Upouusi ”Suomen Pienet Bändit”-podcast

Uusi podcast Suomen Pienet Bändit sukeltaa Suomen musiikkikentän syvään päätyyn, valtavirran radioaaltojen ja soittolistojen ulkopuolelle; sinne missä varsinaiset uudet löydöt tehdään: valtavaan kiinnittämättömien bändien ja artistien kenttään. Uusiin artisteihin tutustutaan kuukausittain maakunta kerrallaan. Lisäksi joka kuussa mukana myös Suomen indiekentällä toimivia tekijöitä haastattelun muodossa.

”Suomen Pienet Bändit”-podcastin ensimmäiset jaksot julkaistiin juuri Spotifyihin, Apple Podcastsiin ja Youtubeen. Ensimmäisessä ”pääjaksossa” (Episodi II – Pirkanmaa) kuullaan mm. moninkertaista huuliharpunsoiton Suomen mestaria, bändiä jonka kitaristi on jo 15-vuotiaasta saakka tienannut elantonsa soittamalla sekä yhtyettä, joka ulkomaankeikkojen lisäksi järjestää myös omaa festivaaliaan Tampereen Tallipihalla.

”Suomen Pienet Bändit”-podcast haluaa palvella tavallisen musiikinkuuntelijan lisäksi myös itse indiebändejä tärkeän tiedon välittämisen sekä verkostoitumisen muodossa. Tätä tukee haastattelujen lisäksi jokaisen podcast-jakson yhteydessä julkaistava blogi, jossa kaikista bändeistä ilmestyy laajempi esittely kuvineen ja yhteystietoineen osoitteessa x-youthgonewild.com/suomen-pienet-bandit-podcast-blogi.

Ekan jakson ajastus

0:00:00 Intro
0:01:59 Evil Bastards from Hell (glamrock / Valkeakoski)
0:06:19 Kaskas (suomirock / Viiala)
0:10:10 Ulla Herpman-haastattelu (pätkä 1/4)
0:13:08 Markus Lapsi (laulaja-lauluntekijä / Tampere)
0:17:02 Nokkonen (rankempi rock / Mänttä)
0:22:24 Ulla Herpman-haastattelu (pätkä 2/4)
0:25:46 Greenrose Faire (folkpop / Tampere)
0:30:18 Skygazers (powermetal / Tampere)
0:35:26 Ulla Herpman-haastattelu (pätkä 3/4)
0:37:45 Iina Kuu (popiskelmä / Tampere)
0:42:47 Kormus (suomirock / Tampere)
0:47:21 Ulla Herpman-haastattelu (pätkä 4/4)
0:49:12 Serko’s Circuit (blues / Tampere)
0:53:57 Tim Creole & Hot Rods (rockabilly / Pälkäne)
0:56:44 Luxury Toys (rock / Tampere-Helsinki)
1:01:06 Seppo V (suomirock / Akaa)
1:05:49 J Mikael (laulaja-lauluntekijä / Tampere)
1:08:49 Outro

X-Youth Gone Wild on alunperin pirkanmaalainen ja sittemmin vuoden 2019 alussa Helsinkiin muuttanut pieniin CD- ja vinyylilevypainatuksiin erikoistunut yritys. Idea podcastiin syntyikin uudella Helsingin toimistolla, jossa suoritetaan levypainatukseen menevän ääni- ja kuvamateriaalin tarkistus ennen painoon menoa.

Tarkistuksen yhteydessä kaikkien levyjen mastereita kuunnellaan aina pieni pätkä ja nämä tarkistukset suorittava Helsingin toimiston ”toimistorottamme” Joonas innostuikin niin kovasti kuulemastaan musasta, että muutaman kuukauden suunnittelun jälkeen podcast päätettiin toteuttaa.
– Pienen bändin asialla –