja yhden päivän liput. Päivälippujen hinta on alkaen 55 euroa, kahden päivän liput alkaen 75 euroa ja kolmeksi päiväksi pääsee festaroimaan hintaan alkaen 95 euroa. Myös suosittu Camp Provinssi -leirintäalue on myynnissä lippunsa hankkineille festivaalivieraille. Alue sijaitsee festivaalialueen välittömässä läheisyydessä.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 27.04.2009 09:43:24

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Don Johnson Big Band, Festarit, Hjaltalín, Provinssirock, Sara, Soul Captain Band, Sunrise Avenue, Ting Tings
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Don Johnson Big Band - Records Are Forever (2009)
- Don Johnson Big Band - Don Johnson Big Band (2006)
- Don Johnson Big Band - Breaking Daylight (2003)
- Sara - Veden Äärelle (2008)
- Sara - Momentum (2006)
- Sara - He Kutsuivat Luokseen (2006)
- Sara - Ylimäärä (2003)
- Sara - Saattue (2003)
- Sara - Tanssiin (2002)
- Sara - Kromi (2002)
Blogissa
- Älä unohda näitä levyjä - osa 3 (15.02.2010)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
03.04.2009
Hot Leg, Black Stone Cherry ja Supergrass Provinssiin
Provinssirockin ohjelma yhä täydentyy, kun sen listoille nousevat edesmenneen The Darknessin laulaja-kitaristi-biisintekijä Justin Hawkinsin tuore bändi Hot Leg (UK), amerikkaista southern rokkia soittava, kaikkien pitkätukkien bilelevyn viime vuoden lopussa julkaissut Black Stone Cherry (US) sekä brittipopin uranuurtaja Supergrass (UK). Bändi vieraili Suomessa ensi kertaa vuonna 2008 - 15 vuoden odotuksen jälkeen. Nyt kokoonpano saadaan viimein Suomeen festivaalikeikalle.

Kotimaisella puolella uusia kiinnityksiä ovat jäähyväiskiertueen kesällä tekevä kotimainen vientipopylpeytemme The Crash, metallin alalajit sujuvasti yhdistelevä, kultaa myynyt ja Finnish Metal Expon palkintogaalapöydän putsannut Stam1na, Emma-pystin tuoreesta albumistaan pokannut Egotrippi, suomenkielistä metallin ja rockin ristisiitosta tarjoileva, Kotiteollisuudenkin musiikkiin vahvasti vaikuttanut oululainen Brüssel Kaupallinen sekä Suomen sympaattisimmaksi aviopariksi kuvailtu Anssi 8000 & Maria Stereo. Pariskunta yhdistää garagerockissaan pörinäbassoa, piipitysurkua, lehmänkelloa ja killerimelodioita. Kaiken tuotetun musiikin vastakohtamies Joose Keskitalo heittää keikan sunnuntaina. Samana päivänä lavalle nousee myös bluesin ja jazzin maailmoista musiikkia ammentava Hamilton Groove, joka on yllättävän rock.

Provinssin kaikki liput ovat myynnissä. Kolmen päivän lisäksi saataville on tullut myös kahden ja yhden päivän liput. Päivälippujen hinta on alkaen 55 euroa, kahden päivän liput alkaen 75 euroa ja kolmeksi päiväksi pääsee festaroimaan hintaan alkaen 95 euroa. Myös suosittu Camp Provinssi -leirintäalue on myynnissä lippuna hankkineille festivaalivieraille. Alue sijaitsee festivaalialueen välittömässä läheisydessä. Lisätietoja löytyy nettisivuilta.

Provinssirock tarjoaa jälleen kolmen päivän ajan 12.-14.6.09 tuhtiakin tuhdimman tarjonnan musiikkia ja festaritunnelmaa, kesää parhaimmillaan.

