Tomi Salesvuo – Uusi albumi on rytminen ilotulitus

Maineikkaan ex-XL-yhtyeen rumpali, säveltäjä, sovittaja, musiikinmaisteri ja pedagogi Tomi Salesvuo (43) on bändinsä musiikinoloinen energiapakkaus ja valoisa persoona, jolla riittää tarmoa uunituoreen julkaisun markkinointiinkin. Kaikki on vahvasti omissa käsissä.

– Uuden “RHYTHM”-levyn musiikki on kiinteytynyt ja jäsentynyt. Soundaamme funkimmalta räyhäävässä rock-näkökulmassa, Tomi Salesvuo sanoo.

efa_rhythm_1440x1440
JAZZTAUSTAINEN

Rumpalismies Salesvuo on all around. Se on oleellista opetustyönkin kannalta. Kotikaupungissa Lappeenrannassa soitto alkoi puhallinorkesterissa ja big bändissä.

– Vuonna 1992 perustimme jazzpohjaista ja sinfonista rockia soittavan XL-kokoonpanon, joka toimi kaksitoista vuotta, Tomi Salesvuo muistelee.

UUTUKAINEN KUNNIOITTAA 70-LUKUA

tomisalesvuo_by_patrickstenstrom9-henkinen Tomi Salesvuo East Funk Attack-yhtye on julkaissut uunituoretta. Pöytää koristaa old school-vinyyli + CD-paketti (Huom! ei ole myynnissä erillistä cd:tä). Tahti on ollut lähes vanhan ajan julkaisutapojen mallinen: toinen pitkäsoitto jo kahden vuoden sisällä!

Salesvuon säveltämä ja sovittama levykokonaisuus on komeaa kuultavaa. Toki meillä on operoitu funkyn ja soulin parissa aiemminkin, mutta ei tällä tavoin. Soitto on tulista tanssigroovea puhallinriffeineen ja jopa rockhenkisine kitarasooloineen / filleineen, joissa myös Hendrix-kuulokuvia. Laulaja Anniina Karjalainen istuu luontevasti kokonaisuuteen, komppipariskunta Salesvuo & Toivanen pitävät rytmisen ajojahdin yllä. Earth, Wind & Fire, Miles Davis, Herbie Hancock, Tony Williams, Red Hot Chili Peppers ja Lenny Kravitzin rockfunk… ovat olleet innoittamassa.

Tomi Salesvuo täsmentää tuotantopuolen prosesseista:

– Softapuolella hyödynnän tämän päivän helppokäyttöistä teknologiaa. Lähettelen myös paljon demoja muusikoille. Keskusteluilla ja jammailuilla on omat merkityksensä.

OPETUSTA JA FREEKEIKKOJA

Tomi Salesvuo työskentelee lehtorina Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin tutkinnossa, jossa opettaa rumpaleita ja bändikokoonpanoja. Opetustyön ja bänditoiminnan ohessa sympaattinen hemmo keikkailee myös freelancerina niin pop-henkisillä bilekeikoilla artistien kokoonpanoissa, kuin jazz-yhtyeissäkin.

Tarmoa on ollut kehittää myös nykyisen kotiympäristön Itä-Helsingin kulttuuritarjontaa:

– Musiikkisato-yritykseni ja Puotilan Kartano on järjestänyt elävän musiikin tilaisuuksia. KARTANO All Stars on säestänyt muun muassa Jonna Tervomaata, Erja Lyytistä, Heikki Silvennoista ja Osmo Ikosta. Marraskuussa lavalle astuu Jore Marjaranta, Tomi Salesvuo sanoo.

FILE

– Tomi Salesvuo (s.1972, Lappeenranta)
– Vuonna 2002 Jazzmusiikin maisteri (Sibelius-Akatemia, Jazzmusiikin koulutus)
– Muusikko, säveltäjä, sovittaja, tuottaja, pedagogi
– Pääinstrumentti: rummut
– Tomi Salesvuo on vaikuttanut yhtyeissä mm. XL, How Many Sisters & Kirmo Lintinen trio, Emma Larsson Quartet, Bitter Sweet kokoonpanoissa ja UMO:ssa
– Musiikillista yhteistyötä myös Anna-Mari Kähärän, Nicke Lignellin, Jore Marjarannan, Paula Koivuniemen, Jim Beardin (USA), Wayne Krantzin (USA), Inaki Sandovalin (Espanja) ja Jeanette Lindströmin (Ruotsi) kanssa
– Rytmihäiriö-klubin perustajia
– Taiteellisena tuottajana useissa levytyksissä ja mm. Karjalan kunnailla TV–sarjan musiikkitaltioinneissa
– Pedagogista työskentelyä myös MM. Pohjois-Karjalan AMK:ssa (Joensuu), Palmgren Konservatoriossa (Pori)
– Tomi Salesvuo on Suomen muusikkoyrittäjät ry:n hallituksen jäsen
– Metropolia ammattikorkeakoulun musiikin tutkinnon lehtori
– Äärirajoilla-tapahtuman (Joensuu) taiteellinen tuottaja kahdeksan vuotta
– Oma yritys Musiikkisato, joka tuottaa mm. ”Soita & hakkaa”- rumpukoulua
– Tomi Salesvuo East Funk Attack -yhtyeen esikoisalbumi “EFA julkaistu elokuussa 2014 (Satomusic/Töölön Musiikkitukku).
– Kakkosalbumi “Rhythm” julkaistu lokakuussa 2016 (Satomusic/Töölön Musiikkitukku)
– Tomi Salesvuon sävellyksiä ja sovituksia on taltioitu useille albumeille, radio- ja Tv-tuotantoihin, joita livenä ovat esittäneet basisti Pekka Pohjola, viulisti Pekka Kuusisto ja kitaristi Kie Von Hertzen (XL-yhtye), kitaristi Wayne Krantz (USA), pianisti Jim Beard (USA), saksofonisti Peter Weniger (Saksa)

TOP 10 ALBUMIT LUONNEHDINTOINEEN

Red Hot Chili Peppers: Blood Sugar Sex Magik
(Monet RHCP levyt on rautaa!)

Miles Davis: Four & More
(Miltei kaikki Milesin levyt!)

Pekka Pohjola: Heavy Jazz LIVE in Helsinki and Tokyo
(Kaikki Pekan levyt. Tässä myös Anssi Nykäsen supersoittoa!)

Lenny Kravitz: Strut
(Monet LK levyt on mielettömiä. Tämä viimeisin pitkästä aikaa tosi hyvä!)

The Meters: Rejuvenation
(Zigaboo!)

Wayne Shorter: Speak No Evil
(Mielettömiä jazzbiisejä + Elvin Jones!)

John Coltrane and Johnny Hartman: John Coltrane and Johnny Hartman
(Klassikko!)

Wayne Krantz: Two Drink Minimum
(Wayne on timanttia ja Zach Danziger painaa menemään täysillä!)

Iron Maiden: The Number Of The Beast
(Eka ostettu levy ja edelleen kuuntelussa!)

The Verbs: And Now…The Verbs
(Rumpali Steve Jordanin oma bändi. Steve Jordan toimii kaikessa!)

Kuvat: Toni Rutanen ja Patrik Stenström