“Ukki, mitä oli Hoo Cee?” – Terveet Kädet, J.M.K.E., Riistetyt ja Appendix -albumiklassikot goes hardcore Nosturilla 3.3.2012

Reilu kolme vuosikymmentä on aikaa siitä, kun kotimainen uuden aallon punk vyöryi maassamme kiukulla villitsemään yhteiskunnasta vieraantunutta ja suurten massojen mielestä hukattua nuorisosukupolvea vielä kiukkuisempi pikkuveljensä, hardcore lahkeessaan roikkuen. Yhdysvalloista ’70-luvun loppupuolella alkunsa saanut punk-musiikin rajumpi modifiaatio ammensi kotimaisten bändien käsittelyssä vaikutteita paitsi kotimaisen alkupunkin kiihkeydestä ja kapinasta, myös Laman ja Ratsian kaltaisten, astetta jyrkempää ilmaiasuasua käyttäneiden uuden aallon punk-yhtyeiden musiikista.

Kotimaan HC-punkkarit halusivat tuolloin näkyvää ja radikaalia muutosta paitsi kekkoslovakian ahtaan ummikkomielisen konsensukseen, myös suuressa murroksessa olleen Koillis- ja Itä-Euroopan konservatiivisiin poliittisiin oloihin äänekkäällä, itsetehdyllä, rujolla kädellä soitetulla epämusiikilla. Lyhytkestoiset, väkivaltaiset biisit käsittelivät temaattisesti sotaa, sopeutumattomuutta, yhteiskunnan sosiaalista eriarvottumista tylyllä, enemmän tai vähemmän sisäänpäin kääntyneellä lyyrisellä ilmaisulla. Vuosien mittaan HC-punk sulautui myös elementteiksi usean myöhemmin syntyneen vaihtoehtomusiikin alalategorian teosten kantavaksi rakennusmateriaaliksi grungea ja metallia myöten. Vuosikymmenten vieriminen ja tyylisuuntausten kirjo ei ole kuitenkaan tappanut alkuaikojen HC:ta, vaan sille on oikeammin löytynyt ajassamme täysin uusi funktio kapinoida, ottaa kantaa ja vaikuttaa.

Tampereen Klubilla ja Helsingin Nosturilla kuultiin maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna neljän vapaan pohjolan vaikutusvaltaisimpiin HC-yhtyeiden joukkoon kuuluneiden yhtyeiden: Appendixin, Riistettyjen, J.M.K.E.:n ja Terveitten Käsien yleisesti uran suurimpina teoksina pidetyt, 1980-luvun alussa julkaistut albumit yhtyeiden itsensä livenä esittäminä. Kyseinen kohkaussinfonia avasi kuluvan vuoden albumiklassikkojen konserttisarjan.

Odotukset illan suhteen olivat kieltämättä kovat – ei pelkästään syystä, että ilman kyseisenä iltana kuultuja pitkäsoittolevyjä pohjoinen vaihtoehtomusiikki ja punk ei olisi nykyisensä, vaan myös syystä että kukin yhtyeistä on jatkanut aktiiviuraansa kunniakkaasti tähän päivään asti joitakin satuinnaisia taukoja lukuunottamatta. Vanhat punkit saattoivatkin odottaa  Klubin ja Nosturin vedoista paitsi epämusiikillisesti, myös kulttuurihistoriallisesti merkittäviä keikkailtoja lipun pilkkahintaa vastaan.

Nosturissa HC:n riemujuhlan käynnisti porilainen Appendix, jonka tahkottavana oli Ei raha oo mun valuutta -debyyttinsä vuodelta 1983. Vaikka yhtyeen alkuperäiskokoonpanosta ei olekaan enää ketään rivistössä – edes Lindholmin Olli, sen uuden aallon ja HC:n välimaastoon asettuva, rivakka ja ilkeä punk oli edelleen voimissaan. Kauimpaan Appendixissa vaikuttanut jäsen, laulaja Mikki Borgersen luotsasi kitaristi Ahti Impolan kanssa yhtyeensä kelvolliseen suoritukseen. Kuitenkin kuolemme, Raiskaus, Nöyrät nuolee, Juoskaa, kuolkaa ja Ei raha oo mun valuutta tärähtivät tiskin uskottavasti. Illan yhtyenelikosta Appendix osoittautui kuitenkin olemaan se paikallaan pönöttävin, vaisuin, eniten sedittynyt ja vähiten hoocee, mikä korostui illan mittaan energisempien ja tulisempien settien pärähtäessä ilmoille. Jälkikäteen voi myös ironisesti kysyä, kuinka klassinen ja HC voi olla bändi, jonka suurimman “hitin”, Ei raha oo mun valuutta ovat tehneet yhteistyönä Yön Olli Lindholm ja Jussi Hakulinen?

