Sziget-ohjelmistoon täydennyksenä mm. dEUS, Magnetic Man, Bebel Gilberto, The Vaccines ja Ministry

Elokuun 6.-13. päivä Budapestissa, Óbudain saarella juhlittava, 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Sziget Festival on kiinnittänyt ohjelmistoonsa joukon uusia artisteja. Monipuolisesta ohjelmistostaan tunnetun festivaalin uusia nimiä ovat muiden muassa uuden albuminsa kanssa lavalla nähtävä nu-metalli-ikoni Korn, brasilialainen modernin bossa novan kuningatar Bebel Gilberto, dubstep-tähtien Artworkin, Bengan ja Skreamin yhteisprojekti Magnetic Man sekä yhdysvaltalainen industrial metalin pioneeri Ministry.

Brittiläistä indieosaamista festivaalilla edustavat viime vuonna kohinaa aiheuttanut, Provinssirockissakin 2011 esiintynyt The Vaccines sekä vuoden 2010 Tourist History -debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen kotimaansa yhdeksi suurimmista nimistä noussut Two Door Cinema Club. Uutta musiikkia festivaalilla edustaa myös hollantilainen Caro Emerald. Emerald on päivittänyt jazzin, swingin ja tangon ja luonut kriitikot polvilleen saaneen yhdistelmän, josta povataan Hollannin seuraavaa isoa kansainvälistä hittiä.

Punkrock-asennetta Szigetiin tuo saksalainen Beatsteaks, jonka 15-vuotinen ura pitää sisällään seitsemän albumia. Yhtyeen tuorein House of Fire –single löytyy muun muassa Transformers-elokuvan soundtrackilta. Toinen suomalaisille tuttu, pitkän uran tehnyt yhtye Szigetin rockvalinnoissa on Antwerpistä ponnistava dEUS. Skandinaavista elektronisen musiikin taiturointia Szigetissä edustaa useiden dj-listausten kärkisijoilla nähty Axwell. Electro housea festivaalilla puolestaan tarjoaa Steve Aoki, joka on nähty myös Suomessa klubikeikalla.

Aiemmin vahvistuneet artistit: Crystal Fighters, Friendly Fires, The Horrors, Hurts, Mando Diao, Noah and The Whale, Placebo, Stone Roses ja The Subways. Szigetin ohjelmistoon tulee lisää artistikiinnityksiä kevään mittaan. Lisäksi festivaali tarjoaa laajan ohjelmiston muita taiteita teatterin, sirkuksen, kuvataiteen, performanssien ja elokuvien saralta.

Mahdollisesti jotain samankaltaista