Terveet Kädet : Demon Seeds – The Complete 1989-2002 Studio Recordings – “Hevi-TK in memoriam”

(Svart Records 2022)

Ugh!

Terveet Kädet on tapetilla taas erilaisen kulttuuriteon merkeissä. 1990-luvun taitteeseen mennessä toiminnan keskittymänsä Torniosta Läjän Helsingin mutkan kautta Ouluun siirtänyt ja puhdasverisen Suomi-hardcore punkin englanninkieliseen, metallinsekaiseen crossoveriin vaihtaneen yhtyeen uran studiotuotokset vuosilta 1989-2002 on vihdoin kasattu ja niputettu yhteen. Uudelleen masteroitu, ennenjulkaisemattomilla kuvilla höystetty viiden vinyylin / kolmen CD:n muhkea boksi kantaa nimeä “Demon Seeds – The Complete 1989-2002 Studio Recordings”.

Graniitinpunaisen musta boksi sisältää “Unkind” (1990) ja “Bizarre Domination” (1992) -EP: t sekä albumit “Sign Of The Cross” (1995) , “Doomed Alien Race” (1997), “The Ultimate Pain” (1999) ja “Non Ultra Descriptica” (2000). Bonusmateriaali sisältää harvinaisia ​​kokoelmakappaleita mm. “Onnellisia kytkentöjä“, “Älkää välittäkö paskapuheista” -kokoelmilta, demon vuodelta 1994 sekä kokonaan julkaisemattoman studiosession vuodelta 2002. Viimeksimainitusta oli aikanaan tarkoitus tulla uusi TK-albumi “Cape Vortex“, mutta joka lopulta hyllytettiin puolivalmiina teoksena aina tähän päivään saakka.

Terveiden Käsien vokalistin ja primusmotorin, Läjä Äijälän lisäksi kyseisen ryhmän muodostivat myös Faff-Beysta ja Death Tripista entuudestaan tuttu kitaristi Mika “Maike” Valanne, basisti Markku “Lene” Leinonen (mm. The Kolmas, Sultans, Death Trip) ja rumpalina jo 1980-luvun loppupuoliskolta TK:ssa vaikuttanut Läjän nuorempi veli Timo “Tilli” Äijälä (The Sultans). Kokonaisuutta laajemmin tarkastellen, vielä “Unkindilla”, “Bizarre Dominationilla” ja “Sign Of The Crossilla” vallallaan olleen, raivopäisen, likaisen pikathrashin sekaisen, meluisan mäiskeen seasta kappaleita on vaikea erottaa. Toisaalta niiden nyansseja tai paremmuusjärjestyksiäkään ei liiaksi pysty eikä ole perusteltua tarvettakaan erotella.

Joona Lukalan tekemästä biisien uudelleenmasteroinnista on ollut kiistämätön hyötynsä varsinkin kokoelman varhaisimmilla levyillä aavistuksen latteaksi jäävään soundimaisemaan dynamiikkan, elon ja potkun saamisessa. Vinyyliltä poimitut EP:t varsinkin kärsivät ohuesta soundista ja ajanmukaisen överisti ’80-lukumaisesti kaiutetusta äänimaisemasta. Se on kuitenkin ollut aikanaan dokumentaarisesti huomionarvoinen ajan kuva ja sillä sipuli. Vaikka soitannollisesti TK olikin noina aikoina tikimpää kuin ikinä, onnistuu yksi enemmän tai vähemmän hallitsematon elementti muuttamaan koko paletin katolleen niin hyvässä kuin pahassa.

Tilli Äijälän trioli-aksenteilla soittama D-beat suoraan ja tiukasti neljäs- ja kahdeksasosia paahtavien Maiken ja Lenen kielisoitinten tukena on kummallisuudessaan ja ilmentämässään ontuvaisuuden vaikutelmassa ehkä mieleenpainuvin, persoonallisin ja omaleimaisin (epä)musiikillinen elementti, mitä kotimaisessa metallisessa punk-skenessä on onnistuttu puolivahingossa luomaan vuosituhannen vaihteen tienoilla. Pitipä Tillin klenkkaavasta soittotyylistä tai ei, muodostui siitä ehdottomasti leimaavimpia ja tunnistettavimpia piirteitä alan miesten käyttämästä ilmiöstä ja käsitteestä “Hevi-TK”.

