Tanita Tikaram saapuu Vanhalle

Tummasta ja sävykkäästä äänestään tunnettu laulaja-lauluntekijä Tanita Tikaram saapuu syksyllä Suomeen. Brittilaulajatar konsertoi Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla lauantaina 19. lokakuuta osana Euroopan-kiertuettaan. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 15. heinäkuuta Lippupalvelussa.

Tanita Tikaramin ura alkoi vuonna 1988 julkaistulla ”Ancient Heart” -albumilla. Levyn ensimmäinen single, ”Twist In My Sobriety”, oli valtava maailmanlaajuinen hitti, joka nosti albumin brittilistojen kärkeen. Levy myi lähes neljä miljoonaa kappaletta Tikaramin ollessa vasta 19-vuotias. Malesialaisen äidin ja fidziläisen isän tytär yhdistelee kappaleissaan mielellään vaikutteita niin eurooppalaisesta popista kuin Latinalaisen Amerikan tai Välimeren maiden musiikista.

Pitkän uran tehneen vahvan tulkitsijan kahdeksas levy ”Can’t Go Back” julkaistiin viime vuoden syyskuussa. Kyseessä oli Tanita Tikaramin ensimmäinen albumi lähes seitsemään vuoteen. ”Can’t Go Back” on saanut osakseen suitsutusta fanien lisäksi myös kriitikoilta.

Tanita Tikaram kävi konsertoimassa Suomessa muutamaan kertaan 80-90-lukujen vaihteessa, mutta sen jälkeen yksityiselämäänsä varjelevaa tähteä ei täällä ole nähty. Syksyllä asiaan tulee vihdoin muutos, kun Tikaram saadaan pitkällisen odotuksen jälkeen jälleen esiintymään Suomeen.

KONSERTTI
La 19.10.2013 klo 19.30 Helsinki, Vanha Ylioppilastalo

LIPUT
Myyntiin ma 15.7.2013 klo 9
Liput toimituskuluineen alkaen 57,50 / 51,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä