The Enchanted Guitar of Pekka Laine – Keventäviä tunnelmia kuudella kielellä

(Svart Records 2021)

Parhaiten pitkän linjan tutkivaotteisena musiikkijournalistina tunnettu musiikin alan monitoimihäärä Pekka Laine kunnostautuu ensimmäistä kertaa sooloartistina. Indie-piireissä Laine on myös tunnettu 1990-luvun puolivälin tienoilta lähtien juurevaa ja eksoottisilla mausteilla sävytettyä instrumentaalimusiikkia taikovan The Hypnomenin kapteenina. “The Enchanted Guitar Of Pekka Laine” -nimeä tottelevan sooloalbumin tutoroijaksi pestautui itse sinivalkoisen rautalankakitaroinnin maestro, Esa Pulliainen The Agentsista. Laineen monikerroksisia tunnelmia pelkistetyn kitaroinnin pohjalle vakuuttavan runsaasta rytmityöstä, monimuotoisen sävelpohjan soitosta ja albumin tuotannosta vastaa multi-instrumentalisti Toni Liimatta.

The Enchanted Guitar of Pekka Laine” jatkaa herran pääbändin tuotosten viitoittamana instrumentaalilinjoilla. funk-rock-viitteinen poljento on kuitenkin vaihtunut rautalankaan, urbaanin brittiläiseen indiebändisoundiin, jenkkiläisen, kitaravetoisen fiftaripopin ja kansainvälisiin vanhan ajan elokuvamusiikkitunnelmiin.

Albumi pitää intensiivisen keveästi otteessaan biisistä toiseen. Se on kitaransoiton nyanssitarjonnaltaan rikas, ilmavasti tyylilajien väleillä etenevä ja biisi biisiltä syvenevä kokonaisuus. Avaruuskohinat- ja efektit luovat omaa venkoa lisäänsä kappaleiden viimeistelyyn tunnelmaan. On ilmeistä, että runsaasti mutta hyvällä maulla kaiutetut, harkitun tyylitellysti soitetut liidikitarajuoksutukset heijastelevat albumin tuotantoryhmän laaja-alaista ymmärrystä ja näkemystä kuusikielisen roolista ja mahdollisuuksista länsimaisen populaarimusiikin kirkkaimmin säveltaivaalla kimaltavana instrumenttina. – Eikä suinkaan pidä käsittää väärin. – Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö soolosoitinten tukena mainiosti kehräävillä ja helmeilevillä tuki-instrumentaatiolla olisi albumin soinnissa merkittävää roolia. Päinvastoin. Nämä osapuolet kun täydentävät toisiaan juuri optimaalisesti.

Omiin mieltymyksiin nähden allekirjoittaneelle albumin kappaleista istuvat parhaiten modernin popin ja urbaanin brittirockin kierroin haikeileva “Deja-vu”, villinä preeriatuulessa laukkaava “Wild Mountain Thyme” ja jumalaisen kauniilla poppikierrolla varustettu “L’enfer Des Cannibales”. Tyylikäs 60-luvun loppupuolen americana “The Silent Star”, ylväs “The First Autumn Day” sekä unenomaisen herkkä “Meadows” eivät jää pekkaa pahemmiksi. Osa kappaleista on taas äänikollaasimaisia välisoittoja, jotka rakentavat elegantteja siltoja tajuntaan salakavalaa tarttuvien, varsinaisten kappaleiden välille.

Kyseessä on hieno pelinavaus Laineelta. Debyyttialbuminsa perusteella hänellä on vielä vaikka kuinka rutkasti tarjottavaa monisyisen kitaroinnin nälkäisille kansalaisille. Jäämmekin odottelemaan seuraavaa tuotosta hyvillä mielin.

4/5