Tag: alternative metal
-
Gojira : The Flesh Alive – Vaihtaako metallivaltikka omistajaa?
Mascot Records, 2012 Juuri viidennen täyspitkän albuminsa, L’enfant Sauvagen julkaisemisen kynnyksellä olevasta Gojirasta on noussut parin viime vuoden sisään yksi varteenotettavimpia uhkaaja raskaan sarjan suurimmille metallinimille. Varsin taiteellisella älykköimagolla varustettu, tiukalla ja kurinalaisella, progressiivisella otteella mielenkiintoista vanhan liiton death-thrashia loihtivan ranskalaisyhtyeen soundi pohjaa ankaran tarkasti vyörytetyn, brutaalin murskamisen ohella kauniiseen ja salakavalasti äärimmäisen koukuttavaan ja kekseliääseen musiikilliseen […] -
Päiväannos: Hamferð – At enda
Noisen uusi Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. Färsaarilta kajahtaa jälleen! Hamferð on mielenkiintoinen doommetallihybridi, jonka verrokkina voisi toimia sekoitus Swallow the Sunin ja My Dying Briden parhaista puolista. Puskaradiosta kuultuna tämäkin bändi saattanee esiintyä lähitulevaisuuden Suomen kamaralla, joten yhtyeen vuonna 2010 julkaisema debyytti Vilst er […] -
Vitsillä sisään Faith No More!
Faith No More + CMX, Waltari Kaisaniemi, Helsinki 24.6.2009 12 vuoden odotus on vihdoin palkittu. Bändi jonka ei pitänyt ikinä tehdä paluuta on tullut takaisin Suomeen. Lipunmyynnin perusteella Faith No Moren nykysuosio on hämmentävää luokkaa. Toki kaikille 80-luvun taiteessa syntyneille musadiggareille bändi on varmasti tuttu nuoruudesta ja yleisöstä oli havaittavissa sama ilmiö. Keski-ikä huiteli varmasti […]