The Underachievers saapuu Tavastialle

Psykedeelisen hiphopin kärkinimi The Underachievers saapuu klubikeikalle Suomeen alkutalvesta. Yhtyeen tuoreen ”Renaissance”-albumin kiertue saapuu Helsingin Tavastia-klubille tiistaina 6. helmikuuta. Lipunmyynti käynnistyy tämän viikon perjantaina 29. syyskuuta Tiketissä.

Taiteilijanimillä AKTHESAVIOR and Issa Gold esiintyvä kaksikko kutsuu itse tuotantoaan valaistuneeksi ja yhteisölliseksi hiphopiksi, ja yleisö onkin saanut tänä vuonna nauttia kaksikon tutusta riimirevittelystä ja klassisista rap-rytmeistä uuden, kolmannen studioalbumin muodossa.

KEIKKA
Ti 6.2.2018 Tavastia, Helsinki
Ovet klo 20, K-18

LIPUT
Myyntiin pe 29.9.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 23,50 euroa Tiketistä