Tampereen ylpeys Riistetyt esitti yleisölle teoksensa Valtion vankina.  ’80- luvun loppupuoliskolla ehkä suomen rajuimman HC-yhtyeen maineen myöhemmin totaalisesti vesittäneestä Pyhät Nuket -glamrockparodiasta ei ole vuoden 2012 uusiomallin Riistetyissä tietoakaan. Yhtye murjoi toisen pitkäsoittonsa lyhyet, nopeat ja suorasukaiset biisinsä läpi hurmiolla, aggressiolla ja valtavalla energialla. Ulkoiselta habitukseltaan enemmänkin 80-90-luvun taitteen ikää keränneeltä HC-metalliryhmältä näyttäneen Riistettyjen metakointi oli kuitenkin taattua HC:n kotimaista ykkösluokkaa.

Vokalisti Lazze oli sonnustautunut Suicidal Tendenciesin Mike Muir-tyyppiseen huivibandannaan. Hänen pelkistetyn tyly lavakarismansa oli edelleen tallessa. Toinen yhtyeen nykykokoonpanosta löytyvä alkuperäisjäsen Piise on takuuvarma, iän muota erinomaisesti kypsynyt basisti, jonka rooli Riistettyjen pommikoneena vastaa Shane Emburyn bassomurhan merkitystä Napalm Deathissa. Menoa ei haitannut edes rumpali Pertun alituiseen ontuva, juuri ja juuri tempoissa mukana pysyvä D-beat-komppi. Riistettyjen vauhti, rankkuus, raivo ja soittamisen ilo kuitenkin välittyivät yleisöön esteettömästi.

Yhtyeen livekunto on tänä päivänä kova, ja sen sointi vaikutti ylvään vaaralliselta.  DischargeGBH-akselin britti-HC vaikutteinen, temaattisestikin suomeksi käännetty, vihainen ja raskas punk-kohkaus pisti myös hyvin liikettä Nosturin pittiin. Punainen vaara, Yritän katsoa huomiseen, Ei koskaan enää, Elintilaa nousivat kappaleina setin kohokohdiksi. Ainoana tunnelmaa latistavana tekijänä Riistettyjen keikassa oli, että Valtion Vankina -levyn biisit ovat pidemmän päälle hyvin samasta puusta veistettyjä ja yksiulotteisia raivonpurkauksia, niin kuin tosi HC:n pitääkin genrepoliisien mielestä olla aina ja iänkaikkisesti, aamen. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla rehellisessä musiikin teossa poikkeuksetta vaalittava itseisarvo koskaan, missään genressä. Riistettyjen setti olisi varttitunnin lyhyempänä räjäyttänyt tajunnan. Nyt se oli alkusetistä erinomainen ja loppusetistä tylsä.

J.M.K.E.

Viron hajamielisen punkprofessorin, Villu Tammen johtama monipuolisen, avarakatseisen, ja älykkään humoristisen punk-juhdan J.M.K.E.:n Kylmale Maale -albumin performanssiin kohdistui ennakkoon suuriakin toiveita. 26-vuotisjuhliaan juuri viettäneen tallinnalaisyhtyeen debyyttilevyllä Dead Kennedys-henkinen, melodinen HC huokui aikanaan nuorten, baltialaisten äärikapinallisten silmin katsottuna entisten Neuvostotasavaltojen itsenäistymiseen liittyvää toivon ja riemun tunnetta. Tavallaan se toimikin noina aikoina kuolonkourissa kamppailleen Neuvostoliiton tyranniakommunismin kaatumisen taustamusiikkina. Perestroikan tuomat toivon tuulet, mahdollisuus demokratian, sanan- ja yksilönvapauden toteutumiseen antoivat todellisen kaikupohjan J.M.K.E.:n ohella myös muunkin virolaisen punkin synnylle. 

Valge libliga suvi, yhtyeen tunnetuin manifestiralli Tere perestroika, Mun vanaisä oli desertöör, Tsensor, Internatsid ja Tbilisi tänevad kajahtivat  ilmoille tunteella yhtyeen saadessa helsinkiläisyleisön hyvin mukaan. Lavalla puna-beigen, bulgarialaisen stratocaster-kopionsa kanssa isoin askelin saapastelevan, isokokoisen, punapäisenVillun hellyttävä olemus ja hauskuuttavat, suomenkieliset välispiikkit saavat kovemmankin punkkarin sydämen lämpeämään ja suun hymyyn. Pitkästä aikaa trio-kokoonpanossa lavalle kavunnut tallinnalaislegenda veti hyvän keikan yhtyeen rytmiryhmän kivikasvoisesta ja koruttomasta lavaesiintymisestä huolimatta. J.M.K.E.:n ärhäkän tarttuva kappalemateriaali oli ehdottomasti illan mieleenpainuvinta tavaraa.

