Tag: Kaaoszine

  • Tuska tuo metalcorea Tavastialle

    Tuska tuo metalcorea Tavastialle

    Yhdysvaltalainen, Ohion osavaltiosta tuleva metalcoren suurnimi Miss May I saapuu Tavastialle helmikuussa. Vuonna 2007 perustettu Miss May I lukeutuu melodisen metalcoren kärkikastiin ja bändin musiikkia on kuultu mm. elokuvien ja pelien taustalla. Yhtyeen tuorein julkaisu on alkuvuodesta ilmestynyt ”Shadows Inside”, jonka tiimoilta pyörivä kiertue tuo bändin Suomeenkin. Helmikuisen metalcore-paketin täydentävät Miss May I:n maanmiehet Fit […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.