The Howl : Loose Ends – Riffitornado Torniosta

(Inverse Records 2012)

Torniosta haisee taas. Tällä kertaa ilmassa onkin oikein tymäkkä ja runsasarominen löyhkä. Toiseen albumijulkaisuunsa päässyt The Howl on vuonna 1998 perustettu, vittumaisella pohjaklangilla varustettu, periksiantamattoman, pohjoisen mentaliteetin punk-henkistä metallirockia paukuttava trio, mikä osaa pitää uutukaisellaan biisinsä ihailtavalla tavalla lennossa.

Kappaleensa hyvillä ja dynaamisesti hengittävillä riffikoukuillaan elossa pitävä yhtye ei kompastu kliseisiin eikä tyydy menemään siitä mistä aita on matalin. Loose Endsin soinnista puskee läpi Tornio-Oulu-akselin väkevä, punkahtava metallisoundi: 90-luvun metallinen Terveet Kädet, The Lambs, Mary tai vaikkapa pääkaupunkiseudulta Road Crew ja Corporal Punishment. Ihan peräpohjolaan yhtye ei myöskään ole jumittunut, vaan se on mm. päässyt nousemaan jo vuonna 2008 Saksan Wackenissa lavalle voitettuaan aiemmin kyseisenä vuonna Suomen Wacken Metal Battle-kilpailun.

The Howl on kuitenkin edellä mainittuja, musiikillaan mielleyhtymiä herättäviä liittolaisiaan selkeästi teknisempi ja tarkemmin soittava tapaus. Vikkeläsormisen kitaristilaulajan Hannu Lindholmin koukeroisesta ja ultranopeita pikkauksia ja mausteita sisältävästä psykoriffittelystä tulee parhaimmillaan mieleen jopa Kanadan metalli-ihmelapsi, Annihilatorin Jeff Waters, kun taas miehen vanhan liiton kuolonkorinaärjyntä muistuttaa paremmalla artikulaatiolla varustettua  Corporal Punishmentin Ali Suvialaa tai vaikkapa Dementian Mika “Kaasu” Karppista. The Howlin rytmiryhmä Timo Lindholm (rummut) ja Ari Ojanperä (basso) pitävät paketin esimerkillisen tiukkana ja luovat biisien pohjalle oikein koukuttavan, metallisen svengin.

Mallikkaina esimerkkeinä oikein toimivista ja mielikuvituksellisista viisuista albumilta mainittakoon Ambulance, The Bitter End of Socialism, With Anger, Kung-Fu Crusher, Illusion Of A Horse ja aavistuksen raskaasta Kingston Wallista muistuttava Cross of Greed. Backwoods Societyn metallinen boogie yhdistelee puolestaan maukkaasti Peer Güntin ja Slayerin. Päätösraidalla Long Handle yhtye antaa esimerkillisen taidonnäytteen alligaattorimaisesta, syvän etelän suistomudassa ryömimisestä ja saaliin kimppuun säälittä iskemisestä, mistä mielleyhtymä The Black Leaguen suuntaan ei liene kaukaa haettua.

Loose Ends-albumille mahtuu kuitenkin pari täyteraidalle tuoksahtavaa biisiä (Doodle, Conan ja End Your Reign), mitkä eivät palvele kokonaisuutta yhtä hyvin kuin albumin muut kappaleet, mistä koituu yksi miinuspiste.

Kuitenkin, julmaa, täyteläisesti jauhavaa, upeasti tylyttävää ja todella mielikuvituksellista, groovaavaa ja puolinopeaa speed metal/hard core/ thrash -henkistä riffitornadoa kuuntelee mielellään. Oikeammin sanottuna biisit pakottavat kuulijan heittäytymään mukaan vietäväksi. Yhtyeen monipuolisuus yhdistettynä ihailtavaan melodiatajuun on jotain, mitä erittäin harvoin kuulee enää nykypäivänä kotimaisilta metalliyhtyeiltä.

The Howlin musiikista välittyy häpeilemättömyys, kova nälkä, kiukku ja tyylikäs, esimerkillisesti hallittu, tyylitajuinen aggressiivisuus. Tällaista uuden kotimaisen metallimusiikin pitää olla ollakseen mielenkiintoista. The Howlin musa saa allekirjoittaneen hyvälle tuulelle. Mielelläni menen yhtyettä katsomaan keikallekin.

4/5

 

 The Howl livenä!

14.9.  Nuclear Nightclub, Oulu

15.9. Grande, Rovaniemi

 

Mahdollisesti jotain samankaltaista