The Shins lisätty Garden Partyn rosteriin

Kesäkuun lopulla Helsingissä vietettävä Garden Party saa perjantaikonserttiinsa 29.6. vielä yhden esiintyjän, kun amerikkalaisten indierockyhtyeiden kärkikastiin lukeutuva The Shins vahvistaa artistikattausta. Konserttiteltan lavalle samaisena iltana nousevat myös Regina Spektor, Charlotte Gainsbourg, French Films sekä Little Dragon. Garden Party -konserttisarjan perjantai-illan liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.

Jo vuonna 1996 New Mexicon Albuquerquessa perustettu The Shins on ollut jo vuosia yksi Yhdysvaltojen seuratuimpia ja SubPopin menestyneimpiä indienimiä. James Mercerin luotsaama yhtye tunnetaan hieman folkahtavista rock-kappaleistaan, joista ”New Slang” sai erityishuomiota Natalie Portmanin roolihahmon hehkuttaessa biisiä Garden State -menestysleffassa.

Bändin tuorein albumi ”Port of Morrow” on The Shinsin ensimmäinen levy, joka on julkaistu Mercerin omalla labelilla, Aural Apothecarylla. Samalla levy on yhtyeen ensimmäinen julkaisu sitten vuoden 2007 menestyslevyn ”Wincing the Night Away”. Levyjen välillä James Mercer ehti keskittyä Broken Bells -yhtyeeseensä, jonka hän perusti tuottaja/muusikko Danger Mousen kanssa. Maaliskuussa julkaistua ”Port of Morrow” -albumia on on kuvailtu askeleeksi kohti laajempaa suosiota ja se on kerännyt kehuja sekä kriitikoilta että faneilta ympäri maailmaa.

Muita perjantaisen Garden Partyn esiintyjiä ovat piakkoin uuden albuminsa ”What We Saw From The Cheap Seats” julkaiseva Regina Spektor, vuosien odotuksen jälkeen Suomeen saapuva Charlotte Gainsbourg, indierock-piireissä kohistu French Films sekä Göteborgista ponnistava Little Dragon, joka aloittaa Yhdysvaltojen kiertueen yhdessä Red Hot Chili Peppersin lämppärinä toukokuun lopussa.

Mahdollisesti jotain samankaltaista