VAHVISTUNEET ESIINTYJÄT: Placebo (UK), Nick Cave & Bad Seeds (UK), Volbeat (DEN), Opeth (SWE), Supergrass (UK), Black Stone Cherry (US), Emiliana Torrini (ISL), Seasick Steve (US), August Burns Red (US), Raised Fist (SWE), Editors (UK), Baddies (UK), Veto (DK), Hot Leg (UK), Children of Bodom, Stam1na, Kolmas Nainen, Samuli Putro, Von Hertzen Brothers, Kotiteollisuus, Apulanta, The Crash, Egotrippi, Vesa-Matti Loiri, 'Röyhkä, Rättö, Lehtisalo', Maj Karma, Amorphis, Le Corpse Mince De Francoise, Nicole, FM2000, Brüssel Kaupallinen, Anssi8000&Maria Stereo, Joose Keskitalo, Hamilton Groove, Joensuu 1685, Zacharius Carls Group, Time Traveller, Wedding Crashers. Peruuntuneet: Does It Offend You, Yeah (UK)

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 03.04.2009 12:02:42

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Anssi 8000 & Maria Stereo, Black Stone Cherry, Brüssel kaupallinen, Festarit, Hamilton Groove, Hot Leg, Joose Keskitalo, Provinssirock, Stam1na, Supergrass, The Crash
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Brüssel kaupallinen - BK20 Live (2010)
- Brüssel kaupallinen - Musta polku (2009)
- Brüssel Kaupallinen - Valheiden Kirja (2007)
- Brüssel Kaupallinen - Jatkumo (2005)
- Brüssel Kaupallinen - Aika Kultaa Muistot (2005)
- Hamilton Groove - Motel (2009)
- Hot Leg - Red Light Fever (2009)
- Joose Keskitalo - Tule minun luokseni, kulta (2009)
- Joose Keskitalo - Joose Keskitalo Ja Kolmas Maailmanpalo (2008)
- Joose Keskitalo - Kilpa-ajaja (2006)
- Stam1na - Viimeinen Atlantis (2010)
- Stam1na - K13V (2009)
- Stam1na - Raja (2008)
- Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä (2006)
- Stam1na - Kadonneet Kolme Sanaa (2005)
- Stam1na - Stam1na (2005)
- Stam1na - Arkkitehti (2004)
- Stam1na - Liha (2004)
- Stam1na - Väkivaltakunta (2003)
- Supergrass - Road To Rouen (2005)
- Crash, The - Selected Songs 1999-2005 (2005)
Blogissa
- Noisen vuoden levyt 2009, kotimaiset osa 1/2 (28.12.2009)
- Älä unohda näitä levyjä - osa 10 (12.05.2010)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
17.03.2009
Britit Baddies ja Does It Offend You, Yeah Provinssiin
Provinssirockin nimekkääseen artistijoukkoon liittyy lisää brittejä, kun tämän hetken kohutuin, puhutuin ja musiikkilehdistön ylistetyin bändi Baddies saapuu Provinssiin. Miesnelikkoa on ehditty hehkuttaa mm. Q Magazinessa vuoden 2009 kovimmaksi tulokkaaksi, joka yhdistelee Queens of the Stone Agen kitarariffit ja iskevät melodiat. NME puolestaan kehotti lukijoitaan tarkastamaan bändi ennenkuin sen suosio täysin räjähtää. Bändi teki selvää jälkeä tänä vuonna niin Brittien In The City- kuin Hollannin Eurosonic -tapahtumissa. Bändin pitkällä keikkalistalla komeilee Euroopan isot festivaalit mm. Roskilde ja Hultsfred sekä Provinssi!

Vuonna 2008 esikoisensa julkaissut brittiläinen Does It Offend You, Yeah oli iTunesin vaihtoehtomusiikkilistan ykkönen. Bändiä on verrattu paitsi Museen myös Daft Punkiin ja Justiceen. Joukkue on tunnettu riehakkaista livekeikoista, jotka useimmiten päättyvät lavadaivaukseen ja soitinten hajottamiseen. Yhtye on tehnyt useita merkittäviä TV-esiintymisiä Jenkkien ja Brittien kanavilla sekä keikkaillut bändien kuten The Ting Tings (NME Awards Tour), Prodigy, Bloc Party ja Nine Inch Nails kanssa. Loppuunmyydyn amerikankiertueen päätöskeikka huipentui laulaja James Rushentin sairaalareissuun, kun mies mursi toisen liikkumaraajansa pyrkiessään yleisön seasta jälleen lavalle hoitamaan encorea. Bändi julkaisee kuluvana vuonna seuraajan "You have No Idea What You're Getting Yourself Into" menestysdebyytille.

