Terveet Kädet: Musta hetki – HC-punkin kotimainen pioneeri iskee takaisin

(Longplay Music, 2012)

Suomalaisen hc-punkin legenda Terveet Kädet on palannut. Tai paluuhan tapahtui jo kolme vuotta sitten, kun yhtye julkaisi Ihmisen Poika, Pedon Poika –EP:n, mutta nyt on kasaan saatu ensimmäinen pitkäsoitto yli vuosikymmeneen. Musta hetki onkin ensimmäinen pitkäsoitto nykyiselle yhtyeelle, jossa vokalisti Läjä Äijälän lisäksi vaikuttavat Ilari (kitara), Jani (Basso) ja Aki (rummut). Vuosituhannen vaihteen seikkailut metallin rajoilla on myös unohdettu, sillä TK vuosimallia 2012 on raivoisaa hardcorea rystyset verillä takova bändi.

Kahdeksantoista biisiä paukutetaan maisemaan reilussa seitsemässätoista ja puolessa minuutissa. Pisinkin siivu kestää vain minuutin ja yhdeksäntoista sekuntia, joten asiat tehdään selväksi ytimekkäissä purkauksissa. Suoraviivaisuus ja nopeus eivät tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö biiseihin olisi saatu upotettua lihakoukkuja. Herkimmäksi leuat saavat 39 sekunnin mittainen Naulattu, sekä jo nimellään kaiken oleellisen välittävä Sahaus. Mielenkiintoinen on myös levyn viimeiseksi siivuksi jätetty Hän, joka noin kahden sekunnin mitassaan on jotain muuta.

Terveet Kädet on maineensa arvoinen ja jos uusi kiekko ei aiheutakaan enää samanlaista vaikutusta kuin kolmen vuosikymmenen takaiset tuotokset, niin pitää muistaa, että ajatkin ovat hiukan erilaiset. Nykyhetkeen suhteutettuna TK onkin laatunsa ja voimansa säilyttänyt ryhmä, jolla on vielä paljon sanottavaa.

UGH!!!

4/5

[spotify uri=”spotify:album:5PsJOJ8hynogkdrXDEicbt”]