Uuden löytämisen sietämätön keveys

Uuden kiinnostavan löytäminen on yksi hienoimmista tunteista. Spotifyn innoittamana olen jälleen innostunut myös uudesta musiikista. Uusia bändejä, uusia genrejä, uusia ilmiöitä, uusia ideoita – näitä löytyy nykyisestä musiikkikentästä yhä enemmän, ja Spotify on nostanut kokeilumahdollisuudet aivan uudelle tasolle. Keräsin juuri soittojonoon Huoratronin innoittamana Last.fm-suosituksia “chiptune”-tagin alta eli musiikkia, jonka tekemisessä pelikonsolien äänipiirit ovat keskeisessä osassa. Last.fm on muuten nerokas palvelu myös uusien artistien löytämiseksi.

Viisi minuuttia ja minulla on soittojonossa Anamanguchi, Sabrepulse, Dubmood, She, Bit Shifter, Nullsleep, Random ja Unicorn Kid. En ole koskaan edes kuullut tuollaisia artistinimiä. Ne ovat Last.fm:n top artisteina “chiptunen” alla, ja Spotify tarjoaa jokaiselta myös materiaalia. Mitenköhän kauan olisi viisi vuotta sitten kestänyt löytää tällaisen alagenren edustajia, saati jotain kuunneltavaa.

Sietämättömäksi tämän yhtälön kuitenkin muuttaa se, että vaihtoehtoja yksinkertaisesti on niin paljon. Ainakin henkilökohtaisesti tästä on ollut seurauksena, että aika ei yksinkertaisesti riitä. Kovin moni levy jää muutamaan kuuntelukertaan, kun seuraava mielenkiintoinen artisti jo ilmestyy kulman takaa. Viime aikoina on tullut paljon kuunneltua elektronisen musiikin artisteja, esimerkkeinä Duran Duran Duran, Bong-Ra, The Qemist, Hadouken!, Otto von Schirach, The Blood of Heroes ja †††. Eivät niiden kuuntelumäärät itsellä ole kuitenkaan olleet kovin suuria, vaikka hienoja tuotoksia ovatkin julkaisseet.

Huomaan, että olen loppujen lopuksi muuttumassa radiokuuntelijaksi. Erona vain on se, että omassa radiossani soittolistan rakennan minä itse. Välillä oikein harmittaa se, ettei kaikkeen kiinnostavaan pysty keskittymään tarpeeksi paljon. Pitäisikö palata takaisin suljettuun ympyrään, jossa keskittyisi vain yhden lajin musiikkiin ja senkin sisällä valitsisi vain muutaman artistin – tällainen tilanne itsellänikin on ollut joskus lähes 20 vuotta sitten, kun tuli kaikenmaailman metalhammereita ja kerrangeja luettua. Ei tarvitsisi kesälläkään miettiä mennäkö Ilosaareen, Tuskaan vai Flow’hun ja lopulta päätyä kaikkiin. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, vai olisiko sittenkään?

Ongelma on se, etten pysty siihen enää. Kun maailmassa on miljoonia vaihtoehtoja, ei vain yksinkertaisesti pysty rajaamaan itseään enää pienen piirin sisään. Vaikka viime aikoina onkin tullut seikkailtua elektronisen musiikin maailmassa ja parhaillaankin korviin kantautuu Marsipaanitanssin tahdit, niin muutaman kuukauden päästä voi hyvinkin meno olla hyvin erilaista. Ei ole pitkään aikaan tullut kuunneltua punkkia. Mitäköhän sillekin kuuluu tällä hetkellä?

Tässä vielä tämän artikkelin innoittama Spotify-soittolista.
[spotify uri=”spotify:user:1117417856:playlist:2WGP1TkAW8O3ned8rfq3Sw”]

Mahdollisesti jotain samankaltaista

  • Ei löytynyt mitään samankaltaista