Taak : Põgenemiskatse – “Musiikillisesti harkittua, tuotannollisesti horjuvaa Alt-Doomia Virosta”

(Omakustanne 2020)

Tallinnalaisen doomahtavaa vaihtoehtometallia soittavan Taak-yhtyeen viides albumi “Põgenemiskatse” (Pakenemissuunnitelma) julkaistiin huhtikuussa 2020. Saatekirjeen mukaan viisimiehinen yhtye syntetisoi yli vuosisadan kokemuksen raskaan vaihtoehtoisen rockin muodossa. Tuore julkaisu on ehkä yhtyeen harkitupaa ja maalailevampaa. Yhtye lähestyy kuulijaa kokeilemalla maalailevampia ja hillitympiä sävelkulkuja raskassoutuisten mutta hyvin toimivien kitarariffien tukemana. Edelliseen, parin vuoden takaiseen, hienoon “Supersargassoon” (2016)verrattuna kokonaisuus on äänikuvan laventamista huolimatta tummempaa, synkeämpää doomimpaa ja totta puhuakseni, hitusen epätasaisempaa.

Albumin kappaleet eivät ole hittihakuisia vaan genressään keskitasoa vahvempia teoksia. Ainoastaan “Esimese Vereni” -kappaleen kulmikas post-rockaus jää biisimateriaalina muiden kappaleiden jalkoihin hieman hahmottomana.

Tuotannollisesti harmittavin seikka löytyy eräiden albumin komeimpien kappaleiden äänitysteknisen kömmähdyksestä. Niin nimibiisin, “Tajutriiv” kuin sinänsä todella upean “Haarmete Varjud” -kappaleiden komeat kitaravallirakennelmat kohtalokkaiden melodioiden tukena vesittyvät useassa biisissä rytmikitaroiden osittaisen epävireisyyden tai sen takia, että jokin äänityksissä käytössä olleista rytmikitaroista on intonaationsa osalta ollut radikaalisti pielessä kautta kappaleiden äänityksen. Soundipolitiikan puoleltakin löytyisi miksaamisessa petraamista liiallisen diskanttisuuden myötä. Etenkin jotkut albumin kappaleiden rytmikitarat on äänitetty häiritsevästi pykälää tai kahta liian tappiin säädetyllä kitarasäröllä, ja näin ollen jyräämään tarkoitettujen kitaroiden yläkeskiäänet kirskuvat paikoin ilkeästi korvaan.

Tuotannollisista puutteistaan huolimatta albumilta löytyy kuitenkin ehkä kolme yhtyeen parasta biisiä koskaan. Avausrait “Tõetaolu” henkii raskaasti groovaten surumielistä, alkuaikojen Tiamatia. Toiveikkaan eteerinen “Tamasseri Raud” on albumin toinen likimain täysosuma. Herkullisesti Paradise Lostin ja My Dying Briden vesillä soutava, lohduttomuudella ja kauniilla draamantajullaan tajuntaan porautuva päätösraita “Maailma Lõpus” on ehkä paras Taakilta koskaan kuulemani biisi. Yhtyeen ehdoton valtti on kokonaisvaltainen korkeatasoinen biisinrakennus- ja sovitustaito unohtamatta tyylitajuisesti esimerkiksi Messiah Marcolinin ja Sami Hynnisen tyylejä sekoittava laulava, sekä myös väkeää huutoa ja runonlausuntatyyliä hyödyntävää vokalisti Mart Kalvetia.

Saatekirjeen mukaan Taak on parhaimmillaan mieleenpainuvien minimalististen melodioiden yhdistämisessä raskaasti junnaaviin, doomahtavan metalliseen ryömintään, jossa yhdistyvät niin blues- ja post-rockin sekä kuoleman estetiikka hevirokin naiivilla ironialla höystettynä. Tämä on oivallinen kiteytys hienosta yhtyeestä, johon suomalaisen metallikansalaisenkin on helppo tykästyä. Itse lisäisin mukaan listaan viidennen albumin perusteella vielä vetävän goottirockin.

3/5