Thrashin ilosanomaa – Municipal Waste Tavastialla

12.9.2009 Tavastia, Helsinki

Ruotsin D-beat lähettiläät Disfear päättelivät Suomen-kiertuetta puolitäydellä Tavastialla. Bändi sai hyvän vastaanoton ja ilman muita keikkoja Tavastian sali oli varmasti ollut täynnä pelkästään Disfearin voimin.

Disfear soitti raivokkaan keikan, mutta Deadweight-albumin tappavaa tenhoa keikka ei tavoittanut. Suurin ongelma oli puuroutuva soundi. Varsinkin kitarat ja basso yhdistyivät toisinaan epäselväksi äänimassaksi. Keikan fiiliksestä  ei ollut valittamista. Kovemmassa hurmiossa tuskin olisin äänimaiseman kehnoutta edes havainnut. Disfear jaksoi myös laittaa läskiksi ja sanoitti An Arrogant Breed -kappaleen uuteen muotoon An Arrogant Swede!

Live the Storm -albumi on niin vanha näyte nykyisen D-beatin ilosanomasta, ettei keikkaan voi olla pettynyt. Nimikkoraita Tavastian keikalta:

Municipal Waste todisti jälleen, ettei thrash ole missään nimessä kuollutta. Bändin levyt  ja ennen kaikkea keikat palauttavat metallimusiikkiin sen riemukkuuden ja avoimen hauskanpidon, josta 80-luvun thrash-juuret ovat kuuluisia. Monet yhdistävät hauskanpidon huonoon soitantaan. Municipal-muusikot soittivat tiukkaakin tiukemmin ja samalla pitivät hauskaa. Pistämätön yhdistelmä. Eikä tylsää ollut yleisölläkään. Harvoin on Tavastialla nähty tämänkaltaista hurlumhei-meininkiä. Iso circle-pitti jauhoi lähes koko keikan ja käytännössä puolet koko täyden salin moshaajista velloi yleisömassan liikkeiden mukaan kuten Beer Pressure -videolta voi helposti havaita:

Jälkimmäisellä videolla I Want to Kill the President -kappale vedettiin Rotten Sound -spiidillä uudestaan ja katsokaapa kuinka tarkan synkronisesti stagedaivaajat vetää lavalta lähes koko Acid Sentence -biisin ajan:

Ei voi muuta sanoa, kuin hemmetin hauska keikka.  Wasten ystäville voin suositella kotimaisen Delta Force 2:n tsekkaamista. Bändin toinen pitkäsoitto ilmestyy näillä näkymin lokakuun puolivälissä. Moshaus on mun bisnestä ja bisnes voi edelleen hyvin!

Mahdollisesti jotain samankaltaista

  • Ei löytynyt mitään samankaltaista