En olisi ikinä uskonut, mutta seuraavaksi The Jesus Lizard!

The Jesus Lizard ja Fun
Tavastia 16.9.2009.

Ei varmaan tarvitse sanoa, että tämä on siisteinä ikinä, sanoi Teemu kun polkaisi Fun-keikan käyntiin Cut-Half/Get In There, Frank! -kappaleella. Oppipojat soittivat hyvän keikan, mutta parantamisen varaa jäi, ainakin yleisön puolella. Vahvasti miesvoittoinen yleisö koostui koko Suomen tunnetuimmista indieskeneilijöistä ja en muista milloin viimeksi Tavastialla on ollut niin vaivautunut fiilis Funin soittaessa.  Todellinen rock-poliisien vuosikokous. Sen verran pitää skeptisille indierunkkareille sanoa, että Fun muistetaan varmasti yhtenä niistä bändeistä, jota mehustellaan kaiholla vuosien päästä yhtenä 2000-luvun parhaimpana kotimaisena indie-bändinä. Ottakaa korva käteen ja kuunnelkaa Hold It Close:




Vaikka Funin suurin vaikutin on The Jesus Lizard ja koko Touch & Go -scene, on silti bändin tuotanto hemmetin kovaa. Varsinkin Steve Albinin kanssa puuhattu Zu-Pa! -albumi. Jatkoa Steven tuottamana on tulossa ensi vuoden alussa. Teemua jälleen lainatakseni, en olisi ikinä uskonut, mutta seuraavaksi The Jesus Lizard!

90-luvun alternativen johtohahmo The Jesus Lizard on vihdoin täällä ja hyvin todennäköisesti viimeistä kertaa. Tänä vuonna horroksesta herätetty kulttibändi tekee vain ja ainoastaan tämän kiertueen ja päätyy lopullisesti kuivatelakalle.  Tämä keikka oli yksinkertaisesti pakko todistaa. Tämän saman kuulin monien suusta, enhän minä varsinaisesti ole kuunnellut koskaan jesusliskoa, mutta pakkohan tämä on nähdä. Keikka alkoi kuuluisalla Puss-singlellä ja alkusetti painottui Goat-klassikon biiseihin, mutta vasta neljäntenä kuultu Mouth Breather vapautti yleisön pogoilemaan täydellä antaumuksella. Yowstastic!



Vaikka liskojen soitto kulki entisellä raivolla, en voinut välttyä ajatukselta, että vanhat papat siellä vetää viimeistä kertaa. Varsinkin Duane Denisonin virkamiesmäinen yleisolemus ja tarkka kitarointi ei vastannut kuuloelämystä. Eikä bändin musiikkikaan enää nykymittareilla ole niin aggressiivista kuin aikanaan. Toisaalta David Yown nihilistinen lavapreesenssi ja paikoittain aggressiivinen kohkaaminen loi edelleen illuusion vaarallisesta bändistä. Kunnes David-setä hymyili, kuin Jaffa-mainoksessa. Ai, niin Yow syöksyi yleisöön vasta kolmannella Seasick-kappaleella:



ja kuinka täydellisesti keikan loppupuolella yleisön päällä surffasi kaunis nahkabyysainen beibi, jota Yow suuteli väkisin yleisön käsien päällä. Eipä näyttänyt tyttöä haittaavan. Suorastaan liian täydellistä. Sanomatta selvää, että yleisö meni viimeistään tällöin pähkinöiksi. Monista aikalaisistaan The Jesus Lizard erottautui nerokkaiden sävellysten ansiosta. Eilen niitä kuultiin noin 15 siivua painottuen Liar- ja Goat-levyihin. Reilun tunnin kestäneen keikan jälkeen hikinen ja inspiroitunut yleisö valui nopeasti pois UKK-kadun rock-pyhätöstä. We’ve been liskofaid!

Mahdollisesti jotain samankaltaista