Juuri soololevyn julkaissut ja sillä albumilistan kärkipaikan ottanut Samuli Putro tekee kesän ainoan "Elämä on juhla" keikan Provinssirockissa. Kyseessä on muusikko Putron, kuvataiteilija Terike Haapojan ja äänisuunnittelija Tuomas Norvion valmistama esitys, joka laajentaa ajatusta kevyen musiikin konsertista. Esityksen runkona toimii sitä varten sävelletty, ennenjulkaisematon teksti- ja laulumateriaali, jota äänisuunnittelu sekä video- ja valotyö kehittävät esitystilanteessa. Tuloksena on näyttämöteos, jonka seuraaminen ei välttämättä vaadi humalatilaa.

Kotimaista osastoa edustaa myös Itä-Suomen väinämöiset, yhdeksännen kokopitkän "Ukonhauta" -albumin juuri julkaissut Kotiteollisuus, sekä kymmenenteen albumijulkaisuun ehtinyt Heinolan punkrokkariryhmä Apulanta, Pohjanmaan ylpeys Nicole, hervotonta humppatrashia ja Finnish Metal Expon vuoden demobändin tittelin napannut FM2000. Lappitrilogian päätösosan julkaissut muusikko, näyttelijä ja koomikko Vesa-Matti Loiri tekee elämänsä ensimmäisen Provinssirock-keikan. Porilaisen Circle-yhtyeen riveistä tuttujen Jussi Lehtisalon ja Mika Rätön kanssa tällä kertaa hynttyyt yhteen lyönyt Kauko Röyhkä julkaisi "Hiekkarantaa" albumin helmikuussa ja se kipusi albumilistalla sijalle 7. Materiaalia kuullaan livena Provinssirockissa.

Provinssirockin kolmen päivän lippujen ennakkomyynti on alkanut. Liput ovat myynnissä Provinssirockin nettikaupassa, Lippupalvelussa, Tiketissä, NetAnttilassa sekä seuraavissa Anttilan TopTen myyntipisteissä: City, Hämeenkylä, Itäkeskus, Jumbo, Jyväskylä, Kaisaniemi, Kamppi, Kivikukkaro, Kokkola, Kuopio, Lahti, Myyrmanni, Oulu, Rovaniemi, Seinäjoki, Sello, Tampere, Vaasa.. Kolmen päivän liput alkaen 95€ / kpl. Kulttuurisetelit käyvät maksuvälineenä Lippupalvelun myyntipisteissä ja Provinssirockin toimistolla (Koulukatu 14, Seinäjoki). Kahden ja yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 17.03.2009 12:16:13