Musiikillisesti kurittoman, myrkyllisen ja julman Terveiden Käsien jalostuminen on ollut aina luontevaa. Levy levyltä on selkeästi havaittavissa jäsentyneen evolutiiviset askeleet ja looginen kehityskaari yhä kauemmas alkukantaisesta, puolessatoista minuutissa tapahtuvasta, epäpyhästä hc-toimituksesta rajattomammin muotoutuvaan, pidempikestoisempaan, raskaasti hyökkäävään ja laajemmin varioivaan särökitaravetoisen musiikilliseen ilmaisuun. Sen ainoana pysyvänä elementtinä levy levyltä pysyi oikeastaan ainoastaan Läjän luolamiesmäinen ärjähtely ja ulvahtelu milloin kuolemasta, milloin mielen äärimmäisistä tiloista, sadomasokismista, kivusta, perversseistä nautinnoista, ja milloin muista piinaavan groteskeista aihepiireistä.

Kokoelman loppupuoliskon “The Ultimate Pain” on musiikillisesti edeltäjiään selkeästi monipuolisempi ja edistyksellisempi. Samalla se edustaa modernimpaa ja erotellumpaa, metallista äänimaisemaa, jossa thrashin ja luupäisesti sahaavan mutta millin tarkan hardcore-rappaamisen sekaan on ujuttautunut myös ripaus doomia, blues-rockia, monensorttista juurimusaa ja vaihtoehtoisempaakin tavaraa.

Yhtyeen jäsenten, fanien ja diggareitten mielipiteitä jakoi aikanaan erityisesti vaihtoehtometalli- ja post-grunge-painotteinen, kokoonpanon viimeiseksi valmiiksi studioalbumiksi jäänyt, vapautuneen musikaalinen, jopa melodisesti rikas “Non Ultra Descriptica“. Albumin sessioita ennen Yhdysvaltoihin työskentelemään lähtenyttä Leneä TK:n basistiksi valittiin korvaamaan Petteri “Puksu” Korkala, joka myöhemmin soitti mm. Brüssel Kaupallisessa.

Vastoin monien hc-puritaanien mielipiteitä, allekirjoittaneen mielestä kyseessä on aivan liiallisen aliarvostettu ug-klassikko, joka ansaitsee kovaäänisen esiinnoston viimeistään nyt. Albumin spiritistä henkii tärkeimmillään sen metaan piirretty viesti luomisen vapaudesta. Vuosituhannen loppuun tultuaan Terveet Kädet ei ollut enää millään tasolla hardcoren eikä myöskään metallin viitekehyksen vanki vaan saattoi tehdä musiikillisesti juuri niin kuin sitä sattui huvittamaan. (Toim. Huom. Tämä ei suinkaan ole statement sille, etteikö yhtye olisi aiemminkin toteuttanut kyseistä periaatetta.)

Vuosituhannen taitteen jälkeen tapahtuneen Tillin yhtyeestä poistumisen myötä TK-kokoonpano koki vielä ratkaisevan muutosta, jossa rumpalin paikalle astui tuolloin jo Maiken kanssa The Black Leaguessa soittanut, entinen Impaled Nazarene ja Beherit-rumpali Kimmo “Sir” Luttinen liittyi joukkoon tummaan. Lenen palattua takaisin Yhdysvalloista, liittyi tämä TK:n miehistöön toiseksi kitaristiksi laajentaen samalla nelimiehisestä yhtyeestä viisimiehisen. Kyseessä oli myös ensimmäinen TK-kokoonpano, jonka allekirjoittanut ikinä näki livenä. Tämä tapahtui muistaakseni Oulun silloisessa Voodoossa loppuvuodesta 2003.

Demon Seedsin” viimeistä levyä, mini-lp-mittaista “Cape Vortexia” ensimmäisiä kertoja kuunnellessa mieleen juolahtaa oitis, että Luttisen konekiväärin tarkka rummutus olisi voinut nostaa TK:n rytmisoiton tason periaatteessa punkin ja metallin saralla aivan kansainväliselle huipputasolle. Entistä modernimmat, pikametallisemmat biisit ovat rautaa mutta toisaalta ne saavat TK:n kuulostamaan jopa liian ammattimaisen tiukalta ja aavistuksen teolliselta ollakseen vanha kunnon TK.

Yhtyeen musiikin luonnollista evoluutiota ajatellen on todella harmi, että “Cape Vortex” jäi aikanaan noinkin ääri-terhakat ainesosat sisältävänä albumiprojektina puolivalmiiksi tekeleeksi. Miksauksen puolesta voi vaan todeta samaa. Läjän huudot ovat jääneet miksauksessa turhan kauas särövallin uumeniin, ja miksaus on sitä myötä valitettavan keskeneräisen kuuloinen kaikkeen potentiaaliinsa nähden.

Vuonna 2004 muutosten tuulet alkoivatkin puhaltaa TK-leirissä. Maike muutti etelään mm. Edistämään muiden bändiensä toimintaa. Hiljalleen Läjä kasasi taas luontevaan tapaansa ympärilleen uudenlaisen TK:n, johon jäljelle edellämainitusta kokoonpanosta jäivät enää hän itse ja Lene. Missiona oli tällä kertaa palauttaa TK taas lähemmäs omia juuriaan kotimaankielisenä HC-tykkinä, joka onnistuikin paremmin kuin hyvin, mutta se on sitten mahdollisen kolmannen kokoelman pohjustavaa tarinaa se.

Aiemmin kuluneena vuonna julkaistun “TK Pop 1980-1989” -kokoelman jatkeeksi “Demon Seeds” on olennainen, ajan saatossa hukkuneista ja uudelleen löytyneistä sirpaleista kasattu palanen kotimaisen, vaihtoehtoisen raskaan musiikin ja metallisen punkin historiaa. Kyseessä on myös riemastuttavasti yhden merkittävän aikakauden pohjoisen hardcoren perinnön kiteyttävä laitos.

Vaikkakaan kaikki kappaleet eivät sillä ole edes TK:n omalla mittarilla aivan priimatavaraa, ovat ne yhdeksi koottuna kokoelmana luonteva ja erittäin olennainen osa ehkä maamme tärkeimmän äärimusiikkiyhtyeen elämänkaarta ja selviytymistarinaa ajoilta jolloin yhtye halusi uusiutua ja kokea ennenkulkemattomia reittejä. Jo vuosikausia sitten loppuunmyytyjen, eri pienlevy-yhtiöille levytettyjen fyysisten albumien hankinta on yhtyeen diggareille ollut jo pidempään hankalaa, kallista ja muutamaa distroa ja levykauppaa lukuunottamatta miltei pelkästään Discogs-sivuston varassa, netin syövereissä mahdollistuvaa käytettyjen levyjen kalastelua, tihrustamista ja postimerkkeilyä.

Nyt tuo kaikki tavoittelemisen arvoinen ja enemmän on koottu komeaan, kompaktiin pakettiin, lisätyt kokoelmaharvinaisuudet vielä lyöty mukaan, ja sounditkin niin kohdillaan kuin vain ajan mittapuulla suinkin on mahdollista. Ja vaikka omistaisit entuudestaan boksista löytyvät alkuperäiset äänitteet, on “Demon Seeds” silti hankkimisen arvoinen kompilaatio. Arvosteluasteikossamme kolme ja puoli pyöristyy ylös neljään.

4/5

Ilmestyy perjantaina 23.6.2022