The Mutants – La Fiesta Infernal – Habaneroa ja samettia korville

The_Mutants_kansi 1_jpg(Jymp Records, 2016)

Tulista instrumentaalia jyystävä, valtava Kouvolan afro-garage-mambo-peto The Mutants on täällä taas. Kuudenteen täyspitkäänsä La Fiesta Infernal edennyt yhdeksänpäinen groove-mutantti ei näytä seestymisen saati kesyyntymisen merkkejä yhtään, vaan sylkee kuulijan korville edelleen tulista audiota. Hypnoottisena live-bändinä tunnettu The Mutants on edelleen vahvasti kiinni yhtyeelle tutuissa latinorytmien, rautalangan ja voimalla soitetun rock’n rollin risteytyksessä.

Vaikka uuden albumin kakkosraidalla El Monkimanissa yhtye pitäytyykin vielä mukavuusalueellaan rautalangan ja rock ‘n rollin risteyttämissä tunnelmissa, uusimalla albumillaan yhtyeen musiikillinen tajunnanvirta kulkee pääosin kiihkeästi afro- ja tex-mex -rytmien sekä 70-luvun leffasoundtrackien tunnelmista muistuttavien biisien siivittämänä trippinä kuulijan mielikuvituksessa halki kanjoneiden ja viidakoiden.

Albumin avaava, nimensä mukaisesti afro-rytmiikkaan kallellaan oleva Fantasma De Africa, Tarantinon leffaankin istuva Desperado Del Desierto ja vanhan liiton jytähenkeen nojaava –  Circlen, Black Sabbathin ja Uriah Heepin malliin raskaasti riffittelevä Los Grandos Volcanes, minkä päällä Weijjo Abnormalin Hammond ulvoo komeasti. Rompe Huesosin wah-kitarat ja kiivas, periksiantamaton bassorytmiikka, maaninen urkujen ujellus ja tukeva kitarariffittely toimii viekoittelevan vaarallisena ja tehokkaasti kuin kiihkeimmissä 007 -takaa-ajokohtauksissa konsanaan, vaikkakin astetta rajummalla kädellä rykäistynä. Kappaleessa etenkin puhallinsektion ja kiimaisen kitarasoolorevittelyn vuoropuhelu johtavat biisin ehdottomaan kliimaksiin ja paluun edelleen takaisin biisin koukuttavaan pääteemaan.

Yhdeksi albumin ehdottomista kohokohdista nousee erittäin pelkistetyn mutta valtavan grooveriffin ilmoille puskeva So. Do. Me., missä muhkeat conga-rummut taikovat vastustamattomasti muhevaa vanhan liiton groove-diskoa. Tästä puuttuu enää hopean glitteriset alusvaatteet ja munasuojat. Sonico puolestaan potkii munaskuille MC5 / The Sonics -osaston häpeilemättömällä americana-rockillaan, jääden kuitenkin studio-versiona hieman yksiulotteiseksi vedoksi potentiaalistaan. Livenä kyseinen biisi lähtee lentoon takuulla ihan eri tavalla. Ennio Morriconen uljaita spaghetti western -säveliä ja tex-mex -puhaltimia vitteen omaisesti lainailevassa Danza Del Diablossa olisi myös ollut aineksia selkeästi uljaampaan biisin, minkä vaikuttavuuden vesittää kitaralla soitettu, kantavaksi rakenteeksi tarkoitettu pääteema, mikä ei aivan onnistu tarkoituksessaan tarttua kuulijan tajuntaan kuin arokierijä gringon takatukkaan. Albumin päättävä, varsin uhmakas ja tiukasti otteessaan pitävä Gritos En Mexicali tuo puolestaan esiin yhtyeen ilmaisusta suoremman, rajumman ja tummemman ilmeen.

Tulevan viikonlopun jälkeisten Lahden ja Seinäjoen keikkojen jälkeen The Mutants lähtee kolmen viikon mittaiselle Etelä-Amerikan rundille Brasiliaan ja Argentiinaan. Nippu infernaalisia kinkereitä on siis luvassa, ja kyllä näin tulista exporttia ylpeydellä latinalaiseen Amerikkaan vie jos muuallekin. La Fiesta Infernal on kuuma ja kiihkeä, menevä ja viihdyttävä albumikokonaisuus, minkä kappaleet hengittävät hyvin ja dynaamisesti, ja mikä vaatii ja kestää kuuntelua. Lujalla.

 

arvio: 4/5  

 

The Mutants lauteilla

11.3 Lahti, Torvi FIN
12.3 Seinäjoki, Bar 15 FIN
23.3 Piracicaba/Sp . Casarão Music Studio BRA
24.3 Jundiai/Sp . Sesc Jundiaí BRA
25.3 São Paulo/SP . Z Carniceria BRA
26.3 Campinas/Sp . Sesc Campinas BRA
27.3 Ribeirão Preto/SP . O Hierofante BRA
31.3 Buenos Aires, Detroit Club ARG
1.4 Buenos Aires, Tio Bizarro ARG
2.4 Buenos Aires, Club V ARG
3.4 Buenos Aires, Club V (#2) ARG