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Apulanta, Baddies, Does It Offend You, Yeah, FM2000, Kotiteollisuus, Nicole, Provinssirock, Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo, Samuli Putro, Vesa-Matti Loiri
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Apulanta - Kuutio (2008)
- Apulanta - Kesä (2008)
- Apulanta - Eikä Vielä Ole Edes Ilta (2007)
- Apulanta - Armo (2005)
- Apulanta - Kiila (2005)
- Apulanta - Pahempi Toistaan (2005)
- Apulanta - Viper Spank (2003)
- Apulanta - Hiekka (2002)
- Apulanta - Liikkuvat Kuvat (2002)
- Apulanta - Syitä Ja Seurauksia - 30 Parasta (2001)
- Baddies - Do the Job (2009)
- FM2000 - Meibi Bus Home (2009)
- FM2000 - 76100 Pieksämäki (2005)
- Kotiteollisuus - Kuollut kävelee (2009)
- Kotiteollisuus - Ukonhauta (2009)
- Kotiteollisuus - Sotakoira (2008)
- Kotiteollisuus - Iankaikkinen (2006)
- Kotiteollisuus - Kotiteollisuus DVD (2005)
- Kotiteollisuus - 7 (2005)
- Kotiteollisuus - Helvetistä Itään (2003)
- Kotiteollisuus - Helvetistä Itään (2003)
- Kotiteollisuus - Routa Ei Lopu (On Ilmoja Pidelly) (2003)
- Kotiteollisuus - Kuolleen Kukan Nimi (2002)
- Kotiteollisuus - Rakastaa/Ei Rakasta (2002)
- Kotiteollisuus - +-0 (2002)
- Nicole - Tuomittujen joukkoon (2009)
- Nicole - Sivu Syyttömistä (2007)
- Nicole - 120 Minuuttia (2004)
- Nicole - Suljetut Ajatukset (2004)
- Nicole - Valve (2003)
- Nicole - Odotus (2002)
- Nicole - Odotus (2002)
- Nicole - Ikuista (2002)
- Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo - Hiekkarantaa (2009)
- Vesa-Matti Loiri - Kasari (2008)
- Vesa-Matti Loiri - Inari (2007)
Blogissa
- Sauna Open Air 2009 (11.06.2009)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
- Ruisrockin sunnuntai tarjosi herkkua indien ystäville (15.07.2010)
02.03.2009
Nick Cave & The Bad Seeds Provinssiin
Provinssirock vahvistaa tuoreimmat bändihankinnat: Nick Cave & Bad Seeds -kokoonpanon lisäksi ulkomaiselta osastolta Seinäjoelle saapuu tanskalainen Veto. Kotimaista kaartia edustavat Children of Bodom, Amorphis, Maj Karma, Le Corps Mince De Francoise, Von Hertzen Brothers sekä paluun festivaaliareenoille tekevä Kolmas Nainen.

Provinssin ohjelmiston tuorein kiinnitys on australialainen rockmuusikko, lauluntekijä, runoilija, kirjailija ja näyttelijä Nick Cave, joka saapuu yhtyeensä Bad Seeds'n kanssa Seinäjoelle. Hyvin toivottu ja odotettu keikka on viimein totta. 4 albumia julkaissut mies on kirjoittanut myös romaanin, joka on käännetty 14 eri kielelle. Herran meriittilistalle kuuluvat myös lukuisat elokuvaesiintymiset. Nick Cave & The Bad Seedsin viimeisin studioalbumi "Dig, Lazarus, Dig!!!" julkaistiin keväällä 2008. Kokoonpano nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2006, jolloin se esiintyi Helsingissä klubikeikalla.

Tanskalainen indie-viisikko Veto on toinen Provinssin uusista ulkomaisista nimistä. Tänä vuonna joukkue on nimettynä viidessä eri kategoriassa Danish Music Awardseissa ja kahmi viime vuonna Tanskan suurimman musiikkilehden Gaffan tärkeimmät palkinnot! Tähän mennessä tämä vuonna 2004 perustettu ryhmä on julkaissut kaksi albumia ja yhden EP:n.

Ensimmäiset kotimaiset hankinnat on suoritettu. Festivaalin on kunnia saada lauteilleen maailman kovimpiin kitaristeihin lukeutuvan Alex Laihon luotsaama, kansainvälisesti menestynyt metallin lippulaivamme Children of Bodom. Progressiivinen kansanmusiikkivivahteinen metalli ryskää Provinssissa, kun suomalaisesta mytologiasta aiheet biiseihinsä ammentava Amorphis kiipeää lauteille. Valtavirrasta poikkeavaa raskasta rokkia työstävä Maj Karma on niin ikään lupautunut Törnävälle esiintymään. Le Corps Mince de Francoise johdattaa festivaalikansan electropopin saloihin säpäkällä naisenergialla. Bändi esiintyi tämän vuoden Eurosonic-tapahtumassa sekä NME-lehden bileissä. Progressiivisen rockin veljeskolmikon luotsaama Von Hertzen Brothers ei päästä festivaaliyleisöä helpolla vaan pieksee sen täyteen kliimaksiin sointukuluilla ja laulumelodioilla, jotka tavoittelevat taivaita. Yksi odotetuimmista kotimaisista keikoista tulee olemaan härmärockin kärkinimi Kolmas Nainen, joka tekee kauan odotetun paluun festivaaliareenoille. Vuonna 1994 lopettanut ja vain harvoja yksittäisiä keikkoja tällä välin tehnyt bändi laulattaa koko Törnävänsaaren kentällistä legendaarisilla hiteillään. Edellisen kerran yhtye nähtiin Provinssissa kuusi vuotta sitten.

