Trollhorn hempeänä ja Mustaine tylynä

Tuska 2010, osa 3 – Sunnuntain kovimmat

Teksti, Olli Koikkalainen
Kuvat, Xeniya Balsara

Tuskan sunnuntai ei alkanut järin ruusuisissa merkeissä, sillä matka Helsinkiin oli harvinaisen hikinen ja sille antoi oman pikantin säväyksensä lähietäisyydellä istunut ADHD-kakara, joka hoilasi kovaan ääneen muun muassa Juha Tapiota. Vaikka hien määrä pysyikin ikävän vakiona myös tulikuumassa festariteltassa, mieliala koheni eksponentiaalisesti karun junamusisoinnin jäljiltä heti, kun Finntrollin Nifelvind-uutukaisen introbiisi pärähti soimaan. Faktana kuultuna Finntrollit joutuivat esiintymään pikkulavalla, koska illan päätähti kristus-Mustaine piti trolleja aivan liian saatanallisena bändinä soittamaan samalla lavalla kuin Megadeth. Kutsumaansa väkimäärään nähden Finntroll olisi ehdottomasti ansainnut paikkansa päälavalla. Luultavasti tämä seikka avasi Cannibal Corpselle uskomattoman mahdollisuuden vetää koko kansan iloksi “vähemmän” saatanallisia säkeitä päälavalla.

Tuttuun tapaansa varsin näyttävästi pehkojaan pyörittäneen peikkoköörin setin vapautti käyntiin Nedgång, jonka aikana vauhtiin pääsi myös runsaslukuisen yleisön jonkinsorttinen humppapitti. Toisena kuultu Dråp kärsi hieman kitaraongelmista, mutta ne jäivät taakse heti Slaget Vid Blodsälv -klassikon saadessa vuoron. Tämän jälkeen keikka olikin yhtä pakanallisen skandinaavimetallin riemujuhlaa, jollaisen vain Finntroll osaa loihtia. 13 biisin settiin mahtui Nifelvindin materiaalia lopulta viiden kappaleen verran. Parhaiten niistä toimi keikan loppupäähän säästetty Solsagan, vaikka kivikova oli esimerkiksi myös Under Bergets Rot. Sen aikana myös Ville Sorvali kävi karjumassa mikkiin, jonka käytössä tosin Vrethilläkään ei ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Vaikka uusissa biiseissä ei ollut motkottamista, parhaat reaktiot yleisön puolella syntyivät joka tapauksessa klassisemmasta trollimateriaalista. Keikan musiikilliset kohokohdat olivatkin Trollhammaren, Jaktens Tid ja Segersång.

Iltapäivän varsinainen huippuhetki koettiin kuitenkin Jaktens tidin jälkeen, jolloin mikrofoniin tarttui köörin taiteellinen johtaja Henri “Trollhorn” Sorvali. Pienten huudatusten jälkeen miekkonen kysäisi, löytyykö yleisön seasta myös nainen, joka asuu hänen kanssaan. Naisen löydyttyä Trollhorn sitten heitti ilmoille tyylikkään kosinnan, jonka vastaus jäi ikävä kyllä hurraavan yleisön takia kuulematta. Tarina kuitenkin kertoo, että kosketinsoittaja sai ‘kyllä’-vastauksen välittömästi tekstiviestillä. Finntrollin lisäksi Tuskan sunnuntaihin mahtui vain yksi kunnolla tajuntaa heilauttanut esitys. Eikä sitä todellakaan tarjonnut yllättävänkin vaisuksi uupunut W.A.S.P. tai kovasti yliarvostettu Nile, vaan vahvaa renessanssiaan elävä Megadeth.

Etukäteen Megadeth oli lupaillut soittavansa Rust in Peace -albumin kokonaisuudessaan, mikä saikin monen pitkän linjan diggarin odottamaan Tuskaa kieli pitkällä. Tätä nannaa saatiin kuitenkin odotella hetki, sillä keikan alkutahdit hypeltiin edes-takaisin aikavälillä 1986-2009. Wake Up Dead toimi ihan hyvänä avauksena, eikä In My Darkest Hourissa tai Head Crusherissa ollut pahemmin motkottamista, vaikka tuuli vähän riepottelikin soundeja. Ensimmäinen täsmätäräytys oli kuitenkin vasta Skin O’ My Teeth, joka sai eloa myös vähemmän Megadethia tuntevaan kansanosaan. Tämän jälkeen tutun vähäeleinen Dave Mustaine tokaisi, että on aika palata 20 vuotta ajassa taaksepäin aikaan, jolloin suurin osa yleisöstä oli vielä vauvoja. Rust in Peace -putken käynnisti Holy Wars…, jonka aikana tukkapehkoaan silmillään roikottanut Mustainen poseerasi varsin auliisti tv-kameroille. Ja mikäs oli poseeratessa, sillä sormet liikkuvat yhä vähintään yhtä vikkelästi kuin Metallica-kollegoillaan.

Kuuden biisin mittaisen Rust in Peace -putken aikana ei paljoa jarruteltu eikä kuultu välispiikkejä, mutta eipä niitä kaivannutkaan. Etenkin Five Magicsin aikana Mustainen laulu kuulosti hetkittäin normaaliakin väkinäisemmältä. Tunnelmaa se ei juurikaan haitannut, kuten ei sekään, että Hangar 18:n soidessa huomattavan sekaisin ollut Andy McCoy rynni halki yleisön Jäger-pulloineen ja talloi myös allekirjoittaneen varpaille

Kun Mustainen valkoinen kauluspaita vaihtui setin loppupuolella mustaan Johnny Cash -t-paitaan, muuttui tarjontakin samalla taas muitakin kuin Rust in Peace -diggareita palvelevaksi. Trust-hitti kuulosti yllättävänkin hyvältä, mutta se ei vetänyt vertoja Angry Again -harvinaisuudelle Last Action Hero -leffan soundtrackilta. Komeaa kuultavaa oli niin ikään A Tout Le Monde -slovari ja tuima yksinpuhelu Sweating Bullets, jolla Mustainen ääni kuulosti ensimmäistä kertaa keikan aikana loistavalta. Symphony of Destruction herätti yleisön yhteislauluun ja Peace Sells viimeisteli keikan jättäen Megadethistä niin tiukan vaikutelman, että paluu hikisenä ankeaan arkeen ei tuntunut enää juuri lainkaan vastenmieliseltä.

Megadeth Tuskassa 4.7.2010:

1. Wake Up Dead
2. In My Darkest Hour
3. Head Crusher
4. Skin O’ My Teeth
5. Holy Wars… The Punishment Due
6. Hangar 18
7. Five Magics
8. Poison Was the Cure
9. Tornado of Souls
10. Dawn Patrol
11. Trust
12. Angry Again
13. A Tout Le Monde
14. Sweating Bullets
15. Symphony Of Destruction
————–
16. Peace Sells

Mahdollisesti jotain samankaltaista