Uhrijuhla : Uhrijuhla – Kultin vahvat piirteet

(Svart records 2012)

Jo useita vuosia allekirjoittanutta on vaivannut tunne, että kotimaisessa rockissa tehdään vain aniharvoin mitään todella pysäyttävää, uudistavaa ja sielun pinttyneimmästäkin paskasta puhtaaksi hoonaavaa musiikkia. Nyt käsissämme on kuitenkin jotain sellaista, kuin myös jotain mitä voi hyvällä omalla tunnolla kutsua myös yhdeksi vuoden jos toisenkin tyylikkäimmistä, kotimaisista rock-albumeista.

Maritta Kuulan ja Kauko Röyhkän 500 kg lihaa -yhtyeen raunioille perinteitä kunnioittavan, vahvan rock-käsityöläisyyden taidonnäytteen ja parin onnekkaan yhteensattuman yhteistuloksena syntyneen Uhrijuhlan ensialbumi vie kuulijan mukanaan välittömästi ja varoittamatta. Yhtyeen debyyttilevyn kappaleet koostuvat niin 500 kg lihaa-yhtyeen materiaalin jäämistöstä, Uhrijuhlan jäsenistön omista tuotoksista kuin myös parin vuoden takaiselta Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan ensimmäiseltä duo-levyltä yli jääneistä biiseistä.

Jo albumin ensihetkistä lähtien yhtyeen vokalistien; Jani Muurisen (ex-Xysma ja Mannhai) ja Röyhkän vaimon Olgan laulut kaikuvat tyylikkäästi vereslihaista kaipuuta rujon monisyisen, juurevan pohjan päällä, missä yhdistyvät persoonallisella ja kantavalla tavalla vanhan liiton kitararock, swing, pop, rautalanka, hämyproge ja blues.

Välillä tosin tuntuu, että Muurisen ja Olgan tulkinnallinen ote Röyhkän omintakeisella ja kierolla tyylillään kirjoittamiin teksteihin hakee vielä tiettyä, lopullista, tulkinnallista syvyyttä ja sisäistämistä. Kuitenkin, kun Markus Myllykankaan (Callisto), Olli Kauniskankaan (Liikkuvat Lapset, ex- 500 kg lihaa) ja yhtyeen studiokokoonpanossa vaikuttaneen Röyhkän kitarat kutovat taustalla jatkuvasti tumman kaunista ja rikasta, rosoisen kehräävää mattoa, tämäkin kehitystarve jää yhtyellä ainoastaan pieneksi kokonaisuutta ajatellen. Miellyttävyyden kruunaa rytmiryhmä, missä Kimmo Laineen basso rouhii muhkeasti Kari Salmisen pelkistetysti komppaavan rumputyön tukena.

Albumin avaava Avaruuden lapsi muistuttaa Mana Manan vääntyneeseestä, kosmisen sysimustasta melankoliasta tosin kevyempään äänimaisemaan istutettuna. Komeaakin komeampi, unenomainen psykeproge Se minkä maa voi antaa kantaa koukuttavassa, itämaisessa melodiariffissään ajattomuuden hedelmää. Huikean kaunis videobiisi Liian kaukana on ehkä pariin vuoteen hienoimpiin kotimaisiin pop-rock-biiseihin lukeutuvia sävellyksiä. Kiitos tästä on kitaristi Myllykankaan. Kaksi toimivuutensa suhteen keskinkertaisempaakin kappaletta on osunut mukaan kokonaisuuteen (Kotona ja Maaliskuun yössä), mutta tasoltaan nämäkään eivät onnistu heikentämään albumin mystisen vangitsevaa tunnelmaa mitenkään merkittävästi.

Vahvaa, erittäin röyhkämäistä räminäkitarointia sisältävässä Kevään Airut -kappaleessa Muurisen hienosta, vibratolla kuorrutetusta laulusoundista tulee mielikuva Tom Jonesista tulkitsemassa Danzigia. Sovituksellisesti mielenkiintoisimpien kappaleiden joukkoon albumilta nousee eittämättä myös Pikimusta, Tähtikirkas Yö, mikä rokkaa tylysti Olgan hentoisen tulkinnan tukena, siirtyen komeasti sfääreissä leijailevaan C-osaan ja taas takaisin tanakkaan B-osaan. Albumin päättävä, hypnoottisesti jauhava Tunturit on livebiisinä erinomaisen komeisiin mittasuhteisiin kasvava tunnelmapala, mutta mikä ei studioversiona onnistu yltämään samalle vaikuttavuuden tasolle.

Livenä Uhrijuhlan meininki hakee ensimmäisen keikkansa todistamisen perusteella ehkä vielä sitä terävintä kärkeään, mutta sen kappalemateriaali on kauttaaltaan sen verran kovalaatuista, että sille uskaltaa povata lupaavaa tulevaisuutta. Yhtyeen kokoonpano vaikuttaa melkoiselta suurperheeltä studio- ja livekokoonpanoineen, mutta lopputulosta katsoen tämäkin ominaisuus tuntuu palvelleen yhtyeen toimivuutta lähestulkoon ainoastaan hyvässä.

Uhrijuhlan taiteellisten ulottuvuuksien summa muistuttaa elämän mukanaan tuomassa viehättävyydessään, charmikkuudessaan ja synkistelevässä boheemiudessaan Pohjolan versiota Velvet Undergroundista. Uhrijuhlassa onkin havaittavissa kaikki erinomaisen kulttibändin elementit. Tämä yhtye toimii ja pirusti. Tämä hetken vakuuttavimmalla, kotimaisella levy-yhtiöllä, Svartilla on taas syytä juhlia.

4/5

[spotify uri=”spotify:album:5lFH3ks2t7Ey6fjKr4qB8u”]

Mahdollisesti jotain samankaltaista