Aikaisemmin Provinssiin ovat varmistuneet Placebo (UK), Volbeat (DEN), Opeth (SWE), Emiliana Torrini (ISL), Seasick Steve (US), August Burns Red (US), Raised Fist (SWE) ja Editors (UK). Provinssirock järjestetään Seinäjoella 12.-14.6.2009

Provinssirockin kolmen päivän lippujen ennakkomyynti on alkanut. Kolmen päivän liput ovat myynnissä Provinssirockin nettikaupassa, Lippupalvelussa ja Tiketissä. Kolmen päivän liput alkaen 95e / kpl. Kulttuurisetelit käyvät maksuvälineenä Lippupalvelussa ja Provinssirockin toimistolla (Koulukatu 14, Seinäjoki). Kahden ja yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 02.03.2009 12:09:02

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.net
www.provinssirock.net/shop
Avainsanat
Nick Cave & The Bad Seeds, Provinssirock, Veto
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

16.02.2009
Opeth, Raised Fist ja Editors Provinssiin
Provinssirockin ulkomainen ohjelmisto kasvaa. Jo julkistettujen seuraan astuu lisää kovia nimiä maailmalta: yksi metalligenren tämän hetkisistä ykkösnimistä, parhaillaan Suomen klubeja kiertävä ruotsalainen Opeth sekä hardcoren kärkikastilainen niinikään ruotsalainen Raised Fist. Briteistä Provinssia tähdittää post-punk aallon tunnetuin edustaja, indie-suosikki Editors.

Provinssin metalliosaston ruotsalaisvahvistus, progressiivista ja synkkää metallia soittava Opeth kipusi viime vuonna julkaistulla "Watershed" -albumillaan Suomen virallisen listan ykköseksi. Bändi keikkailee parhaillaan Suomessa klubeilla. Provinssissa yhtye on mahdollista nähdä pitkästä aikaa isolla areenalla.

Bändikaupasta on tehty myös seuraava loistohankinta: pohjoismaiden tämän hetken suosituin hardcore-yhtye Raised Fist. Ruotsalaisbändi teki vuosi sitten ensimmäisen klubikiertueensa Suomessa. Tätä ennen ryhmällä oli taskussaan parit raivoisat festivaali-keikat sekä yksi klubiveto Suomessa. Nyt Raised Fist saapuu Provinssin estradille. Luvassa on hengästyttävä show, laulaja Alexander "Alle" Rajkovic sylkee sanoja ulos suustaan sellaisella vauhdilla, että yleisö voi olla miltei varma miehen räkivän ulos myrkkyä. Kuusitoista vuotta täyttänyt luulajalaisviisikko otti nimensä Rage Against the Machinen "Know Your Enemy" -kappaleesta ja musiikilliset juurensa ulottuvat RATM:n ohella myös New Yorkin Gorilla Bisquits- ja Youth Of Today -yhtyeisiin. Raised Fist on genressään tekijä, jota on vaikea ohittaa!

Provinssin brittiläisvahvistus on birminghamilainen Editors. Tämä indie rock -joukko on julkaissut kaksi albumia "The Back Room" (2005) ja "An End Has a Start" (2007). Näistä jälkimmäisen kotimaamme musiikkilehti SUE valitsi "Vuoden ulkomaiseksi albumiksi 2007". Bändi on viettänyt viime aikoina paljon aikaa studiossa, joten uutta pitkäsoittoa on lupa odottaa. Tunnetuimpia hittejä Editorsilta ovat mm. "Munich", "Bullets", "Smokers Outside The Hospital Doors", sekä toisen levyn nimikkobiisi "An End Has a Start".

Provinssin tämän vuoden vahvistuneet esiintyjät ovat Placebo (UK), Volbeat (DEN), Opeth (SWE), Emiliana Torrini (ISL), Seasick Steve (US), August Burns Red (US), Raised Fist (SWE) ja Editors (UK). Provinssirock järjestetään Seinäjoella 12.-14. kesäkuuta.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 16.02.2009 12:06:48

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.net
Avainsanat
Editors, Opeth, Provinssirock, Raised Fist
1 kommentti, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Editors - In This Light And on This Evening (2009)
- Editors - An End Has A Start (2007)
- Opeth - Watershed (2008)
- Opeth - The Roundhouse Tapes (2007)
- Opeth - Ghost Reveries (2005)
- Opeth - Deliverance (2002)
- Opeth - Still Life (1999)
- Opeth - Orchid (1994)
- Raised Fist - Veil of Ignorance (2009)
- Raised Fist - Sound Of The Republic (2006)
Blogissa
- Noisen vuoden levyt 2009, ulkomaiset osa 1/2 (29.12.2009)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
- Raised Fist, Pilgrimz ja The Haunted ympäri Suomen viikonloppuna (23.09.2009)
02.02.2009
Mm. Placebo, Seasick Steve ja Volbeat Provinssirockiin
Viime vuonna 30-vuotisjuhlaansa viettänyt festivaali myytiin jo ennakosta loppuun. Tapahtuma jatkaa tulevana suvena juhlimista musiikillisesti laajalla ja määrällisesti isolla artistirepertuaarilla Seinäjoen luonnonkauniilla Törnävänsaaren alueella. Provinssin ensimmäisiksi kiinnityksiksi on vahvistettu kiinnostavia ulkomaisia nimiä, joista brittiläinen indiesuosikki Placebo (UK) on yksi Provinssikesän toivotuimmista vieraista. Bändi vieraili Provinssissa edellisen kerran vuonna 1997 sekä teki loppuunmyydyn jäähallikeikan Helsingissä keväällä 2007.

Nopeasti Suomenkin näppeihinsä liimannut tanskalainen raskaan rockin kaasuttaja Volbeat (DEN) maustaa poljentoonsa countrya juuri sopivassa suhteessa saaden lopputuloksen kuulostamaan vaivatta kulkevalta rehelliseltä rokkimenolta. Volbeat vieraili maassamme hetki sitten menestyksekkäällä klubikeikkarundilla ja saapuu seuraavan kerran Provinssirockin festivaaliareenalle. Bändi nappasi viimeisimmällä "Guitar Gangsters & Cadillac Blood" albumillaan Suomen albumilistan kärkisijan.

Nykyisin Briteissä asuva Seasick Steve (US) eli Steve Wold on valkoinen amerikkalainen bluesmies, jonka youtube-tallenteilla kolmikielinen kitara ja diddley bow -"kitara" saavat valtaisaa kyytiä. Lähes seitsemänkymppinen muusikko on ehdolla Brit-palkintogaalassa. Pari vuotta sitten mies palkittiin MOBO-pystillä läpimurtoartisti-sarjassa! Aloittaessaan ensimmäisen "Dog House Music" sooloalbuminsa levytykset Norjassa neljä vuotta sitten Seasick Steve ei olisi ollut valmis lyömään vetoa omien menestymismahdollisuuksiensa puolesta, mutta niin vain kävi, että kiekko ja sen viimevuotinen "I Started Out with Nothing and Still Got Most Of It Left" seuraaja yhdessä Seasick Steven tuhtien live-esiintymisten kanssa ovat tehneet amerikkalaissyntyisestä ikämiehestä sensaation ja samalla yhden vuosituhannen yllättävimmistä läpimurroista.

Viisi albumia julkaissut islantilainen Emiliana Torrini (IS) on niittänyt mainetta maailmalla. Neitokainen lauloi Taru Sormusten Herrasta Kaksi Tornia -elokuvan sävelmän "Gollum's Song". Gus Gus -yhtyeestä tutun Torrinin nimi löytyy myös Kylie Minoguen Slow-biisin tekijäkrediiteistä.

