| Italialainen Ufomammut yhdistelee ennakkoluulottomasti psykedeliaa ja
monumentaalisia riffejä, luoden yhtyeelle oman, ainutlaatuisen
äänimaailman. Vuoden 2010 alussa Ufomammut julkaisi viidennen
albuminsa Eve, joka on saanut osakseen ylistystä alan merkittävimmissä
julkaisuissa. Eve jatkaa matkaa siitä, mihin edellisen Idolium albumin
massiivisten ja tummien tunnelmien jälkeen jäätiin. Syyskuussa bändi nähdään esimmäistä kertaa Suomessa.
Eve on kunnianosoitus Eedenin puutarhan ensimmäiselle naiselle ja se
muodostuu yhdestä eeppisestä 45-minuuttisesta raidasta. Eve on pieni
askel Ufomammutille, mutta suuri askel kuulijakunnalle siinä
sointiseikkailussa, jonne trio heidät tutkimusmatkallaan johdattaa.
Kymmenvuotisen taipaleensa varrella yhtye on kiertänyt Euroopan
tunnetuimmat raskaamman musiikin festivaalit kuten Roadburnin ja
Hellfestin ja jakanut stagen muun muassa Orange Goblinin, Baronessin
ja Motorpsychon kanssa.
Ufomammutin live-esiintymisissä osansa on myös taidekollektiivi Malleuksen hypnoottisilla visuaaleilla.
KEIKAT
8.9.2010 Kuudes Linja, Helsinki
9.9.2010 Lutakko, Jyväskylä
10.9.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
11.9.2010 S-Osis, Turku
LIPUT
Helsingin ja Turun ennakkolipunmyynti alkaa Tiketissä 21.6.2010.
Toimittaja Tero Kallio, lisätty 11.06.2010 10:06:30 |