J.M.K.E. on kolunnut kivisen polun sinne missä se on nyt. Kaikenlainen punk-toiminta oli ’80 luvulla Neuvostoliitossa rikos valtiota vastaan, ja Tamme joutuikin yhtyeen alkuaikoina pakkokeinoin suljetuksi mielisairaalaan nuorisoa kiihottavan bänditoimintansa ja yhteiskunnallisesti kantaaottavien sanoitustensa vuoksi. Tässä valossa katsottuna Kallion kaupunginosan halpaa kaljaa ryystävät, skeneuskolliset, itsetietoiset nykypunkkarit vaikuttavat hänen rinnallaan lähinnä säälittäviltä, nirppanokkaisilta ikinoviiseilta.

Kevät on tullut Nosturiin. Kevät tulee Torniosta ja se myös haisee ja kuuluu. Suomalaisen hardcoren ehkä merkittävin yhtye Terveet Kädet ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Kansainvälisesti lukemattomia HC-, punk-, vaihtoehto- ja metallibändejä inspiroinut, Suomen ensimmäisenä HC-yhtyeenä pidetty ryhmä tuntuu ajan myötä tiedostavansa yhä paremmin kulttuurisen arvonsa ja kunnioittaa sitä olemalla todella timanttisessa livekunnossa. Nerokkaan ja monilahjakkaan keulahahmonsa Läjä Äijälän kieroutunut väkivaltamusiikki puree ja toimii ajattomasti. Itseasiassa se vain tuntuu tiukentavan otettaan ajan myötä.

Vuodesta 1980 vaihtelevilla kokoonpanoilla toiminut pohjoisen ylpeys ei antanut tuumaakaan periksi etelän bändeille, vaan löi tiskiin yhtyeen omaa nimeä kantavan mini-LP:n niin että oksat pois. Kappaleet kuten Maailmanloppua etsimässä, Joutukaa sielut, Sotilaat jotka marssii, Ei enää koskaan sotaa, Tornion kevät, Pissaa ja paskaa tarjoilivat taatun katarttisen musiikkinautinnon, jota kovempaa livekokemusta saa näiltä leveyspiireiltä todella hakea. Terveet Kädet -mini-albumin kylkiäisenä kuultiin myös pari biisiä reilu kaksi vuotta sitten ilmestyneeltä, mainiolta EP:ltä Ihmisen Poika, Pedon Poika.

Terveiden Käsien kokoonpanossa pitkään olleet rumpali Peedro ja basisti Lene astuivat viime vuonna syrjään ja heidän saappaisiin astuivat Aki (ex-Kohu-63) ja Jani (ex-Kansandemokratia). Yhtyeen väkevä ja armotta päälle käyvä soitto ei kuitenkaan ole kärsinyt viimeaikaisista kokoonpanomuutoksista, päinvastoin. Ilarin ja janin tiukka ja väkivaltainen riffiräimintä yhdistettynä tuoreen rumpalin, Akin erittäin hallittuun, äärinopeaan taontaan sekä Läjän sisäänpäinkääntyneessä, shamanistisessa transsitilassa mylvimiin lauluihin kuolemasta, ahdistuksesta, sadomasokismista ja muusta tyylikkään groteskeja mielikuvia herättävistä aiheista saavat yhteisvaikutuksena aikaan musiikillisen tulivuorenpurkauksen.

Nykykokoonpanolla TK  jyrää yhtään liiottelematta yhtä nopeasti, raskaasti ja vittumaisesti kuin Slayer ja Motörhead nykyään. Vaikka puristipunkkareille yhtyeen tyylisuunnan ja kokoonpanojen muutokset ovatkin olleet myrkkyä, voin vilpittömästi sanoa, että useita kertoja eri kokoonpanoilla yhtyeen livenä nähneenä en ole henkilökohtaisesti todistanut soitannollisesti tiukempaa TK-keikkaa, kuin mitä yhtye Nosturissa faneilleen onnistui tarjoilemaan. Terveitten käsien patsaan pystyttämiselle Tornioon tämä keikka oli yksi painava lisäperuste. Jeesus Perkele!