Avainsana-arkisto: Live Nation

Rockabilly-ryhmä Fatboy saapuu Suomeen

fatboy

Ruotsalainen rockabilly-pumppu Fatboy saapuu elokuussa Suomeen kahden keikan voimin. Viime vuoden syksyllä uuden ”Love Creole”-albuminsa julkaissut Fatboy nähdään Pietarsaaren Moodyssa perjantaina 9. elokuuta ja Helsingin Virgin Oilissa lauantaina 10. elokuuta. Helsingin Virgin Oilissa järjestettävässä Rockabilly Heavyweight Tournamentissa nähdään rockabilly-iloittelua koko…

Therapy? saapuu Rock the Beach -festivaalin välipäiväklubille

rockthebeach

Helsingin Hietaniemen uimarannalla kesäkuun lopulla järjestettävän Rock The Beach -festivaalin välipäivälle, torstaille 27. kesäkuuta, on varmistunut monenlaista ohjelmaa. Irlannin kovin rockbändi Therapy? saapuu konsertoimaan The Circukseen yhdessä kesän ainoan Helsingin-keikkansa soittavan Rytmihäiriön ja reipasta rockia soittavan brittiorkesteri Heaven’s Basementin kanssa….

Tankian saapuu Suomeen myös toisen kerran tänä vuonna, SOAD:n keikan lisäksi soolona sinfoniaorkesterin kera

serjtankian

System of a Downin kesäkiertueen päätyttyä armenialais-amerikkalaisen yhtyeen laulaja Serj Tankian saapuu Suomeen soolokiertueellaan. Sunnuntaina 29. syyskuuta laulaja/lauluntekijä konsertoi 52-jäsenisen sinfoniaorkesterin kanssa Hartwall Areenalla, josta rakentuu verhoiluilla 2500 hengen amfiteatterinomainen tila. Tässä erityisratkaisussa lava asettuu permannon puoliväliin, joten yleisö pääsee…

3 Doors Down siirtyy The Circukseen

3doorsdown

Yhdysvaltalaisen rock-yhtyeen 3 Doors Downin keikka siirtyy keikan The Circukseen. Alunperin Kaapelitehtaalle suunnitellun keikan päivämäärä pysyy samana: yhtye esiintyy The Circuksessa tiistaina 4. kesäkuuta. Jo aiemmin ostetut liput keikalle käyvät sellaisenaan The Circukseen. Liput konserttiin ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä….

Mindless Self Indulgence saapuu Suomeen

mindlessselfindulgence

Yhdysvaltalaisbändi Mindless Self Indulgence saapuu Suomeen. Energisistä ja viihdyttävistä keikoistaan tunnettu industrialpunk-bändi nähdään Helsingin Nosturissa perjantaina 22. marraskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 16. toukokuuta Tiketissä. Mindless Self Indulgence on perustettu laulaja Jimmy Urinen aloitteesta vuonna 1997 New Yorkissa. Bändi…

D-A-D saapuu Suomeen klubille ja festarille

dad

Tanskan kovimpiin rockbändeihin lukeutuva D-A-D saapuu elokuun alussa Suomen visiitille. Vastikään Kiinassakin keikkoja tehnyt yhtye nähdään Helsingissä Tavastialla torstaina 1. elokuuta ja heti seuraavana päivänä Kuopiossa RockCock-festivaalilla. Tavastian-keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 13. toukokuuta Tiketissä. Viime kuukaudet D-A-D on viettänyt…

Soundgarden starttaa Euroopan kiertueensa Hartwall-areenalta syyskuussa

soundgarden

Viime marraskuussa erittäin pätevän paluualbumin, King Animalin julkaissut Seattle-grungen järkähtämätön kulmakivi Soundgarden saapuu konsertoimaan Helsingin Hartwall-areenalle syyskuun 4. päivä. Yhtye on juuri julkaissut Euroopan kiertueensa neljä Skandinavian keikkapäivämäärää, mistä ensimmäinen on Helsingissä toistaiseksi tiedossa olevien keikkapäivämäärien perusteella. Vuonna 1984 laulaja…

Black Veil Bridesin uusi Nosturi-päivä varmistui, lisäksi keikka Tampereelle

blackveilbrides

Black Veil Bridesin aiemmin tässä kuussa peruuntunut loppuunmyyty Nosturin keikka siirtyy tiistaille 26. marraskuuta. Yhdysvalloissa ja Euroopassa kovassa nosteessa oleva kalifornialainen hardrock-bändi Black Veil Brides nähdään lisäksi myös Tampereen Klubilla seuraavana iltana 27. marraskuuta. Tammikuussa kolmannen pitkäsoittonsa ”Wretched And Divine:…

Brucen keikalle lisälippuja

bruceandtheestreetband

Bruce Springsteen & The E Street Bandin Turun HK Areena -keikat lähestyvät ja nyt on saatu vapautettua myyntiin molempiin konsertteihin lisälippuja istumapaikoille esimerkiksi lavan sivustoille. Liput ovat huippupaikoille, sillä Springsteenin konserttilava on rakennettu niin, että lavansivupaikoilta on hyvä näkyvyys. Lisäksi…

The Shrinen keikka siirtyy Nosturista Semifinaliin

theshrine

Maanantaista tulee uusi perjantai, kun Urho Kekkosen kadulla vietetään psykedeelisen rock´n´rollin juhlaa kalifornialaisen The Shrinen keikan siirtyessä Nosturilta Semifinal-klubille. Samana iltana 20. toukokuuta Tavastian lavalle nousee jo 1960-luvulla tajuntaa laajentavan rockin ikoniksi noussut Roky Erickson lämmittelijänään The Drowning Men. Loppuunmyydyn…