TV Smith jälleen Suomeen, eikä ole muuten kallista

Vuonna 1977 The Advertsin keulassa Gary Gilmore’s Eyes -klassikon karjaissut TV Smith saapuu jälleen Suomeen. Ikinuori kapinallinen esiintyy Tampereen O’Hara’sissa keskiviikkona 23. toukokuuta, Helsingin On the Rocksissa torstaina 24. toukokuuta, seuraavana iltana Jyväskylän Mustassa Kynnyksessä ja päättää lyhyen kiertueensa lauantaina 26. toukokuuta Kouvolan Rytmikattiin.

Englantilainen TV Smith on jo 1990-luvulta alkaen tehnyt yhteistyötä eurooppalaisten ja amerikkalaisten artistien ja bändien kanssa. Smith on esiintynyt ja levyttänyt mm. saksalaisen Die Toten Hosenin, yhdysvaltalaisen Midnight Creepsin ja suomalaisen Punk Lurexin kanssa. Keväällä 2012 TV Smith esittää suomalaisille soolona poikkileikkauksen 35-vuotisesta urastaan. Kun lavalle nousee 56-vuotias mies uhkuen sanomaa ja kapinaa, on jälleen aika todeta: punk’s not dead!

KEIKAT
ke 23.5. Tampere, O’Hara’s: klo 21, 5 e
to 24.5. Helsinki, On The Rocks: klo 22.30 Kari Peitsamo soolo, klo 23.30 TV Smith (UK), 8 e (Tiketti) / 10 e
pe 25.5. Jyväskylä, Musta Kynnys: klo 23, 5 e
la 26.5. Kouvola, Rytmikatti, 4 e

Mahdollisesti jotain samankaltaista