The Gathering: Disclosure – paluu rohkean äänitutkimusmatkailun pariin

Alankomaalainen The Gathering jatkaa laadukasta työtään ja tasaista ”albumi ulos joka kolmas vuosi” –tahtiaan. Yhtyeen kymmenes pitkäsoitto on toinen vokalisti Silje Wergelandin ja kolmas basisti Marjolein Koojimanin kanssa ja uudet jäsenet ovatkin sopeutuneet ryhmään jo täydellisesti.

The Gathering on halki uransa kulkenut sinne tänne genrekentillä ja uran alkupuolen tumma metalli on sittemmin vaihtunut progehtavaksi rockiksi, onpa yhtye välillä tehnyt kokeiluja jopa ambientin kanssa. Siinä missä kolmen vuoden takainen The West Pole pelasi hiukan turhankin paljon varman päälle, lähtee tuore albumi puolestaan rohkeammin tutkimaan taas tuntematonta.

Kokeilunhalu on viimeisen viidentoista vuoden ajan ollut olennainen osa The Gatheringin toimintaa, mutta nyt jokin tuntuu muuttuneen (taas) radikaalilla tavalla. Soittoa väritetäänkin tällä kertaa astetta enemmän koskettimilla ja koneilla, mutta tämä on vain osa totuudesta. Äänimaisemaa on rikastettu myös vierailevilla soittajilla ja Maaike Petersenin sello, Jos van den Dungenin viulu ja alttoviulu sekä Noel Hofmanin trumpetti luovat mukavasti kontrastia konevoimalle ja täyttävät kappaleiden avaria tiloja.

Tyylillisesti bändi palaa jonnekin sinne vuoden 1999 mainion How to Measure a Planet? –albumin tienoille, tosin tällä kertaa yhtye ei äidy aivan samanlaiseen kitaravallitukseen kuin tuolla klassikkotuplalla. Disclosuren pääpaino on kokeellisuudessa sekä uusien äänimaailmoiden löytämisessä ja etenkin pidemmiksi venyvissä kappaleissa yhtye luotaa jo erittäin hämyisiä ja mielenkiintoisia vesiä. Parhain esimerkki tästä sielukkaasta trippailusta on lähes yhdentoista minuutin mittainen Heroes for Ghosts, jonka psykedeelisessä avaruusmatkailussa on jotain tämän maailman tuolta puolen tuotua.

Yhtye soittaa upeasti yhteen, mutta tärkeimmiksi lenkeiksi nousevat Wergelandin upea ja monipuolinen ääni sekä Boeijenin loputon kokeilunhalu, joiden ansiosta mikään raja ei näytä olevan mahdoton ylitettäväksi. Boeijen pääsee jopa esittämään laulajantaitojaan toisena kuultavalla Meltdownilla, jonka rullaavassa rokkauksessa yhtye synnyttää taas jotain uutta ja erilaista vaikka kaikki palaset ovat jo ennestään tuttuja.

The Gathering on löytänyt jälleen kultaisen otteensa ja parin heppoisemman kiekon jälkeen tämä on vahvinta materiaalia mitä yhtye on pystynyt luomaan vuosiin – kenties jopa koskaan.

5/5