Tag: The Dwarves

  • Punk-kummajainen The Dwarves saapuu Suomeen

    Punkin kulttinimi The Dwarves saapuu kahdelle keikalle Suomeen marraskuussa. Jo 80-luvulla uransa aloittanut yhtye esiintyy tiistaina 29. marraskuuta Helsingin Tavastialle ja heti seuraavana iltana Tampereen Klubilla. Keikkojen lämppärinä nähdään Kakka-Hätä 77. Lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 16. syyskuuta. Noin 25 vuotta keikkoja tahkonnut The Dwarves tunnetaan rajuista ja hikisistä live-esiintymisistään. Bändin suoraviivainen ja äänekäs punk on […]

  • Älä unohda näitä levyjä – osa 4

    Ensimmäinen vuosikymmen 2000-lukua on takana ja joka puolella listataan vuosikymmenen parhaita levyjä. Päätimme ottaa hieman erilaisen lähestymistavan tällaiseen muisteluun. Listaamme levyjä, jotka ovat erinomaisuudestaan huolimatta jääneet liian vähäiselle huomiolle. Neljännessä osassa 12  ulkomaista punk- ja rock-albumia. Muista myös kuunnella Radio Noisen puolelta tätä listausta Rocker’s Choice-ohjelmassa, jossa soitetaan kappale jokaiselta listatulta albumilta. Kuuntele ohjelma tästä! […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.