Uutiset hakusanalla Henry K. Rock
09.06.2009
Henry K. Rock palaa pornolaulujen pariin
Viihdetaiteilija Henry K. Rock joka on viime vuosina keskittynyt pääasiassa hyväntekeväisyystoimintaan palaa esiintymislavoille viihteen pariin lähes vuoden tauon jälkeen. Vaihtoehtomusiikkia, eli pornolaulujakin soittavan Henry K. Rockin ensimmäinen ”isojen poikien” keikka on 11.7. Löytty Open Airissa jossa mukana ovat mm. Matti Nykänen ja Aarne Tenkanen. Löytystä matka jatkuu Kuopioon 31.7. käynnistyvään Rockcock festivaaliin, jonka nimekkäästä kattauksesta löytyvät mm. Eppu Normaali ja Kotiteollisuus.

Henry K. Rock työstää parhaillaan uutta materiaalia ennen talvea julkaistavalle maxisinglelle joka kulkee työnimellä Karjalainen Karvaryijy. Edellinen cd:n muodossa julkaistu Privaattihuoneessa…-maxisingle ilmestyi jouluna 2004 ja ensimmäinen painos myytiin loppuun kolmessa kuukaudessa. Lisäksi Henry K. Rockin kotisivuilla julkaistu Ihan tavallinen paperimies -kappale on ladattu useita tuhansia kertoja.

Henry K. Rock ei aio jättää aloittamaansa hyväntekeväisyystoimintaa vaan tekee sen ohella viihdettä omaksi ja kuuntelijoiden iloksi. Lisäksi viihteen esittäminen on rentouttavaa vastapainoa vakavan hyväntekeväisyystyön ohella, kertoo Henry K. Rock.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 09.06.2009 17:22:51

Jaa
Linkkejä
www.henrykrock.com
Avainsanat
Henry K. Rock, Julkaisu-uutiset
2 kommenttia, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Vanhemmat uutiset >>
Nostot
Entwine - Rough n´ Stripped
Entwine paketoi kokoelmallaan 00-luvun onnistuneesti
Watain - Lawless Darkness
Watain on onnistunut luomaan maagisen tasapainon pimeyden, kaaoksen ja kirkkaana palavan melodian välillä
Demonic Death Judge - Kneel
Neljä Total Devastation -äijää niellyt bändi pistää toisella Kneel-julkaisullaan pörinät mahtavasti kohdilleen
Killing Joke - In Excelsis
Mikäli albumin muu kappalemateriaali yltää lähellekään näitä tasoja, tulee syksyn albumijulkaisu olemaan todellinen tapaus
Muita levyarvosteluja
Blood of Kingu - Sun in the House of the Scorpion
Charon - A-sides, B-sides & suicides
E-Musikgruppe Lux Ohr - Live at Sibelius Museum
Scissor Sisters - Night Work
Denouncement Pyre - World Cremation
M.I.A - Maya
Awesome Color - Massa Hypnos
Crowded House - Intriguer
Ed Kowalczyk - Alive
Perhaps Contraption - Sludge and Tripe
Wolf Parade - Expo 86
Frostbitten Kingdom - Infidel Angel
Justin Nozuka - You I Wind Land and Sea
Cheeno - 2 Face Macy
Coprolith - Cold Grief Relief
Jettblack - Get Your Hands Dirty

lisää levyarvosteluja

Mainoksia

   © copyright 2001-2010 Noise.fi InfoMainostaTekijätBriefly in English