Kristillinen metalpumppu August Burns Red (US) vieraili maassamme lokakuussa ja palaa ensin uuden EP:n kera kauppoihin helmikuussa ja Provinssin lauteille kesäkuussa.

Lisää julkistuksia tulossa koko kevään ajan. Provinssirock järjestetään tänä vuonna Seinäjoella 12.-14. kesäkuuta

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 02.02.2009 11:56:33

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
August Burns Red, Emiliana Torrini, Placebo, Provinssirock, Seasick Steve, Volbeat
5 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- August Burns Red - Messengers (2008)
- Placebo - Battle for the Sun (2009)
- Placebo - Meds (2006)
- Placebo - Once More With Feeling - Singles 1996-2004 (2004)
- Placebo - Sleeping With Ghosts (2003)
- Volbeat - Guitar Gangsters & Cadillac Blood (2008)
Blogissa
- Noisen vuoden levyt 2009, ulkomaiset osa 2/2 (31.12.2009)
- Placebo vaikutti ja vakuutti (16.11.2009)
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
10.06.2008
Provinssin liput melkein loppuunmyyty
Provinssirockin lipunmyynti on jatkunut kiihkeänä. Kaikki liput, lukuunottamatta perjantain 13.6. päiväkohtaisia lippuja, on tällä hetkellä loppuunmyyty. Perjantaipäivän ennakkolippuja hintaan 60 euroa / kpl myyvät edelleen Lippupalvelu ja Tiketti. Provinssirockin historian kovin artistikattaus pitää sisällään maailman ykkösnimiä kuten Linkin Park, Serj Tankian ja Foo Fighters. Kotimaisten listaa tähdittävät mm. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, Apulanta ja Paula Koivuniemi.

30-vuotisjuhliaan viettävä Provinssirock tulee vastaanottamaan Törnävänsaaren festivaalialueelle tulevana viikonloppuna n. 25 000 juhlijaa kaikkina kolmena päivänä.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 10.06.2008 11:53:25

Jaa
Linkkejä
www.provinssirock.fi
Avainsanat
Provinssirock
0 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Blogissa
- Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill (02.07.2010)
- Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein (02.07.2010)
- Keikkalippujen hinnat eivät olekaan nousseet (16.04.2010)
- Suomen keikkamarkkinat kansainvälistyneet hurjasti 2000-luvulla (12.03.2010)
- Volbeat rokkasi Provinssin illassa (12.06.2009)
Vanhemmat uutiset >>
Nostot
Kivimetsän Druidi - Betrayal, Justice, Revenge
Jos Turisas on sinulle kovaa kamaa, pidät takuuvarmasti Kivimetsän Druidista
Ufomammut - Eve
Enemmän ufoa kuin mammuttia, muttei missään tapauksessa häviä edeltäjilleen
Entwine - Rough n´ Stripped
Entwine paketoi kokoelmallaan 00-luvun onnistuneesti
Watain - Lawless Darkness
Watain on onnistunut luomaan maagisen tasapainon pimeyden, kaaoksen ja kirkkaana palavan melodian välillä
Muita levyarvosteluja
Dead Cult Diaries - The Story´s Over
Hassisen kone - 20 vuotta myöhemmin LIVE 2000
Brüssel kaupallinen - BK20 Live
Eels - Tomorrow Morning
Jaill - That´s How We Burn
Mongo Ninja - No Cunt for Old Men
Reckless Love - Reckless Love
Tehosekoitin - Alive II
Wavves - King of the Beach
Bad Apples - Lead Sister Remixes
Undertow - Don´t Pray to the Ashes...
Blood of Kingu - Sun in the House of the Scorpion
Charon - A-sides, B-sides & suicides
E-Musikgruppe Lux Ohr - Live at Sibelius Museum
Scissor Sisters - Night Work
Denouncement Pyre - World Cremation

lisää levyarvosteluja

Mainoksia

   © copyright 2001-2010 Noise.fi InfoMainostaTekijätBriefly in English