The Velvet Underground -legenda saapuu Suomeen – *PERUTTU*

Rockin arvostetuimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva John Cale saapuu keikalle Helsinkiin toukokuussa. The Velvet Undergroundissa mittavan uransa aloittanut muusikko ja tuottaja esiintyy The Circuksessa perjantaina 11. toukokuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 20. helmikuuta Tiketissä.

Walesilaissyntyinen muusikko, säveltäjä, laulaja-lauluntekijä ja tuottaja John Cale muutti 1960-luvulla New Yorkiin, missä hän perusti rock-historian merkittävimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin yhtyeisiin kuuluvan The Velvet Undergroundin yhdessä Lou Reedin kanssa. Yhtyeen jätettyään lahjakas multi-instrumentalisti on julkaissut arviolta 30 sooloalbumia, joista tunnetuimpia ovat ”Paris 1919” sekä 1970-luvun puolivälissä julkaistu Island Records -trilogia ”Fear”, ”Slow Dazzle” ja ”Helen Of Troy”. Vaikkakin John Cale on parhaiten tunnettu rockin uranuurtajana, tuottelias artisti on rikkonut rajoja myös avant-garden ja klassisen musiikin parissa.

John Cale tunnetaan myös arvostettuna musiikkituottajana. Cale on tuottanut mm. The Stoogesin ja Patti Smithin esikoisalbumit sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten artistien kuten Nick Draken, Brian Enon, The Modern Loversin ja LDC Soundsystemin kanssa.

John Cale solmi levytyssopimuksen Domino Recordsin kanssa 2011 ja uutta pitkäsoittoa on lupa odottaa ilmestyväksi vielä tämän vuoden puolella. Näin Cale itse kertoi Uncut-lehdelle tulevasta levystä: “One song’s about Japanese anime and there’s one about all this nonsense with the press called ‘Scotland Yard’. And one called ‘The Flying Dutchman’, which I wrote on viola. So it’s a real variety. Some songs I wrote on Fender Telecaster, some with bass and some with a bunch of keyboards and put some back-up singers and horns on there. I’ve dressed up the turkey a little bit.”

Tässä maistiainen viime vuonna julkaistulta Extra Playful -EP:ltä.

KEIKKA
Pe 11.5.2012 Helsinki, The Circus
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin ma 20.2.2012 klo 9
32 euroa + toimituskulut Tiketin myyntipisteistä
Liput ovelta 35 euroa, mikäli niitä on jäljellä

Mahdollisesti jotain samankaltaista