Toinen ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Anna saapuu Suomeen

Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Anna Ternheim saapuu kevään kynnyksellä Suomeen (Anna Järvinenhän on jo tuttu Suomen-kävijä). Lokakuun lopulla odotetun neljännen studioalbuminsa ”Night Visitor” julkaiseva tähti konsertoi Tavastialla keskiviikkona 7. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 14. lokakuuta Tiketissä.

Useaan kertaan kotimaassaan palkittu Anna Ternheim esittää tulevalla kiertueellaan riisuttuja, akustisia versioita lauluistaan. Nykyään New Yorkissa asuva laulajatar on inspiroitunut uudessa kotikaupungissaan nähdyistä live-esiintymisistä ja julkaisee muutaman vuoden levytystauon jälkeen uuden albuminsa ”Night Visitor”. Albumi on nauhoitettu Nashvillessa ja sen on tuottanut kitaristi Matt Sweeney.

Edellisen kerran Anna Ternheim konsertoi Suomessa Kentin lämppärinä vuonna 2005.

KONSERTTI
Ke 7.3.2012 Helsinki, Tavastia
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin pe 14.10.2011 klo 9
Hinta 20 euroa + mahdolliset toimituskulut Tiketin myyntipisteistä
Ovelta 22 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.

Mahdollisesti jotain samankaltaista

  • Ei löytynyt mitään samankaltaista