Taak : Supersargasso – Maukasta ja tiukkaa Viro-doomia

Taak

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Omakustanne, 2016)

Tallinnalainen doom metallia, gootti-sävytteisen tummaa, raskasta rockia ja lyyrisellä puolella niin kansallisesta mytologiasta kuin historiallisista tekstistäkin ammentava Taak on päässyt neljänteen pitkäsoittoonsa asti. Supersargasso on selkeä edistysaskel usealla saralla yhtyeen edellisestä, neljän vuoden takaisesta Rist Viletsuse Teel -albumista, mikä sisälsi uutukaiseen verrattuna ehkä enemmän konventionaaliseen heavy metaliin viittaavaa sävykirjoa ja luonnetta. Noista päivistä viisikon uuden albumin tuotannolliset seikat ovat vieneet yhtyeen ilmaisua raskaampaan, ammattimaisempaan ja ääniteknisesti modernimpaan suuntaan.

Alussa Supersargasson raskassoutuisuus tuntui asettavan omat kynnyksensä sen kesto-rotaatiolle. Kuitenkin, tämä vaiva palkittiin tässä tapauksessa ennen pitkää. Supersargasson tummuudesta ja raskaudesta versovat pienet nyanssit alkavat avautua kuuntelukertojen myötä alati paremmin.

Omiksi suosikeikseni uudelta Taak -albumilta nousevat varsin tarttuvan stoner – riffin varaan rakennettu, mutta paikoin myös Viikatteen tai Trio Niskalaukauksen melodiakuluista muistuttava Õrjetu Jaak, Paradise Lost:in Shades Of God:in suuntaan mielleyhtymiä luova Viimane Õhtu Bela Lugosiga, sekä äärimmäisen raskaasti junnaava, Dion viimeiseksi teokseksi jääneen Heaven N’ Hell:n (Black Sabbath) The Devil You Know -albumin raskassoutuisista riffi-kirnuamisesta ja tunnelmoinnista muistuttava Haiguste Ravi. Myös melodisesti maalailevamman, uudemman Candlemassin mieleen tuova, Charles Fortin innoittamana merten syvyyksiin sukeltava, progahtava Mu Address On Supersargasso, ja varsin skitsofreenisista ajatuksenkuluista kertova hidastelu Mu hambaid kuulatakse pealt sekä videobiisinä julkaistu, tumman kauniisti rokkaava, Viron globalisoitumista kriittisesti ruotiva, Sisters of Mercy -kaikuja huokuva Eesti Sült ja Eesti Müda ovat niin ikään oikein hyviä biisejä. Albumin päättävä Niikuinii puolestaan saa heti ensi kuulemalta kylmät väreet kuulijan selkäpiihin.

Toisaalta Supersargasso -albumin tuotannossa ja soundimaisemassa olisi voinut toivoa hieman enemmän vaikka Cathedralin albumeilta muistuttavaa möhnää, rosoisuutta ja mullan makua, mutta yhtä kaikki Supersagasson biisit toimivat asiallisesti näinkin, astetta tai kahta modernimman kuuloisena. Isoista, klinisistä rumpusoundeista albumin biiseihin välittyy potkua ja jylhyyttä kiitettävästi. Ville Veering on metronomin tarkka ja varsin tyylikkään minimalistisesti soittava rumpali, ketä muu bändi seuraa maltillisen tiukasti. Biisit vellovat raskaina, tummina, kuplivina aaltoina, minkä päällä persoonallisen uljaasti ja määrätietoisesti soiva vokalisti Mart Kalvet:n lauluääni tekee Taakista erittäin persoonallisen ja helposti tunnistettavan yhtyeen omassa genressään.

Taakin yhteissoitto on Supersargassolla todella tiukkaa ja dynaamista. Sen riffikäsityö ja kosketinsoitinmaalailut ovat tasapainoisia ja mielikuvituksekkaita. Paikoin se saattaa olla tuota kaikkea liiankin hyvin toteutettuna vanhan liiton doom-puritaaneille.

Taak ei ole doom metal-bändinä ylitsepursuavan vakava tai ryppyotsaisesti tekemisiinsä suhtautuva bändi, mikä on genressä bändille iso plussa. Se luo tummaa metalliaan omilla vahvuuksillaan, itselleen sopivilla teemoilla yrittämättä sinkoilla liiaksi eri suuntiin tai kompastumatta liiaksi tyylilajin kliseisiin. Supersargassoa ei ole myöskään ympätty tukkoon turhilla elementeillä, vaan biisit hengittävät ammattimaisesti toteutettuina hyvin. Taakin neljäs on miellyttävä levy. Yhtyeen suunta oikea.

 

4/5