Taipuva Luotisuora : 8 – Punaisen langan haarautumat

(Kaakao Records/Nordic Notes, 2013)

Länsirannikolta kumpuaa näinä päivinä useiden kokoonpanojen voimin mielenkiintoista, kokeellista rock-musiikkia. Raumalainen Taipuva Luotisuora on reilun kymmenen vuoden ikään ehtinyt kuusikko. Joe Satrianin, Alice In Chainin, Melvinsin, Oztric Tentaclesin, Hidria Spacefolkin ja CMX:n soitannan persoonallisesta blandiksesta muistuttava yhtye on  mielenkiintoista, modernia, psyke- space-henkistä instrumentaalirockia, minkä pohjasointi ja monisyinen, avantgardistinen tunnelmien maalailu kallistuu vahvasti 90-luvun malliin progahtavan grungahtavasti groovaavaan poljentoon.

Taipuvan Luotisuoran musiikki on runsaasti hypnoottisia elementtejä sisältävää, tarkkaan harkittua tajunnanvirtaa, mikä vaatii kuulijalta kosolti aikaa ja malttia päästääkseen albumin vetovoiman ulottuvillensa. Albumin tummasävyinen, keskiraskas ja ilmava äänimaisema jättää biiseihin reilusti liikkumavaraa ja improvisointitilaa, mitä yhtye osaakin hyödyntää albumin kappaleissa oivallisesti. Yhtyeen terävimpänä syömähampaana toimiikin mallikaasti kasassa olevan soittotaidon ja melodia- ja tyylitajun yhdistely. Soundipolitiikka 8:lla on tasapainoinen ja tarpeeksi kliininen selkeine soitinten eroitteluineen.

Vääjäämättömän eteerisesi albumin käynnistävä, Led Zeppelinin Immigrant Songin äpärälapsi, Volantum Machinae on mukavasti selkäpiitä kutkutteleva, voimakas kappale. Volcuris Orbitan futuristisesta rockauksesta tulee puolestaan mieleen Satriani-klassikko Summer Song. Oivasti jumittavan Eventan Nikke Knattertontunnarista tuttu kiipparisoundi on taas verraton piristysruiske minkä tahansa albumin äänimaisemaan. Voisi sanoa että kyseessä on albumikokonaisuus, minkä yksittäiset kappaleet nivoutuvat kaikessa rönsyilevyydessään yllättävän eheään nippuun.

 

 

Taipuvan Luotisuoran kameleonttimainen musiikki puskee kaikista rikkauksistaan huolimatta tajuntaan kuitenkin myös rasittavia piirteitä. Alati tunnelmasta toiseen leijailevana tai poukkoilevana kappaleiden punainen lanka ei suoranaisesti katkea, vaan lähtökohtaisesti se on purettu haarottumaan yhden biisin sisällä jo sattumanvaraisiin suuntiin niin, että kerran biisin tunnelmaan sisälle päästyään kaiken instrumentaalivyörytyksen keskellä kuulija huomaa ihmettelevänsä, mihin tässä kaikessa taiteilussa ollaan päädytty, miten ja miksi ihmeessä. Tällaisesta kuuntelukokemuksesta mainittakoon skitsofreenisen randomisti saniaisviidakon ja metsikön läpi huitova Muovia tehdään öljystä-kappaleen aikaansaamat tunteet.

Yhtyeen sävellystaito on eittämättä hyvä ja samalla sen vahvin osatekijä. Kappaleiden Yksinkertaistaminen ja sovitusten selkeyttäminen ja jäsentäminen tekisi tässäkin tapauksessa pelkästään terää ja toisi yhtyeen ilmaisuun ulospäinsuuntautuneisuutta, minkä lisäksi se toisi kosolti lisää tehoja yhtyeen musiikkin tarttuvuuteen.  -Eikä tämä suinkaan tarkoita sitä, että musiikista täytyisi tehdä yksioikoisempaa tai tylsää. Yhtyeen kunnianhimoinen, neljäs albumi on periaatteessa hyvin svengaavaa ja liveolosuhteissa sen kappaleet tavoittavat varmasti täysin uusia sfäärejä. Ei siis ole ihme että yhtye on noteerattu jo laajemmin toisella puolella vanhaa mannerta. Uskoisin ja soisinkin, että maaliskuussa Italiassa kiertäneelle TL:lle ne suurimmat kuulijaryhmät löytyisivätkin jostain härmän ulkopuolelta.

 

3/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista