Tankian saapuu Suomeen myös toisen kerran tänä vuonna, SOAD:n keikan lisäksi soolona sinfoniaorkesterin kera

System of a Downin kesäkiertueen päätyttyä armenialais-amerikkalaisen yhtyeen laulaja Serj Tankian saapuu Suomeen soolokiertueellaan. Sunnuntaina 29. syyskuuta laulaja/lauluntekijä konsertoi 52-jäsenisen sinfoniaorkesterin kanssa Hartwall Areenalla, josta rakentuu verhoiluilla 2500 hengen amfiteatterinomainen tila. Tässä erityisratkaisussa lava asettuu permannon puoliväliin, joten yleisö pääsee tunnelmoimaan lähelle artistia. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 20. toukokuuta Lippupisteessä.

Nykyisin Uudessa Seelannissa asuva Serj Tankian julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 2007, System Of A Downin jäädessä keikkatauolle. Tankianin kolmella sooloalbumilla on kuultu niin sinfonisen kuin elektronisen musiikin yhdistelyä, punkia, rockia sekä System of a Downin musiikista tuttuja raskaampia elementtejä.

Kesäkuussa kauppoihin ilmestyy ”Orca”, Serj Tankianin ensimmäinen sinfonia-albumi. Tankian on ammentanut sävellyksiinsä vaikutteita paitsi 1900-luvun klassisten säveltäjien myös Ennio Morriconen ja Philip Glassin kaltaisten elokuvasäveltäjien tuotannosta. Taitelija pitää itsensä kiireisenä, sillä heinäkuussa Tankian julkaisee ensimmäisen jazz–albuminsa.

Tässä melko tuoretta jazzia maistiaiseksi.

Serj Tankian ura on osoitus hänen monilahjakkuudestaan sekä musiikillisesta notkeudestaan. Niinpä syyskuussa Hartwall Areenalla on tiedossa kiinostava konsertti kun Serj Tankian esittää 52-jäsenisen ukrainalaisen sinfoniaorkesterin kanssa sävellyksiään amfiteatterinomaisen intiimiksi verhoillulla Hartwall Areenalla.

System Of A Down esiintyy kesällä Jurassic Rockissa sunnuntaina 11. elokuuta. Festivaalilipun ostaneilla on mahdollisuus hankkia pääsyliput Serj Tankianin soolokeikalle ennakkoon perjantaihin 17.5. klo 12.00 asti. Jurassic Rockin lipunhaltijat voivat laittaa viestiä lippuinfon kera sähköpostilla osoitteeseen: info@jurassicrock.fi

KONSERTTI
Su 29.9.2013 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

LIPUT
Myyntiin ma 20.5.2013 klo 9.00
Toimituskuluineen alkaen 58,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä

Mahdollisesti jotain samankaltaista